Länsimainen kulttuurimme on ollut noin 2000:n vuoden ajan enemmän tai vähemmän kristinuskon leimaamaa. Usein puhutaan judeo-kristillisestä perinnöstä, tarkoittaen tätä uskonnollista, kulttuurista ja filosofista jatkumoa, joka dominoi yhä useimpien meistä ajattelua. Tämän perinnön olemassaoloa ei voi kieltää, eikä sille voi kääntää selkäänsä niinkuin sitä ei olisi. Se on tosiasia, jonka kanssa on elettävä, ja jonka mukanaan tuomat ajattelun vääristymät on opittava tunnistamaan ja pois-oppimaan.

Suhtautumistapa oman kulttuurimme kaikkiin "juuriin" on siis eräs avainkysymys, joten tarkastelemmekin juutalais-kristillisen jatkumon edellisen päivityksen, juutalaisuuden eli "Mooseksen-uskon", ja uuteen ajatteluun pyrkivien etnisesti juutalaisten välistä suhdetta.

Kirjoittajamme on hakenut etsimäänsä uskonnollista ja filosofista "kotia" useista 1900-luvun lopulla länsimaissa esiintyneistä virtauksista, mutta jotain jäi aina saamatta. Hänen ratkaisunsa oli sekä etninen, omiin juuriin hakeutuva, että hänen elämänasenteitaan vastaava.


 
Lilinah biti-Anat:
Miksi olen kanaanilainen pakana ja noita?
Why I am a Canaanite Pagan and Witch.

 

Olen pitänyt itseäni pakanana ja noitana jo kahdeksan ikäisenä. Kerron nyt jotain taustastani, spirituaalisesta etsimisestäni, miksi olen pakana, noita ja miksi juuri kanaanilainen pakana.

Miksi olen pakana?

Niin varhain, kuin pystyn muistamaan, minulla oli jonkinlaisia spirituaalisia aavistuksia. Perheeni oli pikemminkin ei-uskonnollinen, joten en saanut minkäänlaista uskonnollista kasvatusta tai opetusta, eikä minun myöskään annettu ymmärtää, että jokin uskonto olisi toista uskontoa parempi. Jo lapsuudessa pakanuus veti minua puoleensa, koska se kunnioitti naista ja naiseutta pyhänä. Tämä oli jotakin, mitä läntistä kulttuuria dominoiva monoteismi ei institutionaalisesti tehnyt, mies-profeettoineen ja uskonnollisine johtajineen. Naiset muodostivat vain toissijaisen, yleensä hyödyllisen lisäkkeen valtaa käyttäville miehille. Olin enemmän tai vähemmän klassinen kreikkalainen pakana siitä alkaen, kun tulin tietämään jostain sen tapaisesta.

Luin kaiken mitä löysin, mutta kirjallisuus käsitteli pakanuutta vain suvaitsemattomasta ja väärinymmärtävästä kristillisestä perspektiivistä. Varhain 1960-luvulla, tietäen jotakin hinduista ja muista alkuperäistä uskontoaan yhä harjoittavista, aloin etsiä sellaista olemassaolevaa uskontoa, johon voisin liittyä. Päättelin, ettei länsimaissa ole enää pakanoita, ja kiinnitin huomioni erilaisiin kristillisyyden muotoihin, joista mikään ei ollut siedettävä, paitsi Unitaari-universalistit, jotka siihen aikaan olivat rajoittuneempia kuin tänään.

Juutalaisilla ei ollut Kristusta, mutta oli monia syitä joiden takia he eivät miellyttäneet minua. Baha'i oli kiinnostava, mutta vaikka heidän oppiinsa sisältyi miehen ja naisen tasa-arvoisuus, näin että käytännössä heidän johtajansa olivat kaikki miehiä.

