P.H.M.Atwater:
Jumalattaresta
ja riimuista
Riimut
ovat yksi niistä aiheista, joita voi odottaa tapaavansa, kun puheenaihe
käsittelee "pakanuutta". Avaammekin tämän laajan sektorin
käsittelyn Pakanasivuilla rohkean ja terävästi ajattelevan henkilön kirjoituksella.
Seuraavassa esiteltävät näkemykset ovat kirjoittajan, P.H.M.Atwaterin, ei meidän. Tärkeää: Kirjoittajan lisäys!! |
Tämä näyte muinaisesta kirjoituksesta on iberialaisilla merkeillä, joita käyttivät nykyisten Espanjan ja Portugalin ei-indoeurooppalaiset asukkaat ennen roomalaisten ja karthagolaisten tunkeutumista niemimaalle.
Kuten lukija huomaa, merkeillä on yhtäläisyyksiä Levantista kopioituneeseen foinikialais-kreikkalaiseen kirjainperinteeseen ja tiettyjen merkkien osalta myös germaanisiin futhark-riimuihin. Jotkut kirjaimet muistuttavat suuresti Marija Gimbutasin neoliittisista jumalatar-pienoispatsaista löytämiä merkkejä, ja megaliitti-kulttuurin saviastioista havaittuja viiva-kuvioita. Kun nykyisin puhutaan "riimuista" metafyysisessä tai new-age -mielessä, tarkoitetaan yleensä futhark-kirjaimistoa, joka tutkijoiden yleisimmän käsityksen mukaan on saanut alkunsa pohjois-italialaisesta Veneettien kirjoituksesta, joka lienee vaikuttanut nykyiseen Saksaan ja Skandinaviaan silloisen Välimeren maailman ja Pohjois-Euroopan yhdistäneen kauppatien, Hellvegenin l. "Meripihkatien", kautta. Kovin arkipäiväistä, mutta filosofisemmin asennoituneet riimu-tutkijat uumoilevat ennustuksiin ym. esoteerisiin tarkoituksiinkin yhdistetyille futharkeille kaukaisempaa historiaa, jopa maailman ensimmäisiin informatiivisiin merkkeihin asti. Me emme osaa ottaa kantaa näihin visioihin, joten jätämme puheenvuoron viisaammalle: P.H.W.Atwater: Tuhansia vuosia sitten, jotakuinkin 20 - 23 000 vuotta ennen meitä, edeltäjämme cro-magnon -ihmiset, olivat jo riittävän älykkäitä, hyvinvoivia ja erittäin kekseliäitä. Kun he olivat keksineet neulan, heillä oli sopiviksi ommeltuja ja koristeltuja päällysvaateita, paitoja ja erityyppisiä jalkineita. He rakensivat useimmat asumuksensa julkisivu etelään, niin, että auringon lämpö käytettiin hyödyksi. Asumusten lattiat saatettiin kivetä jotta ne pysyisivät kuivina, ja ruokaa säilytettiin ympäri vuoden kylmissä luolissa. He söivät yhtä terveellisesti kuin mekin, ja heidän työkalunsa olivat käytännöllisiä. Kalastusta varten heillä oli veneitä. Heidän luolataiteensa tekee suuren vaikutuksen jokaiseen, joka on kyllin onnellinen näkemään sitä. Äskettäin on löytynyt uusia luolamaalauksia Combe d'Arcista, noin 260 mailia Pariisista etelään. Nämä hämmästyttävät kuvat esittävät hahmoja, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi eläimiä, ja jo sukupuuttoon kuolleita eläimiä, joiden nykyisin elävät lähilajit löytyvät Afrikasta. Maailman ihmisväestökin on voinut saada alkunsa Afrikasta levittäytyneestä pioneeripopulaatiosta. Useimmat arkeologit liittävät nykyisin meidän cro-magnon -edeltäjämme ensimmäisiin kirjoitusmerkkeihin, jotka luultavimmin ovat olleet uskonnollisiin tai pyhiin asioihin liittyviä merkintöjä. Teoksessaan "Allmutter", joka on virstanpylväs alallaan, saksalainen professori Herman Wirth dokumentoi tunnollisesti riimu-symbolien ensi esiintymiset noin 20 000 vuotta sitten. Äskettäin liettualaissyntyinen arkeologi Marija Gimbutas on julkaissut tutkimuksen jumalarta kunnioittaneista, matriarkaalisista, esihistoriallisista yhteiskunnista, jotka muiden asioiden lisäksi kehittivät kirjoitetun merkistön, metafyysiset aakkoset, joita me tänään pitäisimme riimuina. Hänen mielestään monien tutkijoiden on vaikea ymmärtää, kuinka tärkeä rooli uskonnolla oli muinaisissa yhteiskunnissa esihistoriallisessa Euroopassa, kuinka uskonto oli elämä ja elämä oli uskonto. Gimbutas olettaa, että pyhät kirjoitukset riimu-merkeillä ovat tunteisiin orientoituneita, ja ne ovat olleet laajemmassa käytössä viimeistään 17 000 B.C. , kuten hän kertoo pääteoksessaan "The Civilisation of the Goddess: The World of Old Europe". Vaikkakin sumerilaisia pidetään yleisesti kirjoitetun kielen keksijöinä, kirjoitusmerkkejä löytyy itäisestä Keski-Euroopasta pari tuhatta vuotta vanhemmalta ajalta, kuin mihin muut tunnetut merkki- tai kirjoituslöydöt on ajoitettu. Toisin kuin sumerilaiset kirjoitukset, eurooppalaiset merkinnät eivät liity talouteen, laillisuuteen ja tai hallintoon. Ne ovat kehittyneet sensijaan pitkällisessä graafisten symbolien käytössä yhä hienostuneemmaksi kehittyneessä Jumalattaren kultissa, ja kaikkien löytöjen konteksti liittyy uskonnollisiin esineisiin tms.. Tästä voi päätellä, että nämä merkit olivat tarkoitettu luettavaksi pyhinä hieroglyfeinä. Ymmärtääkseen Gimbutasin työn merkityksen riimujen ymmärtämiselle, on luotava katsaus läpi koko kielen, aakkosten, symbolien ja merkkien historian. Nykyaikainen tutkimus on tehnyt kaukaisesta menneisyydestä meille aiempaa helpommin lähestyttävän ja kiehtovamman kohteen, kuin miten se on tavattu hahmottaa mm. koulutietojen perusteella. Kielihistoriaa tarkastellen, me tapaamme uusia todisteita, jotka viittavaat siihen että meillä kaikilla on yhteisiä juuria menneisyydessä. Eräänä esimerkkinä irlantilainen etymologisti John Philip Cohane kertoo haastavassa kirjassaan "The Key", että "nyt tunnettujen todisteiden perusteella näyttää varmemmalta, että varsin suuri osa nykyisistä ihmisistä on paljon enemmän yhteydessä toisiinsa, kuin on luultu, ja viimekädessä veri-sitein." Alessandro Talamonti, Venezuelassa elävä italialainen arkeologi, totesi jo jokunen vuosi sitten: "Alkusivistys oli kerran yhtenäinen koko maailmassa. Kaikilla ihmisillä oli sama kieli, sama uskonto, ja käytännössä samankaltainen tapakulttuuri." Gerhard Herm, kirjan "The Celts" kirjoittaja, on hahmotellut alkuperäiskieltä, alkuperäiskansaa ja ihmiskunnan alkukotia sen perusteella, miten sanskriitti -Intian muinainen metafyysinen kieli- on yhteydessä Euroopan varhaisten kielten, erityisesti islannin, kanssa. Hän olettaa, että alku-kansa (ur-people) saapui maasiltaa pitkin, levisi Baltiaan, Eurooppaan ja Aasiaan muovaten uudelleen kieliä, tapoja ja kulttuureja. Tämä idea ei ole niinkään mahdoton, koska kaikki kielet ovat yhdistettävissä 