Indoeurooppalainen muinaispakanuus
ja sen papisto
 Isaac Bonewits
(Indo-European Paleopaganism and its Clergy,  1984, 1999 )


 
 
Keskustelua uudesta ja vanhasta pakanuudesta on käyty maailmalla jo vuosia, ja suomenkielisille foorumeille on siitä tihkunut vain rippeitä. Isaac Bonewits on USA:ssa vaikuttava pakana, ja hän käyttää tässä omaperäistä termiä "paleopaganism" tarkoittaen sitä uskonto-kokonaisuutta, joka oli Euroopassa ennen kristillisyyttä.

 
On tärkeää muistaa, että Euroopassa tapahtui merkittäviä asioita jo paljon ennen kirjoitustaitoa. Jotakuinkin 4000 B.C.E (Before Commen Era, ennen meidän aikaamme) esi-indoeurooppalaista kieltä ("Proto-Indo-European") puhuvat heimot alkoivat levittäytymään alkuperäisestä kotimaastaan, joka ehkä oli Mustanmeren pohjoispuolinen seutu. Jotkut liikkuivat kaakkoon ja perustivat armenialaiset, iranilaiset ja intialaiset kulttuurit (Intialaiset arkeologit jokatapauksessa inttävät, että kaikki alkoi Intiasta ja levisi länteen). Jotkut levittäytyivät Anatoliaan ja Palestiinaan, ja heidät tunnetaan heettiläisinä ja mitannilaisina. Balkanille suuntautuneista tuli traakialaisia ja kreikkalaisia. Toiset kulkeutuivat pohjoisemmaksi muodostaen kelttiläiset, slaavilaiset, balttilaiset ja germaaniset kulttuurit.
(Kirjoittaja turhaan epäilee indoeurooppalaisten alkuperää Mustanmeren ja Kaspian aroilla, sillä po. näkemys on vahvistunut nykyisissä tutkimuksissa. Asko Parpolan ja Jorma Koivulehdon näkemys IE-kantakielen ja Uralilaisen kantakielen kontaktista po. seudulla, ja ajoitus n. 4000 eKr., on perustelluin toistaiseksi esitetty näkemys. Nämä maahanmuuttajat eivät myöskään perustaneet po. alueille kuhunkin erilaista kulttuuria, vaan omaksuivat sikäli kuin kykenivät paikallisen kulttuurikehityksen tuloksia. Muutenhan nämä kaikki IE-kulttuurit olisivat samanlaisia, mitä ne eivät ole. käänt.huom.)
Nämä maahanmuutot kestivät satoja vuosia, ja niihin on voinut liittyä väkivaltaisuuksia. Aikaisemmat asukkaat ehkä toisinaan suostuteltiin miekanmittelöllä päästämään maahanmuuttajat alueilleen ja naapureikseen. Indoeurooppalaisia edeltänyt kulttuuri Euroopassa (mikä ei ollut "rauhanomaista matriarkaattia"tai naiskeskeistä kulttuuria kuten poliittisesti korrektit teoriat esittävät) vaikutti yhä myöhäisneoliittisella tai "nuoremman kivikauden" kulttuurisella näyttämöllä.
(Jopas jotakin. Kirjoittaja näyttää unohtaneen, että jopa heettiläisillä oli aluksi matrilokaalinen perimys kuninkuudessa ym., jota he eivät ole voineet tuoda Mustanmeren alkukodista, vaan he olivat omaksuneet sen vanhemmalta kulttuurilta. Matrilokaalisuudesta jne. on paljon todisteita. Siinä hän on oikeilla jäljillä, että invaasio kesti pitkään ja oli monivaiheinen. Mitä tulee "poliittiseen korrektiuteen", menee vaikka kiltisti Helsingin yliopistoon, ja ottaa selvää mikä on korrektia ja mikä ei. Sana sopii paremmin kirjoittajaan itseensä. käänt.huom.)
Vanhemmilla kulttuureilla oli yksinomaan kivikirveet, nuolenkärjet, keihäät ja veitset puolustautumiseen. Indoeurooppalaisilla tulokkailla oli taas pronssi-aseet ja pronssikirveet joilla raivata Euroopan mannerta peittävät metsät ja pronssi-vahvisteiset aurat joilla kyntää maaperää, etc.
(Tässä mennään poikain seikkalukirja-tasolle. Maanviljely oli vakiintunut Keski-Eurooppaan jo ennen IE-nomadien tuloa, ja siitepöly-analyysit kertovat, että maisemat olivat aukeita ja osin puuttomia jo megaliitti-kulttuurin (ei-IE) maanviljelyn seurauksena. Kirjoittaja romantisoi IE-paimentolaisten tuloa kuvittelemaansa kehittymättömän Euroopan erämaahan. "Bullshittiä" IE-kielellä sanottuna. Paimentolaisten sotilaallinen menestys ei ole yleensä perustunut parempaan aseistukseen, vaan liikkuvuuteen ja ennenkaikkea sellaisten kiinteiden kohteiden puuttumiseen, joita olisi pakko puolustaa vihollisen uhatessa. Maanviljelijät olivat sidottuja peltoihinsa. Siksi heidän oli vaikeampi sotia. käänt.huom.)
Yleisin arkeologinen näkemys on, että indoeurooppalaisten kielien ja niihin liittyvän geenipoolin leviäminen on tapahtunut enemmän vähittäisen vaikutteiden siirtymisen naapurilta naapurille rauhanomaisesti, kuin sotimisen seurauksena. Populaari kuva indoeurooppalaisista barbaareista (Kenellä on sellainen kuva? Useimmat luulevat vielä, että Euroopassa on aina ollut indoeurooppalaisia. käänt.huom.) rynnistämässä raiskaten, ryöstäen ja hävittäen läpi Euroopan mantereen perustuu viimekädessä 1800-luvun jälkipuoliskon arkeologian kulttuurisiin tulkintoihin (Mitä ihmeen höpinää! Arkeologia löysi Euroopan indoeurooppalaisia edeltäneet kulttuurit todenteolla vasta Marija Gimbutasin kenttätutkimusten ja julkaisujen jälkeen 1970-luvulla. Kirjoittaja on pahasti tietämätön. käänt.huom.) -- ja moderneihin ideologisiin näkökulmiin, jotka perustuvat vanhentuneisiin tietoihin ja teorioihin -- jotka perustuivat silloiseen imperialistiseen ajatteluun ja säilyneisiin indoeurooppalaisiin myytteihin.

