Miksi olen pakana?

Luin kaiken mitä löysin, mutta kirjallisuus käsitteli pakanuutta vain suvaitsemattomasta ja väärinymmärtävästä kristillisestä perspektiivistä. Varhain 1960-luvulla, tietäen jotakin hinduista ja muista alkuperäistä uskontoaan yhä harjoittavista, aloin etsiä sellaista olemassaolevaa uskontoa, johon voisin liittyä. Päättelin, ettei länsimaissa ole enää pakanoita, ja kiinnitin huomioni erilaisiin kristillisyyden muotoihin, joista mikään ei ollut siedettävä, paitsi Unitaari-universalistit, jotka siihen aikaan olivat rajoittuneempia kuin tänään.

Juutalaisilla ei ollut Kristusta, mutta oli monia syitä joiden takia he eivät miellyttäneet minua. Baha'i oli kiinnostava, mutta vaikka heidän oppiinsa sisältyi miehen ja naisen tasa-arvoisuus, näin että käytännössä heidän johtajansa olivat kaikki miehiä.

Budhismi alkoi vetämään minua kovasti puoleensa. Siihen aikaan määrittelin itseni beatnikiksi, ollessani highschoolissa, ja tunnetuin budhalaisuuden laji oli silloin Zen. Kaunis omalla tavallaan, mutta liian askeettinen minulle, intensiiviselle sensualistille. Hindulaisuus alkoi niihin aikoihin levitä länteen, ja muutamat pseudo-gurutkin huiputtivat viattomia eurooppalaisia ja amerikkalaisia. Minulle ei olisi sopinut kuuliaisen oppilaan rooli, ja vaikka Hatha Joogan meditaatiomenetelmät ja tietoisuus ovat hyvin hyödyllisiä, monet muut seikat hindulaisessa uskonnollisuudessa etäännyttivät minua heistä.

Tutustuin myös taolaisuuteen, jonka runous ja periaatteet ovat ihania ja yhdistäviä, mutta historiallinen käytäntö oli seksistinen ja elitistinen. Samoihin aikoihin löysin tiibettiläisen budhalaisuuden, johon perehtymistä jatkan edelleenkin. Sen rikas kieli ja kuvasto, ja yhteydet alkuperäiseen tiibettiläiseen shamanismiin, pakanuuteen ja noituuteen, ovat hyvin kiinnostavia.

Miksi noita?

Keräsin myös kortteja, joissa maalien valmistajat esittelivät valmisteidensa sävyjä, ja leikin niillä: Jokaisella värisävyllä oli mielestäni oma äänensä ja persoonallisuutensa. Musiikki liikuttaa myös minua joskus hyvin voimakkaasti. Yksinkertainen sävelen kaiku voi saada minut kyyneliin, enkä voi vastustaa pianolla esitettyä Beethovenia tai Chopinia. Lauloin koulukuorossa ja kuuntelin äänitettyä klassista jazzia ja folkia. Kesäisin esiinnyin vielä lasten teatterissa.

Vaikka en ollut "ulkoilu-ihmisiä", kuljeskelin lapsena paljon metsässä ja luonnonvaraisilla paikoilla kotini läheisyydessä. Vietin yksin tuntikausia jutellen puille ja kasveille, ja kuvittelin olevani aivan erilaisessa maailmassa, kuin se säntillinen lähiö jossa asuin.

Luulen, että kaikki tämä vaikutti näkemykseeni itsestäni noitana, henkilönä joka arvostaa omaa kulttuuriaan ja osallistuu siihen, mutta elää vähän ulkopuolella, joka osaa tuntea sen kanssa lomittuneet toiset maailmat, joka aavistaa elämän jopa kivessä ja puhuu kasveille, joka kokeilee keitoksilla ja kemialla tehdäkseen taikoja. Minulle maailmassa on aina jotakin maagista. sillä ei ole mitään tekemistä "yliluonnollisen" kanssa, mutta se liittyy kaikessa todellisuuden perimmäiseen luonteeseen.

Myöhään 1960-luvulla ja 70-luvun alussa sain tietää, että on olemassa muitakin noitia, mutta en tuntenut yhteenkuuluvuutta heihin -pääosin perinteellisen Wiccan harrastajiin- vaan jatkoin omaa tietäni. Työskentelin ne vuodet omien monikulttuuristen ja poikkitieteellisten suunnitelmieni parissa. Vasta 1980-luvulla liityin suurempaan uuspakanalliseen yhteisöön, mikä siihen aikaan oli jo monipuolisempi ja eri näkemyksiä sisältävä. Minusta tuli erään synkretistisen ja ei-traditionaalisen, lapsenomaista mysteeriä ja riemua harrastavan, covenin ylipapitar.