25 000:n vuoden päähän menneisyyteen, väittää Winfred P. Lehmann, professori emeritus lingvistiikassa ja germaanisissa kielissä University of Texasista Austinissa. Hän painottaa sitä, että me voimme oppia paljon menneisyydestä juuri kielten kautta, -mahdollisesti senkin kuinka sivistys on kehittynyt. Sanat kertovat meille, mistä ihmiset ovat puhuneet, ja sitä kautta jotain heidän kulttuuristaan. Tunnistettavia aakkosten muotoja alkaa ilmestyä esiin tietyissä kielissä jo kuusi tuhatta vuotta sitten, ja onkin mielenkiintoista, että samaan aikaan nähtiin taivaalla vaikuttava tapaus, astronomien Vela X -supernovaksi nimeämä ilmiö. Muinaisen Mesopotamian astronomian tuntija George Michanowsky uskoo, että tämän loistavan tähden aiheuttama pelko ja hämmennys nopeutti ihmisten tietoisuuden kehittymistä. Hän esittää kirjassaan "The Once and Future Star", että kaikista maailman suurista myyteistä on tunnistettavissa viittauksia tähän tähteen, ja laajalti käytetty symboli, tähti, joka esiintyy useammin muinaisissa löydöissä kuin mikään muu kuvio, liittyisi tähän tapaukseen. Kaikkiin varhaisimpiin kirjaimistoihin liittyy merkitysten monikerroksisuutta, mikä tekee niiden tulkitsemisen hankalaksi. Jo ennen Kolumbusta tunnettu historioitsija ja lingvisti Cyrus Herzl Gordon esitti, että varhaisten aakkosten merkit eivät ole ainoastaan samaistettavissa säveliin, numeroihin ja taivaan merkkeihin, vaan ne ovat myös koodikieltä, joka väärinkäsittämättömästi kertoo kaikkeutta koossapitävästä järjestyksestä. Monet historiaa tutkineet myöntävät, että tämä koodikieli on yhteydessä Pyhään Ilmestykseen (Holy Relevation), koska kaikki varhemmat kielet ovat kuuluneet sen ydinjoukkoon ollakseen yhteydessä Kaiken Olevan Lähteeseen (The Source of All Being). Siten Jumalan nimet paljastavat Jumaluuden voiman sen muotojen kautta, Logoksena, Pyhän Sanan sävelenä. (Noniin, tulihan sekin. Kirjoittaja harppaa suhteellisen tukevalta maaperältä erinäisten visioiden varaan. Tämä ei edusta meidän näkemystämme. käänt.huom.) Jos totuus on tiedossa, nämä varhaiset kirjaimistot vain jatkavat vielä vanhempaa traditiota. Symboliset merkit on tarkoitettu olemaan asioita sinänsä, sekä maagisia että pyhiä. Palataksemme tähän päivään, tärkein sääntö maagisten asioiden käytössä on, että pyhät kuviot eivät viittaa johonkin, vaan ne ovat se mitä ovat. Riimu-aakkosia oli lopulta käytetty säkeisiin ja loitsuihin, manauksiin ja enteisiin, ikäänkuin ne jokainen olisivat eläviä jumaluuksia, joilla olisi mahtavia voimia ja kyky osoittaa niitä. Koska maagisissa symboleissa on sitä mitä niissä seisoo, kun kirjoittaa ja sitten toivoo tai kiroaa, symbolit automaattisesti tuottavat sen vaikutuksen, mikä on kirjoitettu. Riimut toimivat samalla tavalla: Niitä on kaiverrettu miekkoihin, jotta ne toimisivat paremmin taistelussa. Magian tuntija Richard Cavendish tietää Marr-nimisen miekan tapauksen, jossa terään kirjoitettu teksti kuului: "Marr ei säästä ketään." Cavendish muistuttaa, että ennen kristillisiä missionäärejä pohjoisessa Euroopassa ei kirjoitettu kynällä