"Jumalattaren Riimujen" kirjoittaja, P. M. H. Atwater, kertoi nettisivullaan tympeästä ja epä-älyllisestä reaktiosta, joka on noussut amerikkalaisissa "new age" -piireissä hänen kyseenalaistettuaan tavanomaisen käsityksen "riimuista" esoteerisena muinaiskirjoituksena.  Atwater ei toki vedä mattoa alta riimumagialta tms. leikiltä, vaan toistaa arkeologian ja esihistorian tutkimuksen johtopäätökset ja todisteet "futhark"-kirjoitusta vanhemmista europpalaisista merkistöistä, joita vieläpä näyttää käytetyn enemmän magiaan kuin esim. kirjanpitoon.

Kun tieteen suurennuslasi paljastaa esihistoriasta todella olemassaolleita "maagisia" kirjaimistoja, esoteerikkojen luulisi olevan mielissään, mutta ei.


Puheenvuoro Atwaterille: 
Tässä on yksi artikkeli lisää "Jumalattaren riimuista". Jätän sen teidän arvioitavaksenne erään lokakuussa (1996) saamani puhelinsoiton johdosta. Eräs suuren "new age" -aihepiiriä käsittelevän aikakausilehden omistaja ja julkaisija eräästä suuresta kaupungista eteläisessä USA:ssa soitti minulle kertoakseen, että hän on julkaisemassa kirjoitusta jossa käsitellään kirjaani "FUTURE MEMORY".  Kysyin häneltä samassa yhteydessä, milloin hän esittelee kirjani "GODDESS RUNES", hän vastasi latteasti: "Ei koskaan."  Kysyin, "miksi?" "Koska kirjasi lähtökohdat ovat väärät. Vanhemmat futhark-riimut ovat vanhimmat tunnetut riimut, ja pohjoismaalaiset (Norse) ovat kehittäneet ne, ja se on hyvin dokumentoitu, ja kaikki muut käsitykset ovat vääriä." "Yritätkö kertoa minulle", sanoin, "että kaikki arkeologiset todisteet jotka selvästi osoittavat, että "riimuja" on ollut jo viimeisten 20 000:n vuoden ajan, ja ne tulevat cro-magnon -ihmisiltä, ovat vääriä?" Hän vastasi: "Kyllä, vain futhark on aito, ja se on pohjoismainen."

Voisin sivuuttaa tämän ns. "new age:n" edustajan ahdasmielisyyden yhden miehen ennakkoasenteena, elleivät monet metafyysisesti suuntautuneet kirjakaupat kaikkialla USA:ssa olisi kieltäytyneet ottamasta myyntiin tai välittämästä "GODDESS RUNES"-kirjaa, ja aivan samoista syistä, kuin tämä kustantaja. Ilmeisesti siis "vaihtoehtoinen" ja "henkinen" yhteisö on nykyisin lukkiutumassa johonkin kummalliseen dogmiin, joka jättää huomiotta kaiken mitä tutkimus on löytänyt. 

Miten me voisimme kehittää ajatteluamme, ja olla henkisen kehityksen polulla, jos emme hyväksy erilaisia näkemyksiä? Kuinka voimme kutsua itseämme metafyysikoiksi, mystikoiksi tai shamaaneiksi, tai väittää että meillä on aidompi ja terveellisempi elämäntapa, jos torjumme tieteen ja huolellisen tutkimuksen tuottaman tiedon?


Näin siis "Goddess Runesin" kirjoittaja. Näyttää peräti siltä, että new-age -sektoria vahditaan tarkkaan, ettei sinne leviä vääriä tietoja? Pikainen käynti halpakirja-myymälässä tuotti havainnon, että erilaista "riimu"-teoretisointia on ollut tarjolla teineille ja ikääntyneimmillekin suhteellisen runsaasti.

Kaikki tämä kirjallisuus tosiaan tukeutuu väärinkäsitykseen, että Germaniassa, anglo-saksien Englannissa ja Skandinaviassa kristillisillä vuosisadoilla esiintynyt "futhark" olisi yhteydessä joihinkin ikivanhoihin kirjaimistoihin, ja olisi nykyisin yleisesti käytettyjä jollakin tavalla alkuperäisempi.  Hyväuskoisten pettymykseksi tiede on jo puhaltanut pöydältä tälläiset harhat.

Atwaterin nettiin laittama ote kirjastaan löytyy suomeksi osoitteessa "https://jumalasuomi.tripod.com/atwater.htm" , kirjoitusjärjestelmistä löytyy, jos sivu aukeaa, johdanto osoitteessa "http://jumala.freeservers.com/kirjaimet.htm"

P.M.H.Atwaterin kotisivulle!