Johdatus suomalaiseen mytologiaan

Johdatus suomalaiseen mytologiaan

Osa 1.

Seuraavassa käsittelemme lyhyesti suomalaisen muinaisuskonnon alkuperää ja suhdetta Euraasian vanhaan uskomusmaailmaan.
Kysymystä suomalaisten kansallisesta alkuperästä ei voida erottaa suomalaisten muinaisten uskomusten tarkastelusta. Teoria suppeasta alkukodista, josta olisimme siis "vaeltaneet" nyyttejä kantaen, "pieninä ryhminä" ja hiljaa supisten, muiden tärkeämpien kansojen jaloissa, kunnes olisimme päätyneet nykyiseen Suomeen, on vihdoin jäämässä tieteen historiaan. Uuden, jo 150 vuotta sitten silloisten johtavien eurooppalaisten tutkijoiden esittämiä näkemyksiä seuraavan, käsityksen mukaan (Pohjois-)Eurooppaa asutti jääkaudella ja sen jälkeen suomalaisugrilaisia kieliä puhunut väestö. Euro-integroitumisen myötä suomalainen tiedemaailmakin on pikkuhiljaa päivittämässä näkemyksiään.
Euroopan suomalaisugrilaisen alkuperäisväestön uskomuksista voidaan saada tietoja tarkastelemalla 1. säilyneitä luolamaalauksia ja muuta paleoliittisen kivikauden uskonnollista taidetta, 2. tutkimalla samanlaisissa oloissa ja saman elämäntavan piirissä nykyisin eläviä tai lähimenneisyydessä eläneitä kansoja, ja 3. tutkimalla suomalais-ugrilaisten ja samojedikansojen uskontojen vanhinta kerrostumaa.
Ranskalaiset ja espanjalaiset tutkijat ovatkin kiinnittäneet huomiota Pohjois-Espanjan ja Etelä-Ranskan kuuluisien luomalaauksien eräiden aiheiden esiintymiseen paljon myöhemmissä Suomen Lapin ym. kalliopiirroksissa, joista sitten johtaa kehityskulku saamelaisten noitarumpujen kuvioihin. Espanjalainen arkeologi yllättyikin erään tunnetun luolamaalauksen äärellä suomalalaisen, ilmeisesti 90-luvun älymystöön kuuluvan, radiotoimittajan kysymyksestä: "Missä näiden taideteosten tekijät nyt ovat?." Espanjalaisen vastaus oli: "Lapissa, -he muuttivat sinne jo 10 000 eKr." Euroopan kantaväestön ja nykyisten suomalaisten, saamelaisten, virolaisten, jne. välinen yhteys ei ole Keski-Euroopassa mikään sensaatio. Nyt kun Suomenkin tiedemaailma joutuu EU-jäsenyyden myötä luopumaan umpioitumisestaan, myös historiankäsityksiä täytyy varovasti päivittää.
Kysymys suomalaisten kansallisesta alkuperästä on Euroopassa vain yksi probleema muiden joukossa, mutta täällä Koti-Suomessa siihen liittyy kansalliskiihkoa ja ehkä finanssipolitiikkaakin. Erään selityksen mukaan suomalaisten läntistä, -ja ruotsalaisten kanssa yhteistä, alkuperää ei voida julkisesti kuuluttaa, koska erään johtavan arkeologimme vanhaa Adalmiina-tätiä ei saa suututtaa. Kas kun täti on koko elämänsä ajan uskonut, että suomenkielinen rahvas on alempaa, ja siis eri rotua kuin hän ja hänen veljenpoikansa. Jos siis historiankäsitykset saatetaan "eurokuntoon", täti järkyttyy ja tekee veljenpoikansa perinnöttömäksi. Ei tule tonttia Espoon Suvisaaristosta tieteen hyväksi. Voi hyvinkin olla, että juuri em. tapaisesta syystä suomalaisten länsieurooppalaisten kanssa yhteinen geeniperimä selitetään uskomattomalla tarinalla "geenien vaihtumisesta", eli suomalaisten dna-molekyylit eivät olisikaan "suomalaisia".