Budhismi alkoi vetämään minua kovasti puoleensa. Siihen aikaan määrittelin itseni beatnikiksi, ollessani highschoolissa, ja tunnetuin budhalaisuuden laji oli silloin Zen. Kaunis omalla tavallaan, mutta liian askeettinen minulle, intensiiviselle sensualistille. Hindulaisuus alkoi niihin aikoihin levitä länteen, ja muutamat pseudo-gurutkin huiputtivat viattomia eurooppalaisia ja amerikkalaisia. Minulle ei olisi sopinut kuuliaisen oppilaan rooli, ja vaikka Hatha Joogan meditaatiomenetelmät ja tietoisuus ovat hyvin hyödyllisiä, monet muut seikat hindulaisessa uskonnollisuudessa etäännyttivät minua heistä.

Tutustuin myös taolaisuuteen, jonka runous ja periaatteet ovat ihania ja yhdistäviä, mutta historiallinen käytäntö oli seksistinen ja elitistinen. Samoihin aikoihin löysin tiibettiläisen budhalaisuuden, johon perehtymistä jatkan edelleenkin. Sen rikas kieli ja kuvasto, ja yhteydet alkuperäiseen tiibettiläiseen shamanismiin, pakanuuteen ja noituuteen, ovat hyvin kiinnostavia.

Miksi noita?

Tämän selittäminen ei ole helppoa. Olen aina tuntenut olevani jollakin tapaa ulkopuolinen oman kulttuurini keskuudessa. Minua ei pahemmin kiinnostanut keskustella pojista, vaatteista ja bileistä, ja saman aikaisesti tukahduttaa omaa sukupuolista olemustani. Sellaisia olivat tavanomaiset tyttöjen keskustelun aiheet vielä 1950-luvulla. Luin siihen aikaan, kuten vieläkin, ahnaasti kaiken löytämäni kirjallisuuden, jossa saattoi olla kiinnostavia uusia ideoita. Nautin uppoutuessani aikakausien ja kulttuurien symbolien, tekstien ja kuvien maailmoihin.

Keräsin myös kortteja, joissa maalien valmistajat esittelivät valmisteidensa sävyjä, ja leikin niillä: Jokaisella värisävyllä oli mielestäni oma äänensä ja persoonallisuutensa. Musiikki liikuttaa myös minua joskus hyvin voimakkaasti. Yksinkertainen sävelen kaiku voi saada minut kyyneliin, enkä voi vastustaa pianolla esitettyä Beethovenia tai Chopinia. Lauloin koulukuorossa ja kuuntelin äänitettyä klassista jazzia ja folkia. Kesäisin esiinnyin vielä lasten teatterissa.

Vaikka en ollut "ulkoilu-ihmisiä", kuljeskelin lapsena paljon metsässä ja luonnonvaraisilla paikoilla kotini läheisyydessä. Vietin yksin tuntikausia jutellen puille ja kasveille, ja kuvittelin olevani aivan erilaisessa maailmassa, kuin se säntillinen lähiö jossa asuin.

Luulen, että kaikki tämä vaikutti näkemykseeni itsestäni noitana, henkilönä joka arvostaa omaa kulttuuriaan ja osallistuu siihen, mutta elää vähän ulkopuolella, joka osaa tuntea sen kanssa lomittuneet toiset maailmat, joka aavistaa elämän jopa kivessä ja puhuu kasveille, joka kokeilee keitoksilla ja kemialla tehdäkseen taikoja. Minulle maailmassa on aina jotakin maagista. sillä ei ole mitään tekemistä "yliluonnollisen" kanssa, mutta se liittyy kaikessa todellisuuden perimmäiseen luonteeseen.

Myöhään 1960-luvulla ja 70-luvun alussa sain tietää, että on olemassa muitakin noitia, mutta en tuntenut yhteenkuuluvuutta heihin -pääosin perinteellisen Wiccan harrastajiin- vaan jatkoin omaa tietäni. Työskentelin ne vuodet omien monikulttuuristen ja poikkitieteellisten suunnitelmieni parissa. Vasta 1980-luvulla liityin suurempaan uuspakanalliseen yhteisöön, mikä siihen aikaan oli jo monipuolisempi ja eri näkemyksiä sisältävä. Minusta tuli erään synkretistisen ja ei-traditionaalisen, lapsenomaista mysteeriä ja riemua harrastavan, covenin ylipapitar.

