Tarinat liittävät Maria Magdalenan Graalin maljaan, Montanistien nais-profeettoihin, Merovinkien dynastiaan, Kathaarien uskonlahkoon jonka tuhoamiseksi koko eteläinen Ranska ryöstettiin ja poltettiin totaalisella kristillisellä raakuudella, Temppeliherrojen ritarikuntaan jolla uskottiin olevan salaista tietoa ja jonka viimeiset suurmestarit poltatti roviolla eräs Ranskan kehnoista kuninkaista kun ei pystynyt maksamaan heille velkojaan, Kuningas Arthurin tarinoihin, ja Jeesus Nasaretilaisen siittämään lapseen joka oli Magdalenan kohdussa hänen todistaessaan ristiinnaulitsemista. Melkoinen vyyhti.

Magdalan Maria oli siis hyvin vahvasti keskiajan eurooppalaisten mielessä. Tämä ei toki todista mitään mahdollisen esoteerisen kultin olemassaolosta, mutta jättää muutamia levottomuutta herättäviä kysymyksiä pyörimään mielessä, mutta ensin hänen tarinaansa.

"Rabat ´Athiratu Yami", "Hän joka liikkuu merellä". Foinikialaisten merenkulkijoiden kunnioittama jumalatar.

Magdalenan ja Jeesuksen vaiheista kerrotaan Raamatun virallisessakin versiossa, joten emme tässä puutu siihen. Tarinan kiinnostava jatko-osa alkaa Golgatan kummulta, ristin juurelta. Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja ilmestymisen Magdalenalle ja muille opetuslapsille, jälkeen Maria Magdalenan uskotaan paenneen Egyptiin, ja 13. vuosisadalta periytyvän tarinan mukaan sieltä Ranskaan. Vuonna 42 jKr. uskotaan ruorittoman veneen (tavallista näissä legendoissa) rantautuneen Marseillen, silloisen Massalian satamakaupungin, lähistölle paikkaan joka silloin tunnettiin nimellä Ratis, ja myöhemmin Les Saintes Maries de la Mer. Veneen matkustajat olivat Maria Magdalena, hänen veljensä Lasarus -sama joka nousi kuolleista-, sisarensa Martta, Josef Arimatialainen -Jeesuksen salainen kannattaja joka otti erääseen maljaan talteen ristiinnaulitun veren-, mies nimeltään Maximin ja tyttö nimeltään Sarah. Heillä oli mukanaan kallo ja muutama luu. Ei kovin tavanomainen seurue.

Graalin Malja, jota Arthurin ritarit ja moni muukin tavoitteli, oli siis Arimatialaisella, kun hän keräsi Vapahtajan veren ristiltä. "Holy Grail" kuuluu ranskaksi "san greal", mistä pienellä muunnolla saamme "sang real", kuninkaallinen veri. Tarkoittaako myytti reliikki-esinettä vai verilinjaa, dynastiaa? Esoteerisissa tarinoissa tieto välitetään usein näin kätkettynä.

Merovinkien suku, joka hallitsi frankkeja ja heidän haltuunsa ottamaa osaa Ranskasta 300:n vuoden ajan karolinki-suvun valtaannousuun asti, on nimetty perustajansa Merovecin mukaan. Prinssi Merovecilla oli räpylät sormiensa välissä, ja hän oli "merisyntyinen". Frankkilaisen tarun mukaan hänen äitinsä siittäjä oli merestä noussut hirviö, mutta kristillinen legendaperinne kiinnittää huomiota sanajatkumon "mero- .. das Meer (saksa)... mare (latina) ... meri (suomi)" toiseen johtolankaan: "The Mother (englanti) ... Mari (baski) ... Mary / Maria" Kun tiedämme että vanhoilla eurooppalaisilla jumalattarilla oli vahva vesi- ja meri-yhteys, mikä näkyy vanhoissa sanoissakin, ei ole sopimatonta nähdä Les Saintes Maries de la Mer heijastumana Euroopan ja Välimeren maailman vanhoista jumalattarista.