Monet näistä myyteistä on aikoinaan sepitetty huvittamaan sotureita erilaisissa juhlissa, eivätkä ne todista välttämättä mitään siitä, onko niissä kuvattua verenvuodatusta ja väkivaltaa koskaan tapahtunut. (Tässä kirjoittaja on oikeassa, mutta muistetaanko tätä näkökohtaa useinkaan, kun ihastellaan "hurjia viikinkejä"? käänt.huom.) Kuten jokainen runonlaulaja tai häntä kustantava sotaherra tiesi, seksi ja väkivalta myyvät hyvin. Kristityt, jotka kirjoittivat muistiin meille säilyneet kelttiläiset ja germaaniset tarinat, eivät hyväksyneet säädytöntä huumoria ja erotiikkaa, mutta tarinat joissa veri roiskuu ja rytisee sopivat heillekin. Pakanallisia pappeja ja maageja myönteisesti kuvaavat tarinat eivät myöskään tulleet säilytetyiksi kristillisten kirjoittajien toimesta.

Indoeurooppalaisten ylivoimaisesta pronssi- ja myöhemmin rauta-teknologiasta johtuu, että Rooman imperiumin aikaan mennessä lähes kaikki Euroopassa puhutut kielet, lukuunottamatta baskia, suomea ja saamea, kuuluivat indoeurooppalaisen ryhmän läntiseen haaraan. Kaikki Uralilta länteen muodostui löyhästi yhteenliittyvästä kudelmasta kulttuureja, jotka olivat sekoitusta enemmän tai vähemmän indoeurooppalaisista aineksista ja alueen vanhemmista kulttuureista. (Vastaa lähes täysin Maria Gimbutasin teoriaan perustuvaa näkemystä. käänt.huom.) Suurin ryhmä Rooman imperiumin rajojen ulkopuolella oli keltit, ja seuraavaksi germaanit. Jotkut tutkijat yhdistävät germaanit tiukasti keltteihin jopa kulttuurisen kokonaisuuden osaksi, mikä harmittaa saksalaisia tutkijoita kovasti.