paperolle tms., vaan se mitä kirjoitettiin, kaiverrettiin puuhun, hauta- tai muistokiviin, koruihin, ja kaikenlaisiin käyttöesineisiin ylipäänsä. (Kirjoittaja erehtyy hieman, sillä piktien kehittämiä OGHAM-kirjaimia lienee käytetty pitkähköihinkin viesteihin, ja arabialainen löytöretkeilijä Ibn Fadlan mainitsee vepsäläisten ("ves") lähettäneen kirjeitä Bolgarin kaanille. Skandinaaviset ja germaaniset riimukirjoitukset, joista säilyneet ovat etupäässä muistovärssyjä ja omistuskirjoituksia, ovat vain osa pohjoisten kansojen pakanuuden aikaista kirjallista harrastusta. Syrjäänien omaperäisestä kirjaimistosta on säilynyt noin 15 näytettä -mm. katkelma aapisesta- koska sen käyttö jatkui vielä kristillisenä aikana. Ei täällä mitään analfabeetteja oltu! käänt.huom.) Myrskyisät vuosisadat 1500 B.C. ja 15 B.C. välillä, jolloin useimmat suurista maailmanuskonnoista rynnistivät esiin (Taolaisuus, konfutselaisuus, zarahustralaisuus, jainalaisuus, budhismi, juutalaisuus, ja vähän myöhemmin kristillisyys), sisältävät myös sen ajankohdan, jolloin Futhark, riimujen koodattu versio, uskotaan otetun käyttöön. Nimensä tämä kirjaimisto näyttää saaneen kirjureiden käyttämän satunnaisesti alkunsa saaneen aakkosjärjestyksensä ensimmäisten kirjainten nimistä. Futharkia oli käytössä kolme erilaista pää-versiota: Germaaninen, jota esiintyy ensimmäisen kerran luultavasti noin 2000 B.C., vaikka jotkut historian tutkijat (Aivan oikein. käänt.huom.) päättelevät, ettei sitä ollut käytössä ennen vuotta A.D. 800.Nimitys "riimu" lienee melko tuore. Se alkuperän ajatellaan olevan liitettävissä saksan sanaan raunen, mikä tarkoittaa leikkaamista ja vuolemista. Kuitenkin tarkastelemalla jo kauan sitten yleisestä käytöstä poistettuja vanhoja saksalaisia sanakirjoja, ilmenee että raunen (verbi?) on tarkoittanut salaisuuksien kuiskaamista, ja Rune, toisinaan muodossa Run tai Runa, on tarkoittanut salaisuutta. En lakkaa ihmettelemästä sitä, että muinainen hawaijilainen nimitys salaisuudelle oli Huna, toisinaan Runa, ja molemmat versiot sanasta sisältävät saman salaisuuden ymmärtämisen mysteerinä tai salaisena tietona. Yhtä paljon ihmettelen sitä, että Fohart sanskriitissa tarkoittaa voimaa julistaa ja luoda sanoja. Fohart ja Futhark ovat kovin lähellä toisiaan sekä kirjoitetussa että lausutussa asussa. Kirjoitetun mutta ei puhutun kielen pitkäaikainen käyttö riimuissa, kirjoitetun kielen ja kirjoitustaidon myötä, näyttää ilmeiseltä. Futharkia käytettiin laajalti säilyttämään esivanhempien sukulaisuustietoja, muistoja taisteluista, tietoja omistuksista ja kaikentyyppisiä julistuksia. Kivi ja puu olivat se "media", joka oli käytettävissä. Viestin tehosteina yleistyivät myöhemmin värit, eläinkuvat, käärmeen kaltaiset tyylitellyt oliot, hännistään yhteenkietoutuneet hahmot ja viiniköynnöksetkin. (Ns. kelttiläinen eläinornamentiikka. käänt.huom.) Vanhimpia riimuja ja niiden tekemisen taitoa on myös arveltu "Israelin kadonneiden heimojen" vaikutukseksi. Frank C. Tribbe kuvailee taulua, joka on ajoitettu 707 B.C. , ja kertoo vangittujen israelilaisten olosta