Vanha eurooppalaisten uskonto on jotakuinkin sama kuin meidän esi-isiemme. Kysymyshän on samasta joukosta. Nykyinen Suomi ja Skandinavia olivat jään peitossa, ja "me" asuimme Ranskasta Ukrainaan ulottuvalla vyöhykkeellä. Mitä sitten tiedetään ko. alueen ja ko. kauden uskomuksista?
Joitakin kulttiesineitä on säilynyt. Tunnetuimpia niistä ovat "venukset", eli ilmeisesti jumalatarta esittävät pienoispatsaat, joita on löytynyt mm. Pyreneiltä, Ukrainasta ja Siperiasta. eli siis suomalais-ugrilaisten tai uralilaisten kielten levinnäisyysalueelta. Pyhinä palvottavien nais-kuvien traditio ei ole katkennut, vaan jatkuu yhä. Niitä on nykyisin mm. jokaisessa katolisessa kirkossa.
Toinen luolamaalauksien ja mammutinmetsästyksen aikakauden hahmo on sarvipäinen jumala. Hän esiintyy sekä Espanjan että Suomen kalliotaiteessa. Myöhemmät eurooppalaiset ovat perineet "vanhan sarvipään". Nykyisen Suomen alueelta hänet löytää mm. Astuvansalmen kalliomaalauksista. Kelteillä hän on Cernunnos, ja kristityille saatana tms. sielunvihollinen. Vanhaa jumaluutta ei siis voitu kokonaan kieltää eikä poistaa rahvaan mielistä, joten hänestä tehtiin "paha", ja sijoitettiin asianmukaiseen lokeroon kristillisessä henkimaailman luokittelussa.
Paleoliittisen eli vanhimman kivikauden naisfiguurit näyttävät edeltävän kivikauden loppupuolen eurooppalaisten maanviljelykulttuurien äiti-jumaluus keskeistä uskontoa. Neoliittisessa maanviljelyä harjoittavassa Euroopassa maailmankäsityksen syklisyys eli jaksottaisuus korostui. Olihan ihmisten elämä entistä enemmän riippuvainen vuodenaikojen rytmistä. Tärkeitä ajankohtia korostamaan ja hallitsemaan kehittyi vuotuisjuhlien ja rituaalien järjestelmä, joka antoi uusia tehtäviä jumalillekin. Lähi-Idässä Ishtar (Isis, Kybele, Demeter, Astarte, Nerthus, Potnia,...) joutui kerran vuodessa laskeutumaan manalaan, kärsimään "kuoleman", ja nousemaan ylös uuden kasvukauden merkiksi ja varmistukseksi. Emme tiedä kuinka paljon Keski-Euroopan ja Balkanin neoliittisten maanviljelijöiden uskomukset ja rituaalit muistuttivat Mesopotamian vastaavia, koska Euroopassa ei ole säilynyt kirjoitettua aineistoa, kuten Lähi-Idässä, mutta uskonnonharjoittamisen tavoitteet olivat samat.