Palatakseni omaan aikaamme, eurooppalainen paleopakanismi koostuu neljästä toisiinliittyvästä kerrostumasta:
1. Ensimmäiseksi alkuperäinen indoeurooppalaisia edeltänyt uskonto, joka toki oli tulosta miljoonien vuosien uskonnollisesta kehityksestä, ja myös useamman kulttuurin yhteensulautuma.
2. Toiseksi, proto-indoeurooppalaisten uskomusjärjestelmä ennen heidän migraatiotaan.
3. Kolmanneksi prossikauden indoeurooppalaiset uskomukset mukautuneena erilaisiin paikallisesti olemassaolelleisiin kulttuureihin.
4. Neljänneksi "korkea uskonnoksi" kehittyneet enemmän tai vähemmän eriytyneet indoeurooppalaiset kulttuurit.

Näiden erilaisten kerrostumien selvittäminen tulee viemään tutkijoilta aikaa, sikäli kun se on mahdollistakaan.

Georg Dumezilin ja muiden tukijoiden ansiosta meillä on selvä käsitys pappis-kastin sosiaalisesta, poliittisesta, maagisesta ja uskonnollisesta funktiosta indoeurooppalaisessa paleopakanismissa. Käytän sanaa "kasti" tarkoituksellisesti myös läntisten indoeurooppalaisten kulttuurien yhteydessä osoittaakseni, että ne ovat rakentuneet samalle sosiaaliselle perustalle, jonka me tunnemme vedalaisesta Intiasta: Papisto, sotilaat, ylemmän ja alemman luokan tuottajat (farmarit, ammattimiehet, kauppiaat, paimenet, etc.), ja orjat, kulttuurisesti "ulkopuoliset", ja jonkin sortin "kuninkaalliset", joita oli jokaisen heimon keskuudessa. Tosiasiallisesti selvä yhteys voidaan osoittaa latinalaisen flamenin, kelttiläisen draoin (druid) ja vedalaisen brahminin välillä uskonnollisen, poliittisen ja sosiaalisen funktion tasolla.

(Nyt se sen möläytti: Kastilaitos! Kirjoittajan "paleopakanismi" on kuin vastaus kartanonsa ullakolla kokaa faarin piirongin puleeratulta pinnalta nuuhkivan Eurooppaa raiskaten, ryöstäen ja kartano-omaisuutta haalien rymynneen kleptomaani-kreivin degeneroituneen myöhäis-jälkeläisen houreisiin: Jalot germaanit ovat ylempi kasti! Hohhoijaa. Ei mene indoeurooppalaisilla muutenkaan hyvin, jos kaikki jotain hyödyllistä tekevät ihmisryhmät ovat "alempia" ja joutilaat "ylempiä". Vararikko edessä. käänt.huom.)
Indoeurooppalaiseen papistoon alunperin sisältyivät heidän kulttuurinsa tietämyksen haltijat: Runoilijat, muusikot, historian muistajat, astronomit, sukututkijat, tuomarit ja toki johtajat ja uskonnollisten rituaalien suorittajat. Virallisesti heidät määriteltiin paikallisten heimopäälliköiden alapuolelle ja soturien yläpuolelle. Niin tai näin, jopa kuninkaat olivat näennäisesti uskonnollisia hahmoja, ja yleensä pappien virkaansa asettamia ja joskus näiden johtamia. Gallialaisilla papit oli vapautettu veroista ja sotapalveluksesta, ja heidän kerrotaan viettäneen vuosikymmeniä omissa harjaantumismenoissaan.

Indoeurooppalainen papisto näyttää vastanneen kaikista yhteisistä uskonnollisista menoista, kun taas yksityisistä vastasivat perheiden päät kukin itse. Yleiset seremoniat toimitettiin useimmiten pyhissä lehdoissa, joissa oli pyhiä puita (Myös suomalaisilla ja uralilaisilla. käänt.huom.). Euroopassa pyhässä lehdossa oli tavallisesti koivu, marjakuusi ja tammi tai saarni.