Halahin ja Haborin kaupungeissa Kaspianmeren etelä rannalla, muinaisessa Median valtakunnassa, ehkä nelisen sataa mailia koilliseen Ninivestä. Tribben mukaan näistä "kadonneiden Israelin heimojen" jäsenistä olisi tullut skyyttejä ja kimmerialaisia. Hän lainaa Josephusta, jonka mukaan (A.D. 37 -95) kymmenen Israelin pohjoista heimoa olisi Mustanmeren takana. (Mitä skyytteihin ja kimmereihin tulee, Tribbe on väärillä jäljillä. Nämä eivät olleet hebrealaisia eivätkä seemiläisiä, mutta eräänlaisen pohjoisen juutalaisuuden ilmentymä esiintyy paljon myöhemmin: Kasaarit, jotka olivat turkkilaissukuinen kansa, joka otti juutalaisuuden uskonnoksi. käänt.huom.) Skyyttien ja kimmerialaisten sanotaan olleen riivattuja ja hurjapäisen kiihkeitä. He käyttivät riimuja ja heillä oli taito nostattaa sacraalit energiat. Sackraalit energiat perustuvat kundaliiniin, valtavaan voimaan, jonka sanotaan sijaisevan selkärangan juuressa, josta se on otettavissa käyttöön aktivoinnin tai rituaalin avulla. Nimitys "kundaliini" tulee sanskriitista. Näiden ihmisten filosofiaan kuului kuolemanjälkeisen elämän tunnustaminen, ylösnousemus, reinkarnaatio, ja totuuden ja kunniallisuuden absuluuttinen arvostus (Tässä on nyt vähän projisoinnin ja romantisoinnin makua. käänt.huom.). Arkeologiset todisteet osoittavat, että ihmisten uhraaminen rituaaleissa oli käytössä heidän yhteiskunnissaan, samoin pääkallojen metsästys ja seremoniallinen seksi (Vaikuttaa enemmän psykopatialta kuin kundaliinilta. käänt.huom). Kun heidän laumansa rynnivät yli Euroopan ja Aasian, he levittivät omaa uskontoaan ja käytäntöään kaikkialle valloittaessaan jumalatarta palvovia matrilineaarisia yhteiskuntia ja pystyttäessään miespuolisten soturi-jumalien pantheonin (a pantheon of male warrior gods). Jotain tästä Euroopan erilaisten kulttuurien vastakkaisuudesta periytyy legendaan Odinista tai Wotanista. Legendan mukaan germaaninen jumala Odin, (soturi, näkijä ja runoilija), kuten skandinavinen Wotankin pitää hallussaan vanhojen pyhien kirjoitusten riimu-voimaa. Riippumatta siitä, mitä mytologiaa olet lukenut, kelttiläistä, germaanista, skandinaavista tai anglo-saksista, niissä on mainita toisensa jälkeen riimuista: Riimut antavat elämän, riimut maagisina merkkeinä, riimut kutsuvat apuun jumalat. Henkilöt kertovat kuinka taitavia he ovat riimu-loitsuissa tai merkkien piirtämisessä, mitä he tekevät yrittäessään kutsua tai välttää joitakin asioita. Riimut eivät siis ole vain muinaisten kirjoitusjärjestelmien kehitelmä, vaan osa mahtavaa mystistä perintöä. (Riimu-mytologiaan näyttää yleensä liittyvän 1. arvomaailma, jossa "sotaisuus" ja "valloitukset" ovat korkealle noteerattuja, 2. eurooppalaisen kulttuurin näkeminen yksinomaan indoeurooppalaisena, 3. germaanikeskeisyys joka ainoana hyväksyttynä ulko-eurooppalaisena yhteytenä pitää kontaktia Intian "arjalaisiin". Joskus, kuten tässä, "kadonneet israelilaiset" tuovat oman mausteensa soppaan. käänt.huom.) Riimut ovat siis ennen kaikkea maaginen pyhien salaisuuksien ja sopimusten kieli. Useimmille meistä, ajatellessamme