Jumalattaren, "Akan", ja sarvipäisen jumalan lisäksi vanhimmalta kivikaudelta myöhempiin aikoihin ulottuu eläintoteemien perinne. Sen tunnetuimpia esineitä ovat kampakeraamiset hirven- ja karhunpäänuijat Suomesta, ja puiset rituaalisauvat, joihin on kuvattu hirven pää. Niitä on löydetty mm. Äänisen Peurasaarelta ja Tanskasta. Eräs selitys eläinpää-esineille on nykyisiin aikoihin asti mm. obinugrilaisilla jatkunut "klaani"-traditio. Tabu-säännöt kielsivät kovin lähisukulaisten naimakaupat, ja siksi pidettiin lukua "hirvi-" ja "karhuklaaneista" joihin kukin lukeutui. Puoliso etsittiin siis aina toisesta "klaanista". Sukulaisuus laskettiin metsästäjäkansoilla sekä isän että äidin puolelta, mikä oli hyödyllistä yhteisön lujittamiseksi. Eläinpäät saattavat myös liittyä "Taivaan Hirveen" tms. olentoon.
Maataviljelevään neoliittisen kivikauden Eurooppaan tunkeutui jossakin vaiheessa maskuliinisen ja agressiivisen sodanjumalan kultti. Tämä liittyy kuivien aavikko- ja vuorisoseutujen asukkaiden tunkeutumiseen jo maanviljelyn omaksuneiden kansojen keskuuteen. Tärkein uskonnollinen uudistus oli sodanjumalan yhdistäminen taivaanjumalaan, josta tehtiin uskomusjärjestelmän keskeinen hahmo. Ukkosenjumala oli ollut tärkeä maanviljelijöille sateiden tuojana, ja nyt tämäkin rooli siirtyi sodanjumalalle. Itämerensuomalaiset "Ukko" ja "Taara", ja skandinaavinen "Thor" kuuluvat tähän traditioon.
Euraasian alkuperäisuskontojen vanhin kerrostuma on siis yhtäläinen suomalaisten esi-isien uskomusten kanssa, ja nykyaikaan asti metsästäjinä eläneet uralilaiset kansat edustavat periaatteessa samaa keskeytymätöntä perinnettä.
Meitä suomalaisia kiinnostaa entiten se uskonnollinen traditio, jonka piiristä Kalevalaan kerätyt runot ovat peräisin. Kerätyssä kansanrunoudessakin on erotettavissa useita kerrostumia, joita voi aavistaa yksittäisissä runoissakin. Vanhimmassa yhteydessä Väinämöinen on shamaani. Hän tekee "shamaanimatkan" tuonpuoleiseen, aivan kuten tämänpäivän alkuperäiskansojen shamaanit.
Sammon ryöstö -tarinassa ja muissa sotaisissa seikkailuissa esiintyvä Väinämöinen on jo maataviljelevän ja ympärivuotisesti kiinteissä kylissä asuvan itämerensuomalaisen kansan kulttuuriheros, jonka piirteistä osa on vanhemmasta traditiosta, osa jopa ko. aikakauden historialisista tapahtumista. Myytit ovat mukautuneet kulloisten kertojiensa tarpeiden ja näkemysten mukaisesti. Siinä mielessä E.Lönnrotin tekemä toimitustyö 1830-luvun kansallisromanttisessa mutta myös kristillis-sovinnaisessa hengessä on vanhan kansanrunouden käsittelytavan jatkoa. Säännöllisesti tulee puheeksi Kalevala-aineiston uudelleen muokkaaminen tämän päivän suomalaisten tarpeiden mukaiseksi, mikä em. tarkastelun mukaan ei olisi mitenkään ennenkuulumatonta eikä rikkomus perinnettä kohtaan.