Pappis-kastin jästen vastuulla oli musiikki, runonlausunta ja rukoukset, eläinten uhraaminen (joskus uhrattiin rikollinen tai sotavanki), ennustaminen rituaalisen tulen liekeistä tai uhrieläimen sisälmyksistä, ja muut rituaaliset toimet. Kastin arvokkaammat jäsenet, druidit, brahmaanit ja flamensit, olivat vastuussa siitä, että rituaali suoritettiin tarkalleen tradition mukaan. Ilman tälläistä valvontaa yhteiset rituaalit olisivat olleet mahdottomia, sillä väärinsuoritetusta toimenpiteestä olisi aiheutunut suunnaton vaara heimolle. Caesar kertoo, että druidin läsnäolo oli välttämätöntä kaikissa gallien uhreissa.

On jonkinverran käsitystä siitä, mihin indoeurooppalainen papisto uskoi. Heillä oli käsitys jälleensyntymästä, ja ajasta kuoleman ja uudelleen syntymän välillä toisessa maailmassa, joka oli melkoisen samanlaista kuin maanpinnallakin. Tiettyjen puiden pyhyyteen uskottiin myös, ja jatkuvaan yhteyteen kuolleiden henkilöiden, esivanhempien ja jumaluuksien kanssa. Uskottiin myös, että magiikassa valitsee tietyt samanlaisina pysyvät lainalaisuudet.

Intiassa harjoitettua joogaa muistuttavia askeettisia traditioitakin lienee ollut, mahdollisesti liittyen luostareiden pakanallisiin vastineisiin. Itse uskon myös jonkinlaisen eurooppalaisen tantrisen" tradition olleen olemassa. Siihen on voinut sisältyä sopivan tajunnantilan tavoittelua seksillä ja psykoaktiivisilla aineilla (..joiden käyttö oli rajoitettu rituaali-tilanteisiin. käänt.huom.). Ei-indoeurooppalaista shamanistista metodiikkaa on säilynyt Keski-Aasiassa ja suomalaisilla alueilla, jopa nykyaikanakin liittyen metsästys-keräily -elinkeinon shamanismiin. Nämä taidot ovat voineet olla käytössä sopiviksi muuntuneina vielä indoeurooppalaisessa Euroopassa.

Ainoastaan läntisisillä kelteillä näyttää olleen papiston, druidien, heimojenvälistä yhteydenpitoa matkustelevien bardien ja brehonien, tuomarien ja rauhanvälittäjien, kautta. Yleensä indoeurooppalainen papisto näyttää pysyneen oman kansallisuutensa parissa (Tämä on selvästi ei-eurooppalainen piirre, koska jo paleoliittisen kivikauden maalaus-luolien aikaan näyttää pidetyn suuria monia heimoja tms. yhteisöjä käsittäneitä suur-kokoontumisia juuri uskonnon merkeissä. Nämä juhlat olivat tärkein instrumentti, jolla "30 000:n vuoden rauhantilaa" ylläpidettiin. käänt.huom.). Ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla germaanien papisto näyttää menettäneen asemaansa.

Emme tiedä, olivatko muut kuin korkeimmat papit ja papittaret täysin ammattiinsa omistautuneita. Kelttiläisen kulttuurin kukoistusaikana papin koulutuksen sanottiin kestävän kaksikymmentä vuotta kovaa työtä, mikä ei jättänyt tilaisuutta harjoittaa muuta ammattia. Skandinaviassa kerrotaan olleen pappeja ja papittaria, godar ja gydjyr, jotka elivät pienissä temppeleissä määräajoin suorittavat kiertomatkan maaseudulla jumalansa tai jumalattarensa veistoskuvan kanssa. Heidän sanottiin olevan "naimisissa" tämän patsaan kanssa. Useimmissa germaanien, slaavien ja balttien kulttuureissa papisto lienee työskennellyt osa-aikaisesti, kuten useimmissa heimoyhteisöissä.