Keskiajan kristityt ranskalaiset ehkä näkivät kuninkaansa mieluummin polveutuvan Marseilleen rantautuneesta Maria Magdalenan pojasta, siis myös "merisyntyisestä", kuin peloittavan ja pakanallisen pohjolan merihirviö-sodanjumalan -Suomessa Ikuturso- aviorikoksesta. Tursohan makasi frankkien kuningattaren kuninkaan silmän välttäessä. Massalian rannikon vahvan merellisen jumalatar-kultin kristillistäminen olikin tuottanut dynastian arvovaltaa rakenteleville tosi houkuttelevan mahdollisuuden, jota myös käytettiin.

Merovecin jälkeen frankki-valtakuntaa hallitsi hänen poikansa Childerik I, jonka poika oli kuuluisa Klodovig I. Childerikin hauta löydettiin 1600-luvulla, ja Napoleonin keisariksi kruunauksessaan käyttämän viitan 300 kultaista mehiläistä, Jumalattaren symboleja muuten, ovat Childericin hauta-aarteesta.

Merovinkit siis syöstiin vallasta karolingien tieltä, mutta Lorrainen herttuan Godfroi de Bouillonin, josta v.1099 tuli risti(=rosvo)retkeläisten julmasti valtaaman Jerusalemin ensimmäinen kristitty kuningas, väitetään olleen merovinki-sukua. Oletettu Jeesuksen veri olisi näin palannut voittoisasti (ja brutaalisti) Jerusalemiin. "Ensimmäisellä kerralla tulen karitsana, mutta toisen kerran jalopeurana" -lause sopisi kyllä kaupungin valloituksen jälkeiseen verilöylyyn, jonka lopuksi hurskaat ritarit hiljentyivät Pyhän Haudan kirkkoon polviaan myöten veressä kahlaten kronikoiden mukaan.

Mainzin piispa Rabanus, 776-856 jKr., kertoo ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla vietetyn suuria kärsimysnäytelmiä Marseillen ympäristössä, alueella joka oli ollut vahvasti Jumalatar-kultin sävyttämää. Legendan mukaan sekä Maria että Sarah käännyttivät pakanoita ja toimivat perustamiensa kirkkojen papittarina. Tai sitten kristillistynyt kansanusko muokkasi jumalattaristaan kristillisiä pyhimyksiä?

Tämä kaikki tapahtui ennen vuoden 314 kirkolliskokousta, jossa kirkkoisä Augustinus junttasi läpi naisen ja synnin yhteyden kristilliseen oppiin. Kristikuntaa ryhdyttiin puhdistamaan lähetystyön aikana omaksutuista ja suvaituista kansanomaisista ja vanhan uskonnon piirteistä (-ja magdalenalaisuudesta?). Etelä-Ranskaan kurinpalutus tuli 1200-luvun kataarisotien aikana, jolloin paavinvallasta piittaamattomat ja ihmisten keskinäisestä veljeydestä puhuneet kerettiläiset eliminoitiin kansanmurhalla, josta esirenesanssi-henkinen iloinen etelä ei koskaan toipunut.

Ensimmäinen mieleentuleva kysymys on, mikä oli Jeesuksen alkuperäinen oppi näissä kiistanaiheissa, jotka jakoivat varhaiset kristityt, ja josta skismasta vain toinen kanta jäi olemaan toisen hävitessä historiankin lehdiltä 1600:ksi vuodeksi. Eisler ottaa esimerkiksi Jeesuksen suhtautumisen Magdalenaan: "Tämä nainen, prostituoitu, oli rikkonut androkratian laeista kaikkein perustavanlaatuisinta, sitä, että naisen tulee kuulua miehensä tai isäntänsä irtaimistoon. Silti hän oli selvästi alkukristillisen liikkeen huomattava jäsen. Jäljempänä osoitetaan, että on olemassa vakuuttavia todisteita siitä, että Maria Magdaleena itse asiassa oli kristityn liikkeen johtaja Jeesuksen kuoleman jälkeen." (Eisler, s.168)