Miksi kanaanilainen?

Estämällä palestiinalaisten ammatinharjoitusta ja töissäkäyntiä Israelin hallitus itse vahvistaa terrorismia, jonka tavoite on hävittää rauhalliset juutalais-asutukset. Hallituksen toimista seuraa näin oikeistolaisuuden voimistumista siirtokunta-juutalaisten keskuudessa. Israelissa vaikutusvaltaisin ashkenazi-juutalaisuus kohtelee sitäpaitsi kaltoin sephardim- ja mizrachim-juutalaisuutta, ja muista maanosista, kuten Etiopiasta, tulleita juutalaisia, mutta ei enempää tästä aiheesta tällä kertaa. Kaikille Lähi-Idän asukkaille tekisi hyvää oppia hieman malttia ja suvaitsevaisuutta.

Minulle yksi uuspakanuuden päätavoite on erilaisten olemisen alueiden, fyysisen, mentaalisen, emotionaalisen ja spirituaalisen, yhdistäminen esivanhempien perintöön, vaikkakaan ei edellytetä muinaisten uskontojen tapojen toistamista sellaisenaan. Tämä on minulle hyvin tärkeä kysymys, kun tullaan uskonnollisen perintöni monoteistiseen ja patriarkaaliseen puoleen.

Siitä syystä perehdyin juutalaisuuteen nähdäkseni mitä siinä on sellaista, mihin voisin samaistua. Opin, että juutalaisuus on uskonto jolla on monia ihmeellisiä lauluja ja kertomuksia, harras kunnioitus sivistyneisyyttä kohtaan, ja jopa hämmästyttäviä mystisiä tarinoita täynnä kunnioitusta Maata kohtaan, ja meidän yhteyttämme siihen. En voinut silti hyväksyä sitä sokeasti, sillä autoritaarisuus on myös yksi juutalaisen tradition keskeisiä piirteitä.

Löysin monia omistautuneita ja huolehtivia ihmisiä pragmaattisten tai vain lievästi ei-puhdasoppisten juutalaisten joukosta. Monet heistä tunsivat tarvitsevansa sellaista juutalaisuutta, joka ei perustuisi ihmisen arvon määrittelemiseen "rodun", syntyperän tai sukupuolen perusteella, juutalaisuutta joka olisi osanottavampaa ja ekstaattisempaa. Tälläistä ajattelua esiintyi mm. Jewish Renewal-liikkeessä.

Monet näistä ihmisistä ovat mukana pakana- ja noita-yhteisöissäni: Jewish American Pagans ja Jewitches. "Rotu"-ajattelu ei mielytä minua, koska on olemassa vain yksi ihmisrotu. Se mitä tavanomaisessa kielenkäytössä kutsutaan "roduiksi", tarkoittaa etnisiä eroja, mutta viimekädessä olemme kaikki yhtä.

Liityin Rosh Chodesh -ryhmään, jota johtaa nais-rabbi, joka on saanut oppinsa samalla tavalla, kuin joskus muinoin: Toiselta rabilta, ei missään rabbi-koulussa. Rosh Chodesh on vanha juutalainen (naisten) traditio uuden kuun kunnioittamisesta tanssein ja lauluin, ja eittämättä alkuperältään pakanallinen tapa. Uusi kuu ilmoittaa monissa Lähi-Idän vanhoissa kalentereissa kuukauden alkamisen, ja on suotuisa päivä uhreille. Modernissa juutalaisuudessa Rosh Chodeshia juhlitaan vain vähän tai ei ollenkaan. Se on eräs niistä juhlapäivistä, jonka tämänpäivän juutalaiset ovat elvyttäneet, ja jota ylläpitävät myös Lähi-Idän pakanat.

Huomasin, että monet juutalaiset juhlapäivät sijoittuvat lähelle päiväntasauksia ja -seisauksia, ja on silminnähtävää, että niillä on muinainen pakanallinen alkuperä, jota on yritetty kiistää tai kätkeä meille kerrotussa siistityssä historiassa.

Seuraava askeleeni olikin hyvin looginen: Kiinnostuin esivanhempieni kotimaan pakanuudesta, ja aloitin muinaisten kanaanilaisten, foinikialaisten ja muiden Levanttia asuttaneiden kansojen uskontoihin perehtymisen. Huomasin, että monet tärkeistä uusplatonisista filosofeista ovat Lähi-Idästä: Iamblichus Khalkislainen, Porphyry Tyyroslainen.