(Islannin asutushistoriasta johtuen -tietyt norjalaiset varakkaat henkilöt möivät maansa, hankkivat laivan ja tarvikkeet, ja palkkasivat väen uudisasutusta varten- uhripappina, godina, toimi yleensä tämän asutuksen perustaja tai hänen seuraajansa. Mantereella, missä yhteisöt olivat muodostuneet jo aikana jota kukaan ei muistanut, uhrit olivat yhteisön eikä yhden suurtalouden suorittamia. Hyvin tunnetut mordvalaisten ym. suomalais-ugrilaisten uhrijuhlat järjestettiin koko kylän toimesta asiansa osaavien toimiessa papin tehtävissä. Sana "tietäjä" kuvaakin tavallisen ihmisen ja papillisiin tehtäviin kelpaavan eroa. Indoeurooppalaisilla näyttää olleen pitkälle sama järjestys. käänt.huom.)
Heimokulttuureille on myös tyypillistä koko- tai osa-aikaiset parantajat, jotka käyttivät yrttejä, hypnoosia, psykologiaa, hierontaa, magiaa ja muita tekniikoita. Tavallisesti he olivat myös ennustajia ja säänselittäjiä. Kätilöt olivat tavallisesti papittaria, jotka työskentelivät osan aikaa tässä tehtävässä (Hyvin vanha-eurooppalainen piirre. käänt.huom.). Eräs seikka, joka aiheuttaa epäjärjestystä kadonneita kulttuureja tarkasteltaessa, on että eri heimot käyttivät tälläisiin tehtäviin erilaisia henkilöitä.

Tärkeä seikka, mikä wiccojen tulee huomata, on että kaikissa indoeurooppalaisissa kulttuureissa oli erilliset sanat papille, papittarelle, parantajalle, kätilölle, ennustajalle, avioliittojen järjestelijälle, ja "tietäjä" ("wise one"). Mikään niistä ei ole yhdistettävissä, ei lingvistisesti eikä metaforisesti, sanueeseen, josta juontuu anglo-saksin "wicca / wicce", ja lopulta modernin englannin "witch". Huolimatta siitä, että modernissa wiccalaisuudessa uskotaan ko. sanan tarkoittavan "viisas" ("wise one"), se näyttää merkinneen "manaajaa" ("bender, changer, sorcerer"), millä on neutraali tai negatiivinenkin arvovaraus jopa paleopakanismissa. Mitä se sitten onkaan merkinnyt, hyvää tai pahaa, "witch/wicca" ei ole tarkoittanut Vanhan Uskonnon pappia tai papitarta.

Kansanmurhakampanja, jolla druidit tuhottiin, ansaitsisi oman lukunsa. Valloittaessaan Hispaniaa, roomalaiset totesivat druidien olevan heille suuri haitta. Papiston vaeltavat jäsenet varoittivatkin vielä alistamattomia heimoja roomalaisten aikeista käydä näiden kimppuun. Julius Caesar antoi Galliassa tappaa kaikki druidit, joita hänen joukkonsa saivat käsiinsä.

Kun Rooman imperiumi joutui kristittyjen käsiin, kirkko jatkoi kaikkien druidien tai muiden paleopakanallisten pappien tappamisen politiikkaa. Tultaessa seitsemälle vuosisadalle C.E. pakanallinen papisto oli joko murhattu, karkoitettu tai ajettu maan alle koko läntisessä Euroopassa. Osassa Walesia ja Irlantia, ja ehkä Skotlannin ylämailla, jäänteitä druidismista näyttää olleen säästynyt kelttiläisen kirkon instituutioihin vahvasti naamioituneina. Bardit, runonlausujat, ja brehonit, kuten myös maaseudun väen perinnäiset vuotuisjuhlat jatkoivat vanhaa perinnettä. 1700-luvun "mesopakanistiset" vapaamuurari- ja ruusuristiläis-druidistit lienevät löytäneet jotain säilynyttä.

Kansanperinteen tutkijat, antropologit ja musiikin tutkijat ovat löytäneet Latviasta, Liettuasta ja Virosta merkkejä siitä että "paleopakanismi" olisi ehkä säilynyt pienissä kylissä, metsien ja soiden takana, jopa tälle vuosisadalle! Joissakin näissä kylissä ihmiset pukeutuivat yhä pitkiin valkoisiin kaapuihin, ja menivät ulos pyhiin lehtoihin suorittamaan seremonioita, niin äskettäin kuin toisen maailmansodan aikana! (Kirjoittajan olisi pitänyt lukea Uno Harvaa ym., mutta niitähän ei englanninkielinen maailma tunne, vaan tuijottaa tiiviisti indoeurooppalaiseen napaansa. käänt.huom.)