Miksi kanaanilainen?

Aseran kuva Palestiinasta Perheeni on alkuperältään juutalainen. He eivät ole uskonnollisia, eivätkä he ole harjoittaneet juutalaisia tapoja moniin sukupolviin. Ja ollakseni aivan suorapuheinen, minun mielestäni Israelin nykyinen politikkaa HAISEE (STINK)! He ovat ryhtyneet rasisteiksi, pikkusieluiksi ja he ajattelevat lyhytnäköisesti. Ymmärrän, että Israelissa pelätään terrorismia, mutta se sorron ja hävityksen politiikka, jonka he kohdistavat palestiinalaisiin, ei saa minun ymmärtämystäni. Palestiinalaisilla on yhtäläinen oikeus elää vapaasti ja täyttä elämää, kuin juutalaisilla.

Estämällä palestiinalaisten ammatinharjoitusta ja töissäkäyntiä Israelin hallitus itse vahvistaa terrorismia, jonka tavoite on hävittää rauhalliset juutalais-asutukset. Hallituksen toimista seuraa näin oikeistolaisuuden voimistumista siirtokunta-juutalaisten keskuudessa. Israelissa vaikutusvaltaisin ashkenazi-juutalaisuus kohtelee sitäpaitsi kaltoin sephardim- ja mizrachim-juutalaisuutta, ja muista maanosista, kuten Etiopiasta, tulleita juutalaisia, mutta ei enempää tästä aiheesta tällä kertaa. Kaikille Lähi-Idän asukkaille tekisi hyvää oppia hieman malttia ja suvaitsevaisuutta.

Minulle yksi uuspakanuuden päätavoite on erilaisten olemisen alueiden, fyysisen, mentaalisen, emotionaalisen ja spirituaalisen, yhdistäminen esivanhempien perintöön, vaikkakaan ei edellytetä muinaisten uskontojen tapojen toistamista sellaisenaan. Tämä on minulle hyvin tärkeä kysymys, kun tullaan uskonnollisen perintöni monoteistiseen ja patriarkaaliseen puoleen.

Siitä syystä perehdyin juutalaisuuteen nähdäkseni mitä siinä on sellaista, mihin voisin samaistua. Opin, että juutalaisuus on uskonto jolla on monia ihmeellisiä lauluja ja kertomuksia, harras kunnioitus sivistyneisyyttä kohtaan, ja jopa hämmästyttäviä mystisiä tarinoita täynnä kunnioitusta Maata kohtaan, ja meidän yhteyttämme siihen. En voinut silti hyväksyä sitä sokeasti, sillä autoritaarisuus on myös yksi juutalaisen tradition keskeisiä piirteitä.

Löysin monia omistautuneita ja huolehtivia ihmisiä pragmaattisten tai vain lievästi ei-puhdasoppisten juutalaisten joukosta. Monet heistä tunsivat tarvitsevansa sellaista juutalaisuutta, joka ei perustuisi ihmisen arvon määrittelemiseen "rodun", syntyperän tai sukupuolen perusteella, juutalaisuutta joka olisi osanottavampaa ja ekstaattisempaa. Tälläistä ajattelua esiintyi mm. Jewish Renewal-liikkeessä.

Monet näistä ihmisistä ovat mukana pakana- ja noita-yhteisöissäni: Jewish American Pagans ja Jewitches. "Rotu"-ajattelu ei mielytä minua, koska on olemassa vain yksi ihmisrotu. Se mitä tavanomaisessa kielenkäytössä kutsutaan "roduiksi", tarkoittaa etnisiä eroja, mutta viimekädessä olemme kaikki yhtä.