Lähi-Idän elämäntapa oli silloin kuten tänäänkin naisvihamielinen. Arabimaista länsimaistuneimmassa, Jordaniassa, ei sielläkään voida rangaista lain mukaan murhasta aviomiehiä tai veljiä, jotka "pelastaakseen perheen kunnian" tappavat naisen, vaimon tai sisaren, jonka luullaan tehneen aviorikoksen tai olleen muuten kevytmielinen. Muuttoliikkeen myötä tälläiset "kunniamurhat" ovat levinneet jopa Ruotsiin ja Suomeen. Kun siis Jeesus Nasaretilainen (Johannes 8:3-11) esti naisen kivittämisen, hänen tekonsa radikaalisuutta ei voi yliarvioida. Lause "se heittäköön ensimmäisen kiven, joka...", ulottuu paljon pidemmällekin ja syvemmälle, mutta kontrasti adrokraattisen arvomaailman ja J.Nasaretilaisen välillä ei voisi olla jyrkempi. Tämä asetelma määrittelee myös Jeesuksen suhteen myöhempiin kirkkoisiin ja heidän kiihkeään patrismiinsa.

Kun gnostilaiset evankeliumit kirjoitettiin, niitä ei pidetty kerettiläisinä tai muuten poikkeavina. Ne edustivat opillisesti melkoisen itsenäisten seurakuntien ajattelutapaa aikan, jolloin kukaan ei sanellut "oikeaoppisuutta" ja tuominnut muiden tulkintoja, eikä naisten osallistumista uskonnolliseen toimintaan pidetty mitenkään erikoisena apostolien aikana. "Apostolien tekojen 9:36 kertoo Jeesuksen opetuslapsesta nimeltä Tabita eli Dorkas. Kahdentoista tunnetun apostolin virallisesta joukosta hän puuttuu. Roomalaiskirjeen 16:7:ssä Paavali tervehtii kunnioittavasti naisapostolia nimeltä Junia, jonka hän toteaa olleen liikkeessä mukana itseään kauemmin." (Eisler, s.167)

Vasta kristinuskon muuttuessa kansanliikkeestä kohti valtionkirkkoa, tämä naisten arvostaminen ja ihmisten veljeyden idea muuttuivat toisinajatteluksi, ja kirjojen polttaminen alkoi. Myöhemmin sitten poltettiin ihmisiäkin.

Kristinuskon androkratisoitumista myös vastustettiin. "Marian evankeliumissa kerrotaan, että Jeesuksen kuoleman jälkeen Maria Magdaleena oli kristittyjen johtajista se, joka uskalsi asettaa kyseenalaiseksi Pietarin arvovallan uuden uskonnollisen hierarkian päämiehenä. Pietari väitti, että vain hänen johtamillaan papeilla ja piispoilla oli suora yhteys jumalalliseen päämajaan." (Eisler, s.171)

Gnostilaisuuden ja nais-teologian vastaisen kiivailun kärkinimiä oli kirkkoisä Tertullianus. Ranskassa Lyonin piispa v.180 jKr. Irenaus kirjoitti: "Sen sijaan, että olisivat hierarkkisesti luokitelleet jäsenensä parempiin ja huonompiin, he noudattavat tiukkaa tasa-arvon periaatetta. Kaikki uskoon vihityt, yhtä hyvin naiset kuin miehetkin, ... voivat toimia pappina, piispana tai profeettana." (Eisler, s.172) Toimihenkilönsä Irenauksen kauhistelemat kerettiläiset valitsivat arvalla. Demokratiaa ja tasa-arvoa kauhempaakin oli tiedossa: Naisellisen jumalan kunnioittaminen.