Neuvostoliiton aikana tutkijat haastattelivat paikallisia pappeja, äänittivät lauluja ja seremonioita. Näitä "omalaatuisia traditioita" tutkiessaankin he tekivät töitä tasapäistääkseen nämä maalaiset kunnon marxilaisiksi. Ironista kyllä, jotkut vanhimmat "fossiilit" säilyneestä indoeurooppalaisesta traditiosta ovat nähtävissä suomalais-ugrilaisilla kansoilla, kuten tseremisseillä. (Sinäkin sen huomasit, rakas Watson. Tseremissiläisen uhrirukouksen koko teksti onkin englanniksi Suomalaisilla Pakanasivuilla [at "Finnish Pagan Pages" on http://pakana.cjb.net] käänt.huom.) Monet näistä teksteistä on julkaistu Neuvostoliiton aikaisissa tieteellisissä julkaisuissa, eikä niitä ole koskaan käännetty englanniksi (-poor boy..) Tämä aineisto, joka yhdistää kelttiläiset ja vedalaiset lähteet, voisi antaa meille useimmat kadonneista linkeistä paleopakanistisen druidismin rekonstruoimiseen. (Don´t forgett: Finnish Pagan Pages on the Internet)

(Miksei samantien myönnä, ettei "paleo-druidismi" ole indoeurooppalaista vaan eurooppalaista, kuten myös tseremissien, virolaisten ja udmurtien yhä jatkuva Vanhan Uskonnon harjoitus. käänt. huom.)
Muinaisista druideista on sensijaan kaikenlaista hölynpölyä liikkeellä:
1. Ei ole todellista näyttöä, että druidit olisivat käyttäneet kivisiä alttareita, ei Stonehengeä eikä muitakaan.
2. Ei ole merkkejä, että heillä olisi ollut hienompi filosofia kuin antiikin Kreikassa tai Egyptissä..
3. Mikään ei yhdistä heitä myyttisiin mantereisiin, Atlantikseen tai Mu-maahaan.
4. Druideilla ei myöskään ole ollut hallussaan kultaista vapaamuurarien regaliaa, eikä ruusuristiläisiä avainsanoja.
5. He eivät suunnitelleet a) Stonehengeä, b) megaliitti-linjoja ja -kehiä ympäri Eurooppaa, c) Egyptin pyramideja, d) Amerikan pyramideja. e) Pääsiäissaaren kivipäitä, f) mitään muutakaan, paitsi puisia tai kivisiä maalaistaloja ja tilapäisesti käytettyjä kukkula-linnoituksia. (Kaikkia näitä oli myös Suomessa. käänt.huom.)

Ei ole todisteita, että druidit olisivat olleet monoteisteja, tai "esi-kristittyjä kristittyjä", eivätkä he ymmärtäneet Pythagoraan lausekkeita tai gnostisia ja kabbalistisia salaisuuksia, paitsi että pytagoralaisuudella on yhteyksiä indoeurooppalaisiin myytteihin. Druideilla ei myöskään ollut pitkiä valkoisia partoja, varsinkin kun 50% heistä oli naisia. Huolimatta Pliniuksen maininnasta, druideilla ei ollut myöskään kultaisia sirppejä, koska kulta pehmeänä metallina ei toimi kasvien leikkaamisessa, joskin sirppi on erinomainen symboli luonto-painotteiselle uskonnolle.

Niiden, joita inspiroi moderni druidilaisuus, tulee kyetä erottaa höpinät vakavasta tiedosta. Edessä oleva tehtävä on suuri, mutta sitäkin tärkeämpi. Tuloksena voimme nähdä tarkemman kuvan "Vanhasta Uskonnosta", kuin mitä uuspakanoilla on tähän mennessä ollut käytettävissään, ja se voi vaikuttaa tulevaisuuteemme ja myös koko planeetan tulevaisuuteen pitkäksi aikaa eteenpäin.