Jatkuu.

Uskonnon kehityksen vaiheita Euroopassa:
UNIAIKA (ennen puhekieltä) Australian  aboriginaalit  muistavat  jotakin.  Me  muut  emme  tiedä, muistammeko  vai  emme.
- - - 
Paleoliittinen  aika:  
Metsästys / keräily
Luonto  personoidaan  universaaliksi  Jumalattareksi, 
 
Maa, Äiti-Maa, Maaemo, 
Maa-emonen
 
Taivas = maskuliini 
Maa = feminiini, 
Toteemieläimen(=saaliseläimen)  "sielu"  palautetaan  takaisin jatkuvuuden  varmistamiseksi
Jumalattarella  syntymän  ja  kuoleman hallitsijan rooli, 
+ Sarvipäinen Jumala (miespuolinen)
Neoliittinen aika:
Maanviljely alkaa:
Luonnon kiertokulun merkitys korostuu,  hedelmällisyyden ylläpitäminen  + Miespuolinen hedelmällisyysjumala 
(Lemminkäinen,  Adonis, Osiris,)
Maanviljely vakiintuu: Jumalattaren merkitys korostuu, Ihmisen ja luonnon jälleensyntymä Välimereltä Britanniaan ja Puolaan megaliittihautoja (=Maa-emon kohtu),
Yksittäishautaus sikiö-asentoon.
Yhteiskunta  polarisoituu: Taivaanjumala (= ukkosen jumala)
saa suuremman merkityksen,
Aurinkokultti,
 
"Ukko Ylijumala",
hänen puolisonsa Rauni 
(=Jumalatar),
Jumalattaren tehtävät eriytyvät:
1.Manalan  hallitsijatar (Louhi), 
2.Hedelmällisyyden  jumalatar, synnytyksen helpottaja, 
+Heimojumalat,
Urbaanit kulttuurit: "Olympolaisia" hierarkioita ja jumalperheitä,
Sodanjumalien merkitys korostuu
Periferiasta leviää keskuksiin kultteja, joista muodostuu alakulttuureja.
Aavikkouskonnot tulevat: Yksijumalisuutta esiintyy "Pyhä Sota" ja "Valittu Kansa",
=lupa tappaa toisheimoiset
Moraalioppeja ym: Yksilön moraaliin ja tekoihin kiinnitetään huomiota. "Ihmisen pyrittävä parempaan",
Rappeutuneissa versioissa luvataan pelastusta ja armoa.
Edellisten synteesit: "Maailmanuskontoja",
messiaanisia kultteja
Yksilö syyllistetään perinpohjin,
"Synnin palkka on kuolema"
Nykyaika: Media ja viihde valtaavat uskonnon aseman, teollista tajunnantäyttöä.
Pantheon muuttaa Olympolta Hollywoodiin.
Yltiöyksilöllisyys tekee ihmistä kasvotonta massaa, joka ei kykene yhteistoimintaan.
Identiteetit hämärtyvät, suurta henkistä pahoinvointia.

Suomalaisten jumal-hahmojen kehitys:

--- Vanhin aika --- Uudempi aika Kristinusko
Universaali  Jumalatar Maa Kielletty
Ylijumala+puoliso Ukko+Rauni, 
Freyr+Freya
Jahve, 
ei puolisoa
Taivaanjumala
+puoliso
Ukko+Akka (=Maan-emonen), 
Njordr+Nerthus
Hedelmällisyys Taivas ja  Maa  yhtyvät 
   => 
hedelmällisyys
"Ukon vakka"-menoilla  varmistettiin hedelmällisyys  ja  vuodentulo Maria? 
P.Anna?
Hedelmällisyysjumala Lemminkäinen, Balder Jeesus?
Manalan Jumalatar, 
Kuolleiden sija
Maa-emon kohtu Louhi, "Ukon" puoliso, 
Pohjolan Kivimäki 
( yhteys megaliitti-kulttuuriin?)
Louhi, Hel. 
Tuonela, Manala
Saatana

Kaikki suomalaisiin jumaliin rinnastetut skandinaavisen mytologian hahmot ovat vaanereita (paitsi Balder). Suomalaiset nimet on merkitty sinisellä, skandinaaviset punaisella.

Tanskasta suohon upotettuina löydetyt Nerthuksena ja Njordrina palvotut osin luonnonmuovaamat kuvat osoittavat todenmukaiseksi ensimmäisten lähetyssaarnaajien kertomukset, joiden mukaan Pohjoismaissa, Suomi mukaanluettuna, pidettiin pyhinä kiviä ja kantoja. Patsaat voisivat olla myös Ukko ja Akka.