Liityin Rosh Chodesh -ryhmään, jota johtaa nais-rabbi, joka on saanut oppinsa samalla tavalla, kuin joskus muinoin: Toiselta rabilta, ei missään rabbi-koulussa. Rosh Chodesh on vanha juutalainen (naisten) traditio uuden kuun kunnioittamisesta tanssein ja lauluin, ja eittämättä alkuperältään pakanallinen tapa. Uusi kuu ilmoittaa monissa Lähi-Idän vanhoissa kalentereissa kuukauden alkamisen, ja on suotuisa päivä uhreille. Modernissa juutalaisuudessa Rosh Chodeshia juhlitaan vain vähän tai ei ollenkaan. Se on eräs niistä juhlapäivistä, jonka tämänpäivän juutalaiset ovat elvyttäneet, ja jota ylläpitävät myös Lähi-Idän pakanat.

Huomasin, että monet juutalaiset juhlapäivät sijoittuvat lähelle päiväntasauksia ja -seisauksia, ja on silminnähtävää, että niillä on muinainen pakanallinen alkuperä, jota on yritetty kiistää tai kätkeä meille kerrotussa siistityssä historiassa.

Seuraava askeleeni olikin hyvin looginen: Kiinnostuin esivanhempieni kotimaan pakanuudesta, ja aloitin muinaisten kanaanilaisten, foinikialaisten ja muiden Levanttia asuttaneiden kansojen uskontoihin perehtymisen. Huomasin, että monet tärkeistä uusplatonisista filosofeista ovat Lähi-Idästä: Iamblichus Khalkislainen, Porphyry Tyyroslainen.

Aavistelen, että siinä, mistä muodostui Kabbalah, on levanttilaista ja neoplatonista vaikutusta. Kanaanilaisten hahmo, sellaisena kuin se tulee esiin historiasta, arkeologiasta ja jopa heidän vihollistensa kirjoituksista, vetoaa minuun hyvin paljon: Enemmän kiinnostuneita kaupankäynnistä kuin sodasta, aina halukkaita kompromisseihin rauhan säilyttämiseksi, ja päättäväisiä puolustamaan itseään, mieluummin seuraajia kuin johtajia, mutta oman polkunsa löytäjiä niin tunnetussa kuin tuntemattomassa maailmassa.

Kanaanilaisena Kaliforniassa?

Asun siis Kaliforniassa, josta suurin osa on ilmastoltaan välimerellistä. Kuivasta, Siinaita muistuttavasta, etelästä metsäiseen pohjoiseen, jonka kaltainen Libanonin on täytynyt olla ennen puiden hävittämistä ja vuoriston aavikoitumista, Kalifornia muistuttaa samoilla leveysasteilla olevaa Kanaania ja Levanttia. Sääolotkin ovat hämmästyttävän samankaltaiset. Kapea rannikko, rannan suuntainen vuoristo ja hedelmällinen keskuslaakso ovat aivan kuin Libanonissa, paitsi vuoret ovat korkeampia.

Miksi juhlia kalseaa pohjoista lunta ja karua maisemaa, kun kaikkialla ympärillämme ruoho levittäytyy tuoreena vihreänä mattona, lehtipuiden silmut puhkeavat ja ruusut kukkivat? Jos tosiaan harrastamme "luonnon uskontoa" tai "maan uskontoa", miksi vietämme eurooppalaisittain sellaisten vuodenaikojen juhlia, joita meillä ei ole? Tämä on minulle toinen syy olla pakana kanaanilaiseen tapaan.

Vaikka tämä ei ole Minnesotassa tai New Jerseyssä asuville ystävilleni syy olla kananiitti, se on ylimääräinen peruste niille, jotka asuvat sellaisissa paikoissa, kuten Oregon, Kalifornia, Nevada, Arizona ja New Mexico. Jos siis kotiseutusi ilmasto ei ole Euroopan tai USA:n keskilännen tai pohjoisen itärannikon tyypillinen neljän vuodenajan ilmasto, vaan puolikuiva tai kuiva välimerenilmasto, kanaanilainen pakanuus on vakavasti otettava vaihtoehto.

En ole uskonluopio!