Aavistelen, että siinä, mistä muodostui Kabbalah, on levanttilaista ja neoplatonista vaikutusta. Kanaanilaisten hahmo, sellaisena kuin se tulee esiin historiasta, arkeologiasta ja jopa heidän vihollistensa kirjoituksista, vetoaa minuun hyvin paljon: Enemmän kiinnostuneita kaupankäynnistä kuin sodasta, aina halukkaita kompromisseihin rauhan säilyttämiseksi, ja päättäväisiä puolustamaan itseään, mieluummin seuraajia kuin johtajia, mutta oman polkunsa löytäjiä niin tunnetussa kuin tuntemattomassa maailmassa.

Kanaanilaisena Kaliforniassa?

Miksi juhlia kalseaa pohjoista lunta ja karua maisemaa, kun kaikkialla ympärillämme ruoho levittäytyy tuoreena vihreänä mattona, lehtipuiden silmut puhkeavat ja ruusut kukkivat? Jos tosiaan harrastamme "luonnon uskontoa" tai "maan uskontoa", miksi vietämme eurooppalaisittain sellaisten vuodenaikojen juhlia, joita meillä ei ole? Tämä on minulle toinen syy olla pakana kanaanilaiseen tapaan.

Vaikka tämä ei ole Minnesotassa tai New Jerseyssä asuville ystävilleni syy olla kananiitti, se on ylimääräinen peruste niille, jotka asuvat sellaisissa paikoissa, kuten Oregon, Kalifornia, Nevada, Arizona ja New Mexico. Jos siis kotiseutusi ilmasto ei ole Euroopan tai USA:n keskilännen tai pohjoisen itärannikon tyypillinen neljän vuodenajan ilmasto, vaan puolikuiva tai kuiva välimerenilmasto, kanaanilainen pakanuus on vakavasti otettava vaihtoehto.

En ole uskonluopio!

Miten tämä liittyy Sinuun??

Varhaisella kirkolla oli sekä mies- että naispuolisia toimihenkilöitä, mutta naisilta kiellettiin nämä tehtävät kun kristinuskosta oli tullut valtion uskonto Roomassa. Kristinusko ei ole kyennyt häivyttämään näkyvistä kaikkea Lähi-idän alkuperäänsä viittaavaa, kuten mm. tarinaa kuolemasta ja ylösnousemuksesta, mikä on alueen pakanallisissa mytologioissa varsin tavallinen teema. Tieto Lähi-Idän pakanallisista kulteista on siis varsin hyödyllistä kaikille, joiden uskonnollinen perintö on kristillinen.

Islam on toinen Lähi-Idän uskonto, jolla on suora yhteys juutalaisuuteen sekä legalistisena että sprituaalisena instituutiona. Keskiaikainen Islam arvosti oppineisuutta ja koulutusta enemmän kuin samanaikainen kristitty maailma, ja rohkaisi koulutusta ja tutkimusta eri aloilla, kuten matematiikassa, astronomiassa ja kemiassa, mistä saamme olla vieläkin kiitollisia Islamille. Arabialaiset oppineet säilyttivät ja kopioivat antiikin käsikirjoituksia, joita Euroopan kristityt instituutiot taas hävittivät.

Paljon antiikin maailman maagisia uskomuksia on sisäistynyt islamilaisten kulttuurien kansanuskomuksiin ja -tapoihin, ja jotain löytyy Koraani-kirjallisuudestakin. Islamilainen magia on tärkeä lähde Euroopan magiaan, sillä oppineet alkoivat kääntää käsikirjoituksia arabiasta latinaksi ja espanjaksi 1200-luvulla. Musiikki- ja tanssi-perinteet säilyttivät myös antiikin ekstaattista traditiota, jota löytyy yhä sufistien "belly"-tansseista.

Tälläinen on levanttinen yhteys Egyptin ja Mesopotamian politiikkaan, talouteen, uskontoon ja magiaan. On olemassa mahdollisuus etelä-aasialaiseenkin linkkiin. Foinikialaisten tiedetään käyneen kauppaa Intiaan tuoden silkkiä, mausteita ja muuta luxusta, ja ennakkoluulottomia kun olivat, he ehkä toivat joitain ideoitakin, sillä eräät asiakirjat hellenistisestä Egyptistä viittavaat budhalaisuuden tuntemiseen.

Lopuksi, toivon että tällä kirjoituksella oli jotain sanottavaa, jos ei kaikille, niin mahdollisimman monille.

