WILHELM REICH 1897 - 1957

Vallankumouksellinen psykoanalyytikko, ja ikuinen maanpakolainen


Wilhelm Reich, "Fasismin massapsykologian" kirjoittaja, ja seksuaalisesti tasapainoisen ihmisyyden puolestapuhuja, on 1900-luvun harvoin mainittuja mutta vaikutukseltaan ei niinkään vähäisiä radikaaleja. Monet hänen ideansa on myöhemmin todettu profetaalisiksi, -ja monet odottavat yhä "löytäjäänsä".

Uutta ihmiskuvaa ja uutta ajattelua ei voida hahmottaa tuntematta Wilhelm Reichin työtä.


 
Wilhelm Reich on ollut 1900-luvun yksi kiistellyimmistä psykoanalyytikoista ja tiedemiehistä. On olemassa monia "yleisiä käsityksiä" Reichista ja hänen elämäntyöstään. Näitä huhuja liikkui jo hänen elinaikanaan. Kirjassaan Character Analysis Reich itse kirjaa näistä huhuihin perustuvista käsityksistä seuraavat: mielisairas skitsofreenikko, trotskilainen, bordellinomistaja ja parittaja, bolsevikki, saksalainen vakooja, lasten viettelijä, puoskari, uusi Jeesus tai Lenin; hän jatkaa, että vaikka hän olisikin näitä, niin loogisesti ajatellen olisi hyvin epätodennäköistä, että yksi ihminen voisi olla näitä kaikkia samanaikaisesti. On mielenkiintoista kuinka yhtä ihmistä on leimattu niin monella leimalla ja mitkä ovat ne syyt, jotka ovat johtaneet näin moneen toisistaan poikkeavaan "titteliin". Myös Suomessa yleinen kuva Wilhelm Reichista on himmeä ja perustuu usein sensaationhakuisiin huhuihin. Olen joskus kuullut Reichista ajateltavan, että hän oli vapaan seksin kannattaja, joka suositti ihmisten "naivan" mahdollisimman usein ja mahdollisimman monen kanssa. Toinen huhuihin perustuva käsitys on, että hän on se seonnut lääkäripsykiatri, joka väitti parantavansa syövän istuttamalla potilasta puhelinkopin kokoisessa laatikossa jota hän kutsui orgonilaatikoksi. Kumpikin huhu on täysin väärä. Käsitykseni mukaan Reich oli yhtä paljon tai vähän vapaan seksin kannattaja kuin oppi-isänsä Sigmund Freud, jota on syytetty samoista asioista kuin Reichia ja toisaalta Reich ei ole koskaan väittänyt parantavansa syöpää orgonilaatikolla.

Markku Välimäki, "Juokseva Koira"/5-1998


Artikkelit:


 
Wilhelm Reichin elämä ja työ
1. Kuka hän oli?
Valtakunta, jossa Wilhem Reich syntyi, katosi ensimmäisen maailmansodan loppumyllerrykseen, ja jo 1915, venäläisten tunkeutuessa alueelle, vauraina saksalaisina maanviljelijöinä Bukovinan maakunnassa -nykyisin osaa Romaniaa- elänyt perhe menetti maansa ja yhteiskunnallisen asemansa. Isänsä kuoleman jälkeen Wilhelm oli 17-vuotiaana joutunut ottamaan tilan isännyyden, ja sodan koskettaessa heidän kotiseutuaan, hän liittyi 19-vuotiaana Itävalta-Unkarin keisarilliseen ja kuninkaalliseen armeijaan. Sodan jälkeen pennitön Wilhelm veljineen oli Wienissä, jossa Sigmund Freudin ja Josef Beuerin perustama psykoanalyysi oli tieteen viimeisin sana.

1919 Reich ja Otto Fenichel aloittivat epävirallisten, luento-ohjelman ulkopuolisia aiheita käsittelevän seminaarin pitämisen, ja tämä aktiviteetti vei hänen Sigmund Freudin läheisyyteen. Freud vakuuttui heti nuoren opiskelijan kyvyistä, ja ohjasi Reichille potilaitaan, vaikka tällä ei ollut muodollista pätevyyttä. Syksyllä 1920 Reich oli jo arvovaltaisen Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen täysjäsen. Psykoanalyysin lisäksi hän erikoistui neuropsykiatriaan myöhemmin Nobel-palkitun professori Wagner von Jaureggin johdolla. Vuonna 1922 Wilhelm Reich valmistui lääkäriksi, ja meni naimisiin Annie Pinkin kanssa, joka myös oli psykoanalyytikko.