Koska en ole milloinkaan harjoittanut muuta uskontoa, vaan olen, niin kauan kuin muistan, ollut pakana ja noita, minua on turha väittää "eksyneeksi lampaaksi"!! Jotkut Temppelissämme vierailleet pitävät minua hyvin mystisenä, muutamat ystäväni kutsuvat minua polyateistiksi, toiset atheopakanaksi, ja itse käyttäisin määritelmää ei-teistinen monistinen panteisti. ("Uskonluopio" -syyte lienee kuultu niiden taholta, jotka katsovat juutalaisen syntyperän velvoittavan myös juutalaiseen uskontoon. Kirjoittajan kohdalla po. kritiikki on kuitenkin täysin aiheetonta, koska Raamatunkin mukaan jopa Israelin kuninkaat harjoittivat palatseissaan "kanaanilaista" pakanuutta, ja pitivät huoneissaan Asheran kuvia. Raamatun profeettojen kiivailut aiheutuivat suurelta osin juutalaisten kiinnostuksesta kanaanilaisiin jumaliin ja jumalattariin, joten kanaanilainen uskonto oli itseasiassa hebrealaistenkin uskonto ennen monoteistista ja kademieliseen ["Älä pidä muita jumalia"] Jahveen perustanutta profeettojen ym. oppia. käänt.huom.)
Toinen aikakirja 33:
2. Hän (Kuningas Manasse) teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.
3. Hän rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä Hiskia oli kukistanut, pystytti alttareita baaleille, teki aseroja ja kumarsi ja palveli kaikkea taivaan joukkoa.
4. Hän rakensi alttareja myös Herran temppeliin, josta Herra oli sanonut: "Jerusalemissa on minun nimeni oleva iankaikkisesti".
5. Hän rakensi alttareja kaikelle taivaan joukolle Herran temppelin molempiin esipihoihin.
...
Näin siis Raamatussa. Myös monista muista kohdista selviää, että Juudan ja Israelin kansanusko oli enemmän "kanaanilainen" polyteismi kuin jahvistinen monoteismi. Manasse mainitaan "syntisenä" kuninkaana, mutta myös Israelin suuret hallitsijat, Salomon ja Daavid, näyttävät tunteneen Astarten. Profeettoja ärsytti siis juutalaisten -kuningashuonetta myöten- harjoittamaan vanhojen jumaluuksien kunnioittamiseen, joka siis ulottui itse Jerusalemin temppeliinkin. Lilinah biti-Anat on siis pitkän perinteen jatkaja. (käänt.lisäys)

Miten tämä liittyy Sinuun??

Kristillisyydellä on myöskin juurensa muinaisessa Lähi-Idässä. Varhainen kristillinen kirkko erosi vain hyvin vähän juutalaisuudesta, paitsi uskossaan että Jeheshuah(Jeesuksen nimi kreikkalaisessa asussa) on Messias (Moshiach). Paavali muutti monia asioita sen jälkeen kun roomalaiset olivat hoidelleet kirkon alkuperäiset johtajat, kuten Jeesuksen veljen Jamesin. Juutalainen laki oli hyvin ankara ruoka-sääntöineen ja miesten ympärileikkauksineen, mitkä olivat hyvin tuskallisia aikuisille, mikä olisi estänyt Paavalia hankkimasta seurakuntiin uusia jäseniä ei-juutalaisten parista.

Varhaisella kirkolla oli sekä mies- että naispuolisia toimihenkilöitä, mutta naisilta kiellettiin nämä tehtävät kun kristinuskosta oli tullut valtion uskonto Roomassa. Kristinusko ei ole kyennyt häivyttämään näkyvistä kaikkea Lähi-idän alkuperäänsä viittaavaa, kuten mm. tarinaa kuolemasta ja ylösnousemuksesta, mikä on alueen pakanallisissa mytologioissa varsin tavallinen teema. Tieto Lähi-Idän pakanallisista kulteista on siis varsin hyödyllistä kaikille, joiden uskonnollinen perintö on kristillinen.