Isac Bonewits

Iisakin sivu: http://www.neopagan.net/IE_Paleopaganism.html

Tseremissien pakanallinen uhrirukous: A Mari pagan sacrificial prayer from the 19th century, at "Finnish Pagan Pages"

Copyright © 1984, 1999 c.e., Isaac Bonewits. This text file may be freely distributed on the Net, provided that no editing is done and this notice is included. If you would like to be on the author's personal mailing list for upcoming publications, lectures, song albums, and appearances, send your snailmail and/or your email address to him at PO Box 372, Warwick, NY, USA 10990-0372 or via email to ibonewits@neopagan.net.

Eurooppalainen "paleopakanuus" ja indoeurooppalaiset

Isaac Bonewitsille sattui jo yksi epäjohdonmukaisuus, kun hän totesi volgansuomalaisen (ja permiläisen) pakanauskonnon olevan samaa jatkumoa, kuin Intian vedalaisuus ja läntisen Euroopan kelttiäinen kulttuuri. Näinhän on, mutta yhteinen nimittäjä ei ole indoeurooppalaisuus. Kelttiläisen ja druidi-perinteen harrastajille sattuu helposti tämä näköharha.

Euroopan Vanhan uskonnon, joka oli vaihtelevasti eri myyttikerrostumista ja innovaatioista koostuva Atlantilta Uralille ( ja kauemmaskin) ulottuva jatkumo, hahmottaminen ei onnistu ilman indoeurooppalaisia edeltäneen Euroopan jonkinlaista tuntemusta. Monet keskeiset elementit myös kelttiläisessä traditiossa olivat tältä aikakaudelta, jolloin ei-indoeurooppalaiset kansat asuttivat Eurooppaa.

Meidän suomalaisen perinteemme juuret ovat tässä menneessä maailmassa, joskin monet indoeurooppalaisperäiset elementit olivat näkyvästi esillä suomalaisessa muinaisuskossa, -mm. ukkosen jumaluuden hahmottaminen indoeurooppalaisella tavalla. Näiltä vaikutteilta paremmin välttyneellä hantien myytistöllä on silläkin yhtymäkohtia, jotka ulottuvat myös indoeurooppalaisten mytologioiden vanhimpiin kerrostumiin. Kyseessä eivät siis liene vaikutteet tai vaihtotavara, vaan yhteisen alkuperän heijastukset.

Eri eurooppalaisia traditioita ei voi tarkastella toisistaan irrallaan, mistä Bonewitskin muistuttaa, mutta yhteinen nimittäjä ei ole indoeurooppalaisuus vaan eurooppalaisuus.

Muinais-eurooppalaisuuden (ja suomalaisuuden) osuuden unohtamisella voi olla muitakin seurauksia, kuin väärät jotopäätökset vanhoista mytologioista. Jos oletamme klassiseen veda-tapaan ihmisten institutionalisoidun eriarvoisuuden, kastilaitokset ym., olleen indoeurooppalaisen kulttuurin elementti -ja samaistamme eurooppalaisen perintömme indoeurooppalaisuuteen- jää yksi tärkeä nurkka pimeäksi ilman tiedon valoa. "Jalot germaanit" ym. monsterit pääsevät kummittelemaan, ja tarjoamaan Upsalan rotubiologisen instituutin (perustettu 1922) oppeja, joiden yksi päätarkoitus oli suomalaisten kuvaaminen "alemmaksi roduksi", mihin ei erehdytty edes natsi-Saksassa.

Kristinuskon tulevaisuudesta ei voine sanoa mitään varmaa, mutta yleisen helvetinpelon poistuminen ei lupaa tälle synteettiselle uskonnolle pitkää ikää. Omien etnisten juurien etsiminen on ollut trendinä jo vuosikymmeniä, eikä se näytä mihinkään katoavan, kuten hyvä onkin. Ei siis liene mahdotonta, että eurooppalaisten kiinnostus tulee aiempaa enemmän kohdistumaan siihen, mitä omista kansallisista traditioista on tiedossa. Mikäli silloin eurooppalaisuus samaistetaan nomadiseen indoeurooppalaisuuteen, ei hyvältä näytä.