1922 alkaen kahdeksan vuotta hän toimi analyytikkona Wienin psykoanalyyttisessa polikilinikassa, jota johti Eduard Hitschmann. Tämän klinikan hoito oli maksutonta ja potilaat olivat liian varattomia käymään yksityispraktiikoissa, ja heidän häiriönsäkin olivat toisenlaisia. Reichin ensimmäinen julkaisu, Die Triebhafte Karakter 1925, perustuu po. klinikan kokemuksiin. "Tässä vaiheessa Reich uskoi, että on edullista ylläpitää voimakkaita egon puolustuksia seksuaalisia yllykkeitä vastaan. Freud onnitteli Reichia kirjan johdosta ja ehdotti häntä jäseneksi Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen toimeenpanevaan komiteaan. Voidaan sanoa, että kirjan arvo impulsiivisen (rajatila) luonteen kuvailussa oli sama kuin Freudin tapausselostus Dora oli hysteerisen luonteen kuvailussa." (Markku Välimäki, JK 5-98)

2. Psykoanalyysi ja sukupuolisuus
Psykoanalyyttisen tutkimussuuntauksen kiinostus sukupuolisuuteen oli ollut olemassa jo Freudille virikkeitä antaneella Charcotilla, joka oli muistuttanut oppilastaan häiriöiden taustalta aina lopulta löytyvästä seksuaalisuudesta. Freudinkin mielestä neuroosia ei voinut esiintyä potilaalla, jolla oli normaali ja tasapainoinen vita sexualis. Karl Abraham esitteli vuonna 1923 genitaalisen luonteen käsitteen: "Tällä Abraham tarkoitti luonnetyyppiä, joka oli ratkaissut oidipaalisen lapsuuden konfliktin, joka psykoanalyyttisestä teoriasta käsin katsottuna oli neuroottisen häiriön kulmakivi. Reich antoi myöhemmin toisenlaisen sisällön genitaaliselle luonteelle, jonka siis katsottiin olevan "terve" ihminen. Reich otti tosissaan Freudin varhaisen teorian seksuaalisuuden merkityksestä ja lähti tutkimaan tarkemmin sen sisältöä. Kun potilaat kertoivat, että heidän seksuaalielämänsä oli hyvää tai normaalia tai huonoa, niin tämä ei riittänyt Reichille. Hän halusi, että potilaat kuvailivat tarkemmin mitä nämä sanat tarkoittavat. Tai kun potilas puhui masturbaatiosta, halusi Reich tietää, miten henkilö masturboi tai minkälaisia mielikuvia tällä oli. Freud oli jo varhain jakanut neuroosit kahteen tyyppiin: aktuaalineuroosiin ja psykoneuroosiin. Psykoneurooseja olivat mm. hysteria ja pakkoneuroosit, joiden juuret johtivat lapsuusajan konflikteihin. Aktuaalineurooseja olivat neuroosit, jotka johtuivat nykyhetken aikuiselämän seksuaalisista häiriöistä. Kaksi aktuaalineuroosien alalajia olivat ahdistusneuroosi ja neurastenia. Ahdistusneuroosi johtui seksin puutteesta tai keskeytyneestä yhdynnästä. Neurastenia johtui seksuaalisuuden väärinkäytöstä kuten esimerkiksi liiallisesta masturbaatiosta ja sitä luonnehti selkäkivut, päänsäryt, keskittymiskyvyn puute ja väsymyksen tunteet." (M.V. JK-5/98)

Kun Freud ei ulottanut tarkasteluaan seksuaalisperäisten häiriöiden syihin, Reich kiinnitti huomionsa juuri tähän. Hän asetti kysymykseksi sen, mistä neuroosit saivat "energiaa" olemassaoloonsa. Reich katsoi, että psykoneuroosi saa ikäänkuin polttoaineensa aktuaalineuroosista, ja tuli näin kyseenalaistaneeksi Freudin kategoriat. Reich jatkoikin tällä tiellä, ja sillä tuli olemaan suuri merkitys hänen myöhempään työhönsä, ja voimme jopa sanoa, että se määräsi hänen myöhemmän elämänsä.

Reich katsoi aktuaalineuroosin edustavan akuuttia seksuaalista patoutumaa, joka ruokkii energialla hysteriaa ja pakkotoimintoja. Hän suuntasikin huomionsa neuroottisten häiriöiden sisällön sijasta kysymykseen siitä, mikä ylläpitää niitä, eli mistä ne saavat "polttoaineensa", ja aikaa myöten hän painotti yhä enemmän tätä tehtävänasettelua sekä tutkimus- että hoitotyössään."Reichilainen" suuntaus oli saanut hahmonsa.