Toisaalla näillä sivuilla (.../cybele.htm) mainittiin jo montanolaiset, entisen Cybelen papin Montanuksen perustama suuntaus joka hyväksyi naisten saarnaamisen ja profetoimisen, ja piti Jeesusta jumala Attiksen inkarnaationa. Montanolaisille feminiinin jumaluuden olemassaolo oli itsestäänselvyys. Myös eräät muut myöhemmän kirkko-hierarkian historian lehdiltä sensuroimat suuntaukset etsivät sukupuolten harmoniaa myös jumal-maailmasta: "Valentinuksen ja Markuksen seuraajat rukoilivat Äitiä, 'mystistä ja iäistä hiljaisuutta', 'Armoa, Häntä joka on ennen kaikkea muuta', 'turmeltumatonta viisautta'. Tämä perustui ... vielä muistissa olevaan perinteeseen, jonka mukaan Jumalatar on 'Kaiken Äiti ja Antaja'." (Eisler, s.173)

Euroopan ja Välimeren Vanha Uskonto oli siis voimissaan, ja osana alkukristillistä liikettä. Eräs toinen kirjakäärö Nag Hammadin ruukun sisällöstä menee vieläki pidemmälle: "Toinen kirjoitus, Triforminen Protennoia (Kolmihahmoinen Alkuajatus), ylistää harkintaa, älyä ja aavistusta, ja luonnehtii näitä naisellisiksi. Myös tämä on sen vanhan perinteen mukaista, jossa näitä kykyjä pidettiin jumalattaren ominaisuuksina. Tekstin alussa jumaluus puhuu: 'Olen Protennoia, Valossa asuva Ajatus ... Hän (she), joka on olemassa ennen Kaikkeutta... Liikun jokaisessa luodussa... Olen kaikkeen sisältyvä näkymätön... Olen käsitykyky ja Tieto, ilmaisen Ääneni Ajatuksen välityksellä. Olen todellinen ääni." (Eisler, s.173) Olemmeko nyt kvanttifysiikassa vai idän viisaudessa? Kirkkoisien määräys tämän asiakirjan täydelliseksi hävittämisestä kristikunnan ja rippikoululeiriläisten saatavilta ei enää hämmästytä.

Viisauden käsitteen naisellisuudesta todistavat viisautta tarkoittavat sanat, mm. hebrean "hokma" ja kreikan "sofia". Tämän puhuttuihin kieliin jääneen viestin alkuperää voinee etsiä vanhan jumalatar-uskonnon ihmisten mieliin jättämästä konventiosta. Riane Eisler tiivistää myöhemmin kerettiläisyytenä uhohduksiin tuomitun varhaiskristillisyyden lyhyesti: "Saivatpa 'harhaopit' millaisia muotoja tahansa, niin selvästi ne perustuivat ikivanhaan Jumalattaren palvonnan perinteeseen, jossa papittaret olivat hänen edustajiaan maan päällä." (Eisler, s.173)

Elaine Pagelsia siteeraten hän muistuttaa, että "eräät gnostilaiset lähteet väittävät saaneensa Jeesuksen salaisen perimätiedon Jaakobin ja Maria Magdaleenan välityksellä." (s.173) Voimme nyt tiivistää käsityksemme Maria Magdalenan roolista 2000:n vuoden takaisessa murroksessa: Hän oli J.Nasaretilaisen seuralainen ja opin säilyttäjä, joka toimi ensimmäisten ristiinnaulitsemisen jälkeisten seurakuntien hengellisenä opettajana ja tiennäyttäjänä. Kristillisen liikkeen patriarkaalisen siiven saadessa yliotetta, Magdalena ja koko hänen aikakautensa julistettiin pannaan, siivottiin luostarien kirjastoista ja historian lehdiltä, ja itsevarmat androkraatit uskoivat sen ikuisesti unohtuneen. Maria Magdalenalle pyhitettyjä kirkkoja jäi kristikunnan muistukseksi, ettei totuus uhohtuisi?