Islam on toinen Lähi-Idän uskonto, jolla on suora yhteys juutalaisuuteen sekä legalistisena että sprituaalisena instituutiona. Keskiaikainen Islam arvosti oppineisuutta ja koulutusta enemmän kuin samanaikainen kristitty maailma, ja rohkaisi koulutusta ja tutkimusta eri aloilla, kuten matematiikassa, astronomiassa ja kemiassa, mistä saamme olla vieläkin kiitollisia Islamille. Arabialaiset oppineet säilyttivät ja kopioivat antiikin käsikirjoituksia, joita Euroopan kristityt instituutiot taas hävittivät.

Paljon antiikin maailman maagisia uskomuksia on sisäistynyt islamilaisten kulttuurien kansanuskomuksiin ja -tapoihin, ja jotain löytyy Koraani-kirjallisuudestakin. Islamilainen magia on tärkeä lähde Euroopan magiaan, sillä oppineet alkoivat kääntää käsikirjoituksia arabiasta latinaksi ja espanjaksi 1200-luvulla. Musiikki- ja tanssi-perinteet säilyttivät myös antiikin ekstaattista traditiota, jota löytyy yhä sufistien "belly"-tansseista.

Tälläinen on levanttinen yhteys Egyptin ja Mesopotamian politiikkaan, talouteen, uskontoon ja magiaan. On olemassa mahdollisuus etelä-aasialaiseenkin linkkiin. Foinikialaisten tiedetään käyneen kauppaa Intiaan tuoden silkkiä, mausteita ja muuta luxusta, ja ennakkoluulottomia kun olivat, he ehkä toivat joitain ideoitakin, sillä eräät asiakirjat hellenistisestä Egyptistä viittavaat budhalaisuuden tuntemiseen.

Lopuksi, toivon että tällä kirjoituksella oli jotain sanottavaa, jos ei kaikille, niin mahdollisimman monille.

Lilinah biti-Anat

Lilinah biti-Anatin sivuja:

Muita juutalais-pakanuutta käsitteleviä tai sivuavia sivuja:


Kiitämme Lilinah biti-Anatia mainiosta kirjoituksesta, ja ihmettelemme jälleen kerran, mihin olemme joutuneet: Kabbala, Wicca, kristinuskon esoteeriset puolet ja nykyajan feminismi kohtaavat toisensa samassa pisteessä, ja jossakin ilkkuu Lilitht, tuo vanha velho. Olemmeko aivan eksyksissä, vai siellä mistä olemme lähteneet?

Onko totta, että kaikki uskonnot ja "uskonnot" ovat yhtä, vai onko kaiken uskonnollisuuden takana muistuma jostain menneestä, yhteisestä hahmottomasta ja tuntemattomasta tajunnan tilasta, joka syöpyy läpi elleivät kirkkoisät, teologit, inkvisiittorit ja pääideologit peitä sitä uudella valheiden kerroksella kerran jokaisen sukupolven aikana?

Lilinah biti-Anat antaa meille esimerkin rohkeudesta etsiä henkistä perustaa oman kansanryhmän perinnöstä, vaikka juuri juutalaisuus, eräänä "Jerusalemin uskontona", on patriarkaalisuuden ja mies-sovinismin tukipylväs ja taudinkantaja, joka Paavalin kautta säteilee tiettyä naisvihaa myös kristinuskoon. Lilinahin "salto mortale" omien juuriensa ääreen kannatti, sillä jahvistisen kerrostuman alta hän löysi naiseutta kunnioittavan kanaanilais-hebrealaisen henkisyyden, joka kristinuskon kautta liittyy meidänkin maailmaamme.

Ilmeisen feministisesti asennoituneena Lilinah oli ristiriitaisessa tilanteessa suhteessaan oman kansanryhmänsä perintöön. Jahvistinen patriarkaalisuus ei ole kovin helppo samaistumiskohde ja identiteetin perusta, kun ei voi hyväksyä sen arvomaailmaa. Oman etnisen taustansa hylkääminen taas jättää yksilön ylikansallisen tajunnantäyttöteollisuuden tyrkyttämien kertakäyttöisten näennäisidentiteettien armoille, joille paras vastalääke on juuri omasta syntyperästään kiinni pitäminen.