Aktuaalineuroosit olivat varhaisen lapsuuden häiriöiden aiheuttamien seksuaalisisten patoutumien ilmentymiä, psyykkisiä estymiä. Reichin mukaan nämä patoutumat ruokkivat pakkotoimintoja ja hysteriaa. "Tyydytetty seksuaalielämä ilman aktuaalineuroosia voisi johtaa energian vetäytymiseen varhaisista lapsuuden konflikteista. Ja toisaalta, varhaisten lapsuuden estymien väheneminen puolestaan edesauttoi vielä tyydyttävämmän aikuiselämän rakkaussuhteen syntymiseen. " (M.V. JK-5/98) Reich koki oivalluksensa niin ratkaisevaksi, että hän alkoi jättää vähemmälle psykoanalyysille tyypillisen neuroottisten häiriöiden ilmenemismuotojen ja tiedostamattoman materiaalin perinpohjaisen tutkimisen, ja keskittyi sensijaan sekä teoreettisessa työssään että praktiikassaan kysymykseen neuroosien käyttövoiman poistamisesta.

Wilhelm Reich 27-vuotiaana 3. Tutkimuksesta hoito-menetelmään
Vuonna 1922 Reichin aloitteesta ja Freudin tuella aloitettiin siihen asti kukin oman taitonsa varassa toimineiden psykoanalyytikkojen hoimomenetelmien järjestelmällinen ohjaus ja vertailu järjestämällä tekniikkaseminaareja, joissa hoitoa ja hoitomenetelmiä puitiin kokeneempien analyytikkojen johdolla. Reich itse sai po. seminaarin johdettavakseen 1924-30, vain 27 vuotiaana. Reich uudisti seminaarin menettelyä niin, että vain epäonnistuneet tai paikallaan polkevat hoitotilanteet otettiin käsittelyyn. Oltiin siirtymässä tutkimusmenetelmästä kohti hoitomenetelmää.

"Pitkälti tekniikkaseminaarin kokemusten pohjalta Reich alkoi luoda systemaattista teoriaa luonnepuolustusjärjestelmistä, jotka olivat ikään kuin yksilön pakastettu historia. Nämä puolustusjärjestelmät muodostivat eräänlaisen psyykkisen energiatalouden, joka perustui orgastiseen kyvyttömyyteen ja oli neuroottisten oireiden kantava rakennelma. " (M.V. JK-5/98) Freud oli riistänyt ylimieliseltä sivistyneiden länsimaiden ihmiseltä vakaumuksen omasta olemisestaan "tahto-olentona" paljastamalla meille alintajunnan olemassaolon, ja käyttäytymisemme tiedostamattomat yllykkeet. Reich osoitti nyt, että kaikki (tärkeä) mikä on tapahtunut yksilölle hänen elämänsä ratkaisevissa vaiheissa, tapahtuu joka hetki hänen tajuntansa 'kovalevylle' tallentuneena. Traumaattiset kokemukset seuraavat yksilöä kuin nilkkaan ketjulla kytketty rautapallo, halliten hänen elämäänsä pakkotoimintoihin pakottaen ja rajoittaen hänen mahdollisuuksiaan kokea.

Psykoanalyysi osoitti ulospääsyn traumoista pitkällisten ja sitkeiden istuntojen ja analyysin kautta. Reich, korostaen traumaattisuuden seksuaaliasta alkuperää, alkoi suuntautua etsimään ratkaisua, joka olisi kollektiivinen ja perustuisi ongelman syiden korjaamiseen ihmisen elämässä. Vuoden 1927 kansainvälisessä psykoanalyysikonferenssissa Reich esitti yhteenvedon tekniikkaseminaarien työstä, jonka jatkeena hän hahmotteli teorian luonneanalyysistä, minkä hän esitteli 1930 Saksan psykoanalyyttiselle yhdistykselle Dresdenissä. "Se oli hoitomenetelmä, joka poikkesi monelta osin passiivisesta ja sisältöjen tulkintaa korostavasta vapaan assosiaation menetelmästä, johon Freudin alulle panema psykoanalyysi perustui. (Reichin teoria muodosti myöhemmin yhden tukipilarin Anna Freudin kirjalle "Ego and the Mechanisms of Defence", joka ilmestyi vuonna 1930.)" (M.V. JK-5/98)

4. Luonneanalyysi
Luonneanalyysi-teoriansa myötä Reich joutui huomaamaan neuroottisten häiriöiden, ja yhteiskunnan ja kulttuurin, keskinäisen yhteyden. Yksilöiden luonteiden rakenteita ja kulttuurin rakennetta ei voida käsitellä erossa toisistaan. Yhteiskunnallinen konteksti johti "psykoanalyysin vasemmistosiiven" syntyyn. Reich ja Otto Fenichel olivat tämän suunnan näkyvimmät edustajat. Käsitys ihmisen käyttäymis-häiriöiden ja epäviihtyvyyden yhteiskunnallisesta alkuperästä muistuttaa mielenkiintoisella tavalla meidän näkemyksiämme.