Nerthus ja Njordr kuuluivat vaanereihin, eli skandinaavisen mytologian vanhempaan kerrostumaan. Saaga-runojen mukaan aasat ja vaanerit taistelivat keskenään, ja päättyivät tulokseen, jossa aasa-osapuolen johtajasta Odinista tuli koko jumal-joukon päällikkö, ja aasojen ja vaanereiden tehtävät ja paikat määrättiin. Vaanerit yhdistetään ennen indoeurooppalaisia maahanmuuttajia Skandinaviaa asuneeseen suomalais-ugrilaiseen kansaan ja sen uskontoon.

 

Setukaisten hedelmällisyysjumala PEKO

Mikael Agricolan yliarvostetussa jumala-luettelossa mainitaan "Pellon Pekko" suomalaisten maanviljelyksen suosijana. Viron kansanperinnettä muuta maata paremmin säilyttäneellä Setumaalla Pekon kulttimenoja pidettiin yllä nykyaikaan asti. Peko on mitä ilmeisimmin vanhempaa perua kuin Lemminkäinen ja Väinämöinenkin. Pekon sukupuolta ei tarkasti määritelty, mutta Hänet mainittiin joskus "äitinä", mutta ei koskaan "isänä". Tämä viittaisi siihen, että Peko-kultin alkuperää on etsittävä hyvin arkaaisista ajoista.
Peko-patsaan kotitalo vuodeksi kerrallaan ratkaistiin leikillä johon jokainen talon isäntä osallistui. Se joka "taistelussa" sai ensimmäisen verinaarmun, piti jumalankuvan hallussaan yhden satokauden ajan. Aiemmin Peko-patsasta on voitu kuljettaa pelloilla ja pitää määrätyssä paikassa viljelysten keskellä, mutta muistiinmerkityssä kansanperinteessä Pekolle oli vain määrätty paikka pellossa, jossa Hänelle uhrattiin, mutta itse jumalakuva oli turvassa sisätiloissa salaisessa paikassa tai viljalaarissa.
Peko-patsas oli usein abstraktisti muotoiltu puuveistos, jolla oli oheisen kuvan mukainen kynttiläkruunu (=sädekehä? vert. Lucia-neito!!). Peko saatettiin myös tehdä vahasta, jolloin juhlamenojen päätteeksi osallistujat lisäsivät käyttämiensä vahakynttilöiden jäännökset patsaaseen, jolloin se siis kasvoi vuosi vuodelta. Vahakuvien uhraamista esiintyy nykyisinkin Etelä-Euroopassa katolisen kansanuskon yhteydessä, ja volgan-suomalaisilla tiedetään olleen pyhiä kynttilöitä, joita myös kasvatettiin em. tavalla. Virolaisilla oli myös oljesta tehtyjä viljelyn hedelmällisyyttä varmistavia peltojen kautta kannettavia jumalkuvia, joiden sukupuoli ei ollut yksiselitteinen. Esim. joka toinen vuosi mies, joka toinen vuosi nainen.
Nykyaikainenkin viljelijä voi rakentaa Pekon parantamaan elinkeinon tuotosta, ellei hän sitten aseta "Tonttukiveä" viljelysten keskelle. Tanskassa säilyneen mallin mukainen Njordr/Väinämöinen voisi olla mainio tienviitta ohjaamaan EU:n tukitarkastajat laskemaan luomuviljelijän hehtaareja. Palstan numeron ym. tiedot voisi merkitä vaakasuoraan oksaan.
Viljaonnea parantavien patsaiden muoto on saattanut vaihdella paikallisen perinteen ja käsityötaidon mukaisesti, joten kukin viljelijä tai puutarhapalstan pitäjä voi noudattaa omaa näkemystään poikkeamatta liikaa perinteestä. Kaikkia muinaisia hedelmällisyysmenoja ei välttämättä tarvitse toteuttaa, kunhan suhtautuu hartaasti ja tosissaan siihen mitä tekee, mitä sitten tekeekin.

 


Jumala Astuvansalmen kalliomaalauksessa

EDELLISELLE
SIVULLE
TAKAISIN
ETUSIVULLE
SEURAAVALLE
SIVULLE