riimuja, tulee mielikuvia kelttiläisistä sotureista ja druidi-papeista, tai viikinki-retkeilijöistä ja heidän attiba-noidistaan ja ennustaja-eukoistaan, joiden nimitys oli volva. Sekä kelttiläisissä että pohjoisissa yhteisöissä pidettiin ensisijaisena elämän uskonnollista puolta, ja kaikkiin toimiin liittyi aina jonkinlainen rituaali. Molemmissa kulttuureissa kunnioitettiin kolmen voimakkaimman jumalan kolminaisuutta, jota täydensi lukuisa joukko pienempiä jumaluuksia, jotka vaihtelivat alueittain. Näillä vähäisemmillä hahmoilla saattoi silti olla tärkeitä tehtäviä luomiskertomuksessa tai pääjumaluuksien toimissa. Vanvasti erilaisinakin kelteillä ja pohjois-germaaneilla (norse) oli monia yhteisiä uskomuksia, kuten suurien puiden kunnioitus, tiettyjen yrttien viljely, henkilökohtaisten elämänohjeiden noudattaminen, noitien tai tietäjien tärkeä asema, tiettyjä uhritoimituksia, ja kokonainen joukko pieniä auttajia, fairies, gnomes, sprites, dwarfes, trolls, leprechauns, tontut, etc. Kun nämä kulttuurit modernisoituivat, niiden legendoista muotoutuivat Kuningas Arthurin tarinat ja pohjoiset kertomukset Valhallasta ja Valkyyrioista. (Keltit ja germaanit muuten samanlaisia, mutta "vahvasti erilaisia". Tässä vältellään ruotsalaisten erästä arkaa paikkaa. käänt.huom) 1200-luvulla kristilliset papit tehostivat kampanjaansa riimujen käyttöä vastaan, jonka he liittivät mielessään syntiin ja pakanuuteen. Inkvisito oli katolisen kirkon poliittinen manööveri, jolla he lujittivat otettaan ihmisjoukoista "noituuden" vastustamisen varjolla. Kaikki luonnon kunnioittamisen muodot, hedelmällisyys riitit, kansanlääkinnällinen raskauden ehkäisy, yrttiparannus, shamanismi, ja myös taikominen julistettiin paholaisen työksi ja laittomaksi. Kolmen sadan vuoden aikana teurastettiin kymmeniä tuhansia ihmisiä, enimmäkseen naisia. (Atwater osaa tässä tiivistää oleellisen pariin sanaa. Hyvä! käänt.huom.) Jopa 1600-luvun Islannissa ihmisiä yhä poltettiin hengiltä sellaisesta yksinkertaisesta syystä, kuin riimujen hallussapidosta. (Suomessa joutui samoihin aikoihin roviolle kalevala-mitan käytöstä. käänt.huom.) Kuten tämä lyhyt katsauksemme historiaan osoittaa, riimuilla on ollut hyvin vaihteleva menneisyys. Meille on jäänyt joitain reliikkejä ja myyttejä, muistoksi leppoisasta ajasta jolloin riimut olivat olellinen osa sielun ylentämistä ja sydämen ilahduttamista. Riimujen luokitus kahteen kategoriaan: 1. Vanhemmat riimut: Käytettiin yleensä vapaamuotoisiin kaiverruksiin; Yin energiaa; Edustavat feminiinistä prinsiippiä; Liittyvät Jumalattaren uskontoon, kodin kunniottamiseen, perheeseen ja luontoon; Käytettiin joko yksittäin tai ryhminä; Voidaan käyttää vapaamuotoisesti; Havainnollisia; Ne kirkastavat yhteyttä suurempaan mahdollisuuksien virtaan ja hetken vuorovaikutukseen; Ne korostavat aina sprituaalisia asioita, sisäistä ohjautuvuutta ja vastuullisuutta (ei koskaan maalistumista). Esittelen näitä asioita kirjoissani "The Magical Language of Runes" ja "Goddess Runes".
Julkaistu aiemmin "Atlantis Rising"-lehden numerossa 9 (Fall '96).