Meillä, jotka olemme kasvaneet kristinuskon leimaamassa ympäristössä, on aivan sama valintatilanne: Miten olla tasapainossa oman kansallisen perinnön ja menneisyyden kanssa, kun sitä leimaa "jumala-onpi-linnamme"-veisaus ja jouluevankeliumin lukeminen? Lilinah biti-Anatin löytämä tapa tuntuu olevan käyttökelpoinen myös meidän tapauksessamme: Katsotaan omien ja omaksuttujen myyttien rivien väliin, vanhimpaan kerrostumaan, ja löydetään yhteys aikaan ennen globaalia vieraantumisen, aggression ja itsetuhoisen narsismin epidemiaa, JHWE-virusta.

Lilinahin löytämän kanaanilais-hebrealaisen uskonnon piirteitä -ja jopa ikonografiaa- on löydettävissä myös pohjois-eurooppalaisesta muinaisuudesta ja perinnöstä, joten judeo-kristillinen vaikutteiden aalto ei siis ole ensimmäinen heille ja meille yhteinen kulttuurivaihe.

Mesopotamialaisen Lilithin (viereinen kuva) ilmeen voi tulkita sekä ilkikuriseksi, että vaativaksi: Tämä polku on vain rohkeille.

Me, ihmisinä, olemme osa koko ihmiskunnan kohtalonyhteyttä ja jaamme sen perinnön niin hyvässä kuin pahassakin, mutta olemme mukana suuressa spektaakkelissa, emme orpoina piruina, vaan omasta alkuperästämme ja erityislaadusta tietoisina oman kansamme jäseninä. Saavutamme yleisen yksityisen kautta. Historiamme synkät jaksot tai kansamme nimissä tehdyt oikeudettomat teot, joillakin kansoilla niitäkin on, eivät estä meitä tuntemasta ylpeyttä kuulumisesta siihen kansakuntaa, johon satumme kuulumaan.

Tämän oikeuden ylpeyteen voimme lunastaa, kuten Lilinah biti-Anat, ilmaisemalla kiertelemättä mielipiteemme silloin kuin oman joukkomme nimissä tehdään väärin. Kansallinen tietoisuus ei merkitse kansallista sovinismia. Jos jotakuta hirvittävät tietyt avainsanat, palatkoon toiseksi viimeisen kappaleen viimeiseen lauseeseen.

...silloin kaatuu Pyhä Kirkko, Pörssi romahtaa!?!?

Älkää uskoko!! Lilinah tulee edellä olevassa kirjoituksessaan hahmottaneeksi 2000-luvun (2000 vuotta mistä?) uuspakanuuden mission: Vapauttaa ihmiset kyseenalaistamaan kulttuurimme ääneenlausumattomat dogmit, ja päättämään itse noudattaako niitä vai ei, -ja siitä huolimatta pitämään jalat lujasti samassa maaperässä, mihin edelliset sukupolvet ovat tukeutuneet.

Me voimme olla "me" olematta sitä mihin aikaisemmat ikäluokat kansastamme ovat tyytyneet, ja näin meillä on jotakin asettaa globaalin teknokaupallisen systeemin tarjoamaa juurettomuutta ja tyhjää kulutuksen kautta elämistä vastaan. Jos ja kun löydämme tämän vaihtoehdon, se ei ole hyvä uutinen ihmiselämän kaupalliseksi hyödykkeeksi alentaville maailmanlaajuisille "markkinavoimille".

Kyllä! Liitynkin Pakanalistaan. (Kirjoittautumalla postituslistaamme saat tiedot päivityksistä, ja voit keskustella muiden lukijoiden kanssa)
Powered by groups.yahoo.com

 

EDELLISELLE
SIVULLE
TAKAISIN
ETUSIVULLE
SEURAAVALLE
SIVULLE