• Englanniksi.
• THE TEMPLE DIRECTORY

Muita juutalais-pakanuutta käsitteleviä tai sivuavia sivuja:

• Jewitchery,
• Mitä on olla juutalainen ja wicca, erään naisen näkemys,
• JudaismX,
• Notes from a JewWitch,
• Blessed Bees, Melissa Oringerin henkilökohtaiset sivut,
• Weeping for Tammuz and Wrestling with Yeshua: The Ongoing Spiritual Journey of a Messianic Episcopagan,
• Judaism and ancient Hebrew religion,
• Baruch Halpern: The Baal and the Asherah in Seventh-Century Judah,
• Qadash Kinahnu, A Canaanite-Phoenician Temple,
• Lilith -lähteitä,
• Jewish Feminist Resources.

Onko totta, että kaikki uskonnot ja "uskonnot" ovat yhtä, vai onko kaiken uskonnollisuuden takana muistuma jostain menneestä, yhteisestä hahmottomasta ja tuntemattomasta tajunnan tilasta, joka syöpyy läpi elleivät kirkkoisät, teologit, inkvisiittorit ja pääideologit peitä sitä uudella valheiden kerroksella kerran jokaisen sukupolven aikana?

Lilinah biti-Anat antaa meille esimerkin rohkeudesta etsiä henkistä perustaa oman kansanryhmän perinnöstä, vaikka juuri juutalaisuus, eräänä "Jerusalemin uskontona", on patriarkaalisuuden ja mies-sovinismin tukipylväs ja taudinkantaja, joka Paavalin kautta säteilee tiettyä naisvihaa myös kristinuskoon. Lilinahin "salto mortale" omien juuriensa ääreen kannatti, sillä jahvistisen kerrostuman alta hän löysi naiseutta kunnioittavan kanaanilais-hebrealaisen henkisyyden, joka kristinuskon kautta liittyy meidänkin maailmaamme. Ilmeisen feministisesti asennoituneena Lilinah oli ristiriitaisessa tilanteessa suhteessaan oman kansanryhmänsä perintöön. Jahvistinen patriarkaalisuus ei ole kovin helppo samaistumiskohde ja identiteetin perusta, kun ei voi hyväksyä sen arvomaailmaa. Oman etnisen taustansa hylkääminen taas jättää yksilön ylikansallisen tajunnantäyttöteollisuuden tyrkyttämien kertakäyttöisten näennäisidentiteettien armoille, joille paras vastalääke on juuri omasta syntyperästään kiinni pitäminen.

Meillä, jotka olemme kasvaneet kristinuskon leimaamassa ympäristössä, on aivan sama valintatilanne: Miten olla tasapainossa oman kansallisen perinnön ja menneisyyden kanssa, kun sitä leimaa "jumala-onpi-linnamme"-veisaus ja jouluevankeliumin lukeminen? Lilinah biti-Anatin löytämä tapa tuntuu olevan käyttökelpoinen myös meidän tapauksessamme: Katsotaan omien ja omaksuttujen myyttien rivien väliin, vanhimpaan kerrostumaan, ja löydetään yhteys aikaan ennen globaalia vieraantumisen, aggression ja itsetuhoisen narsismin epidemiaa, JHWE-virusta.

Lilinahin löytämän kanaanilais-hebrealaisen uskonnon piirteitä -ja jopa ikonografiaa- on löydettävissä myös pohjois-eurooppalaisesta muinaisuudesta ja perinnöstä, joten judeo-kristillinen vaikutteiden aalto ei siis ole ensimmäinen heille ja meille yhteinen kulttuurivaihe. Mesopotamialaisen Lilithin (viereinen kuva) ilmeen voi tulkita sekä ilkikuriseksi, että vaativaksi: Tämä polku on vain rohkeille. Me, ihmisinä, olemme osa koko ihmiskunnan kohtalonyhteyttä ja jaamme sen perinnön niin hyvässä kuin pahassakin, mutta olemme mukana suuressa spektaakkelissa, emme orpoina piruina, vaan omasta alkuperästämme ja erityislaadusta tietoisina oman kansamme jäseninä. Saavutamme yleisen yksityisen kautta. Historiamme synkät jaksot tai kansamme nimissä tehdyt oikeudettomat teot, joillakin kansoilla niitäkin on, eivät estä meitä tuntemasta ylpeyttä kuulumisesta siihen kansakuntaa, johon satumme kuulumaan.

Tämän oikeuden ylpeyteen voimme lunastaa, kuten Lilinah biti-Anat, ilmaisemalla kiertelemättä mielipiteemme silloin kuin oman joukkomme nimissä tehdään väärin. Kansallinen tietoisuus ei merkitse kansallista sovinismia. Jos jotakuta hirvittävät tietyt avainsanat, palatkoon toiseksi viimeisen kappaleen viimeiseen lauseeseen.

...silloin kaatuu Pyhä Kirkko, Pörssi romahtaa!?!?