Kiitämme P.H.M. Atwateria valaisevasta kirjoituksesta, vaikka se ei joka suhteessa toista meidän näkemyksiämme. Atwater, Wirth ja muut visionäärit näyttävät kuitenkin olleen tai olevan kiinnostavien aavistusten äärellä. Johtolangoiksi ja viitekehyksiksi ei silti tarvita uponneita mantereita, avaruusaluksia tms. jännää. Toisaalta ne tulokset, joihin päästään faktatietoja yhdistelemällä, eivät ole yhtään sen arkipäiväisempiä kuin Atlantiskaan. Mitä uusien löytöjen ja "klassisen" riimututkimuksen suhteeseen tulee, Marija Gimbutasin tulokset eivät tue riimu-visioita, mutta auttavat asettamaan oikeisiin yhteyksiin sen mitä "metafyysikot" ovat oivaltaneet. "Atlanttisesti orientoituneista", metafysiikkaa painottavista, riimu-tutkijoista P.H.M. Atwater on selvästi eturiviä, ja esittelemme hänen kirjansa, mikäli onnistumme ne jostain löytämään. |
Herman Wirth, -mies riimut ja Mefisto
1900-luvun riimututkimuksesta ei voi puhua vakavasti mainitsematta Herman Wirthiä, jonka eräät näkemykset näyttävät sisältäneen lähes profetaalisia oivalluksia. Pedantin tiede-uskovaisen makuun hän on ehkä liian runollinen ja esoteerisyyttä korostava, mutta yhtä kaikki, hän on liian suuri unohdettavaksi. Wirthin elämä sattui ajankohtaan, jolloin Euroopassa aukeni huikaisevia mahdollisuuksia sekä hyvään että pahaan, kuten tälläisinä hetkinä tapaa olla. Silloisen aikakauden eräänlainen "Mefisto" nosti Wirthin riimuja ym. tutkivan mahtavan insituution johtoon ja antoi hänelle komean tittelin, -ja uniformun jonka kauluksia koristivat riimut. Elämän faustisuus tekee joskus ihmiselle kepposen. |
Jumalattaren merkit, -vanhin kirjoitus?
Viereisen kuvan jumalatar-figuuri on noin 5 300 eKr. ajalta, ja löytöpaikka on Passo di Corvo, lähellä Foggiaa, Italiassa. Emme nyt kiinnitä huomiota hahmon yhtäläisyyksiin myöhempään italialaiseen taiteeseen, vaan ainoastaan kirjainmerkkeihin.
Monien varhaisten ja myöhempienkin kirjaimistojen "M" esiintyy (myös peilikuvana?) y.o. futharkin "D:n" seurassa. Pienoisveistoksen muut yksityiskohdat ovat anatomisia, paitsi kaulanauha. Tulkinnan kannalta on yhdetekevää, piirrettiinkö merkit vain itse figuuriin, vai toistiko taitelija kuvatun henkilön vartalomaalauksen tai tatuoinnin.
Nämä merkit esiintyvät yhdessä nais-hahmon kanssa, ja muissa yhteyksissä ne on liitetty feminiiniin jumaluuteen: "D": Labrys, kaksoiskirves; "M": Vesi, imeminen, äidinmaito.
Pienemmässä kuvassa vasemmalla olevissa mammutinluisissa lintu-figuureissa (Mezin, Ukraina 14 000 eKr.) ja oikeanpuoleisissa Vinca-kulttuurin lintujumalattaren kuvassa (Vinca, Jugoslavia 4 500 - 4 000 eKr.) esiintyy molemmissa kulmikkaalla viivalla toteutettu spiraali. Marija Gimbutas tunnisti sen yhdeksi Jumalattareen liittyvistä graafisista symboleista, ja se esiintyy myös alla olevassa Vanhan Euroopan Jumalatar-figuurien merkkejä esittelevässä koosteessa. Tämänkin kuvion suhteen voidaan puhua "riimusta", jonka historia ulottuu aina paleoliittiseen aikaan.