Väärinkäsitetyn (indo-)eurooppalaisuuden myötä saavat revanssinsa myös sellaiset asenteet, joita edustavat rotuopit ja kastilaitos. Näiden visioiden poliittiset sovellutukset voi helposti kuvitella mielessään.

Suomalaiseen traditioon perehtyminen, vaikkei uskoisi tonttuihin eikä haltijoihin, on hyväksi jokaisen suomalaisena itseään pitävän minuudelle ja henkiselle hyvinvoinnille. Eurooppalaisille meillä on muuta annettavaa: Linkki Eurooppaan ennen indoeurooppalaisia nomadeja, ja muinaiseen eurooppalaiseen arvomaailmaan, jonka piirteitä on vieläkin havaittavissa vanhojen eurooppalaisten kansojen sielussa, kuten meidän suomalaisten.

Monet erialojen huiput ja hyvin erilaiset henkilöt ovat kiinnittäneet huomiota asiaan, jonka psykoanalyytikko ja Wilhelm Reichin entinen asistentti Erich Fromm ilmaisi osuvasti: "Ihmiskunta on henkisesti suistunut raiteiltaan." Joskus meillä on ollut elämäntapa, joka vastasi meidän tajuntamme odotuksia ja sopi ihmiselle. Sitten tapahtui "jotakin", joka muutti kaiken ja josta emme ole toipuneet. Mielestämme on vahvat perusteet samaistaa tämä "raiteiltasuistuminen" murrokseen noin 6000 vuotta sitten, jolloin aiempi sukupuolisesti tasapainoitettu kulttuuri ja harmoninen elämäntapa vaihtui nykyisenkaltaiseen patristiseen ja agressiiviseen kulttuuriin. Tähän murrokseen liittyy myös indoeurooppalaisten tunkeutuminen Keski-Aasian kuivilta aroilta ihmisten ilmoille.

Ne periaatteet ja käyttäytymissäännöt, joita kaikissa nykyisissäkin kulttuureissa pidetään arvossa, joskaan ei toimita niiden mukaan, kuten lähimmäisistä huolehtiminen, uhrautuvaisuus, sankarillisuus, rehellisyys ja epäitsekkyys ovat loogisesti ajatellen murrosta edeltäneen tapakulttuurin tuotteita. Kivikauden ankeistakin oloista on jäänyt arkeologisia todisteita vammautuneiden ihmisten elämisestä vanhoiksi, mikä on merkki huolehtimisesta, ja nykyaikaan asti metsästys-keräily -elinkeinoa harjoittaneilta kansoilta on kirjoitettu muistiin sääntöjä, joilla saaliin tms. hyödykkeen jakaminen kaikille ryhmän tai yhteisön jäsenille varmistetaan. Tämä on siis jotain muuta, kuin murroksen jälkeisissä kulttuureissa, joissa toisen ihmisyhteisön ryöstäminen nostettiin mytologioissakin korkeaan arvostukseen.

Eurooppalaisuuden juurien etsiminen indoeurooppalaisuudesta pakottaa jättämään huomiotta em. näkökulman, ja johtaa typistettyyn kuvaan menneisyydestä. Kun menneisyys-kuva luo tämänpäivän ihmisten identiteettiä ja käsitystä siitä mikä on hyvää, väärin parametrein aloitettu "paleopakanismin" rekonstruoiminen johtaisi uuteen ihmisten välisen eriarvoisuuden pyhittämiseen, ja meille alkuperäisille eurooppalaisille kovin tylyyn historiankäsitykseen. "Euroopan vanhimpana kansana" -kenen lienee tämä sanonta- meillä suomalaisilla on tietty vastuu. Isaac Bonewitsin antama haaste ja tehtävänasettelu koskee siis meitäkin, -ja ennenkaikkea meitä.

Linkki: Marien (Tseremissien) pakanallinen uhrirukous 1800-luvulta

Tästä pakanallisille keskustelusivuille:

 

EDELLISELLE
SIVULLE
TAKAISIN
ETUSIVULLE
SEURAAVALLE
SIVULLE

 

The Pagan Banner Exchange
The Pagan Banner Exchange