|
MIKÄ on kirjoitusta? Gimbutasin neoliittista jumalatar-pienoispatsaista löytämien merkkien tulkinnasta kiistellään yhä. Merkki, jolla pystytään välittämään informaatiota, ei ole vielä yksin kirjoitusta. Voidaksemme siis käyttää em. nimitystä, täytyy olla näyttöä merkkisarjoista, jotka eivät ole koristekuvioita tms., joista "kirjoituksen" erottaa esim. tunnistettavasti samankaltaisten merkkien toistuminen vaihtelevassa järjestyksessä. Yllä ja alla olevat "tekstit" on kopiotu savisista värttinän painoista (Fafos / Kosovska Mitrovica, 5 000 - 4 500 eKr.). Nämä merkkisarjat näyttävät täyttävän kirjoituksen tuntomerkit. Ensimmäinen ja toinen merkki ovat samat, kolmas eri, jne.. Jälkimmäisen kuviosarjan piirtäjä ei näytä tunteneen edellistä kirjoitus-esimerkkiä, mutta vaikuttaa siltä, että hän on osannut samat merkit, joilla hän kertoo hieman eri asian? Koska langan valmistaminen ja kutominen liitetään Jumalattaren tai jumalatarten, kohtalotarten, nornien, hiisien tms. nais-henkiolentojen toimialaan Euroopan muinaisuskonnoissa ja kansanperinteessä aina Pyreneiltä Uralille, voimme arvailla, että muinainen värttinän käyttäjä on kirjoittanut työkaluunsa loitsun tai Jumalattaren nimen?? Toinen mahdollisuus on, että näitä taskuun sopivia savikiekkoja käytettiin viesti- ja muistilappuina, joille oli käyttöä kotitaloudessa senkin jälkeen, kun niiden informaatiosisältö oli menettänyt merkityksensä. Paljon puhetta herättänyt Tartarian taulu, nykyisen Romanian alueelta, saattaa olla näiden värttinän pyörien seuraaja. Kun kirjoitusalusta -käytön merkitys kasvoi, muotoilu menetti käytännöllisen funktionsa.
|
"Tartarian taulu", Romania 5 300 - 5 000 eKr. |
"Kyproksen Jumalatar", 3 000 B.C., Kypros; Korkeus 39,5 cm.
Vahvassa yhteydessä minolaiseen Kreetaan kehittynyt Kyproksen neoliittiselta ajalta pronssikauteen jatkunut kulttuuri käytti omia kirjoitusjärjestelmiä, joilla näyttää olevan samankaltaisuuksia sekä em. "jumalatar-merkkeihin", että kreetalaisiin kirjoituksiin.
Kyproksen tavukirjoitukset eivät ole kehittyneet Lähi-Idän kulttuurien vaikutuksesta, eivätkä ne siis kuulu samaan seuraan kuin kanaanilais-foinikialaisista kirjaimistoista inspiroituneet kreikkalainen, eri italialaiset mm. latinalainen aakkosto, joista latinalainen on nykyisin käytössä sellaisenaan lähes koko maailmassa. Joitain Marija Gimbutasin neoliittisista jumalatar-figuureista ja -esineistöstä muistiinkirjoittamia "riimuja" näyttää säilyneen kyprioottisissa kirjoituksissa.
Mikäli etsimme esoteerisista tai historiallisista syistä "alkukirjoitusta", josta kaikkia (tai useimmat) kirjoitetut informaation tallenustavat olisivat lähtöisin, sellaisen olemassaoloa ei tämänhetkisillä tiedoillamme voida todistaa, mutta se mikä on löydettävissä, on tiettyjen merkkien joukko, joita piirretty jo hyvin varhain, ja joita piilee myöhemmissä ja jopa meidän käyttämässämme kirjaimistossa. Palaamme tähän asiaan toiste.
Kyprioottisten merkkien äännearvot tunnetaan, eli paleoliittisista spiraali-viivoista lähtenyt tarkastelumme on nyt "oikeiden" aakkosten äärellä. Tässä on "riimujen" ikiaikainen yhteys.
|