Löydettyään yhteiskunnan psyykkisten häiriöiden taudinaiheuttajana, Reich ryhtyi sosialistina yhdistämään Marxin dialektiikkaa psykoanalyyttiseen teoriaan. Hän aloitti myös käytännön sosiaalisen projektin, ilmaisen avioliitto-, raskaus- ja seksuaalineuvonta keskuksen, Sozialistische Gesellschaftfiir Sexualberatung und Sexualforschungin. Freud tuki Reichia tässä ohjelmassa.

Erich Fromm 5. Seksuaalisuus ja vallankumous
Vuonna 1930 Berliinin sosialistinen lääkäriyhdistys kutsui Reichin pitämään pari luentoa, mutta hän muuttikin pysyvästi kaupunkiin. Teoreettisen työnsä lisäksi hän jatkoi psykoanalyyttisen tekniikkaseminaarin toimintaa ja perusti em. kaltaisia neuvontakeskuksia. Berliinissä hänen oppilaskuntaansa liittyi tunnettuja psykoanalyytikkoja, kuten Erich Fromm, Karen Horney ja Friz Perls. Perls tuli myöhemmin tunnetuksi gestalt-terapian kehittäjänä yhdessä vaimonsa Laura Perlsin ja Reichin potilaanakin olleen Paul Goodmanin kanssa. Berliinin aika maksoi Reichille hänen avioliittonsa.

Reich suuntautui entistä innokkaammin yhteiskunnalliseen radikalismiin, liittyi kommunistipuolueeseen, ja perusti kiistellyn Deutsche Reichsverband für Proletarische Sexualpolitik -liikkeen, jonka tavoitteena oli yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttaminen vähemmän neurooseja aiheuttavaksi, lasten oikeuksien korostaminen ja elämänmyönteisemmän kasvatuksen tunnetuksitekeminen. Vuodet 1930-33 olivat seksuaalipoliittisesti hyvin kiihkeää aikaa.

Wilhelm Reich: Fasismin Massapsykologia Reich joutui kahnauksiin Saksassa nousevan kansallisosialismin kanssa, jonka hän näki autoritaarisen luonteen ja seksuaalisen frustraation ilmentymänä. Näkemyksenä hän esitti kirjassaan "Fasismin massapsykologia" (Saksassa 1933, Suomessa Otava 1973). Myöhemmin Adorno tuli tunnetuksi autoritaarisen luonteen määrittelijänä (1969).

Uusi valtakunnankansleri ei ollut Reichille mieleen, eikä hän luultavimmin ollut tämänkään mieleen. Siispä Reich muutti Kööpenhaminaan. Saksan psykoanalyyttinen yhdistys kiiruhti erottaa hänet jäsenyydestään, ja samoihin aikoihin päättyi Reichin jäsenyys myös kommunistipuolueessa. Tämän jälkeen hän keskittyi vain tieteelliseen työhönsä.

6. Tieteellinen työ
Reichin tärkein kiinnostuksen kohde oli mielihyvän ja ahdistuksen kokemisen fysiologisen perustan löytäminen. Sigmund Freudin työ oli hänen tutkimustensa lähtökohta, mutta sen suuntaumiseen vaikuttivat L.R.Müllerin nykyisin vallitsevan näkemyksen pohjustanut työ Die Lebensnerve (Kolmas painos 1931), joka kuvailee autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermojärjestelmän, ja Friedrich Krausin Allgemaine und Spezielle Pathologie der Person (1926), joka käsittelee ihmiskehon biosähköisiä toimintoja.

Autonomiseen hermostoon emme pysty vaikuttamaan tietoisilla päätöksillämme, tai määräämään sen ohjaamia toimintoja: "Se säätelee tärkeitä elintoimintoja kuten sydämen ja verisuonten toimintaa, ruuansulatusta, hengitystä ja seksuaalista toimintaa. Autonominen hermojärjestelmä koostuu kahdesta pitkälti toisilleen vastakkaisesta järjestelmästä: sympaattisesta ja parasympaattisesta. Sympaattinen haara reagoi uhkaaviin tilanteisiin valmistamalla yksilön joko pakenemaan tai hyökkäämään. Parasympaattinen haara puolestaan kontrolloi samoja tärkeitä elintoimintoja tilanteissa, joissa yksilö ei ole uhattuna, vaan rentoutuneessa tilassa. Sympaattinen haara esimerkiksi kiihdyttää sydämen toimintaa, jolloin ääreisverisuonet supistuvat, mikä johtaa verenpaineen kasvuun; sisäänhengitys voimistuu ja verenkierto vähenee paikoissa, joissa sitä ei uhkatilanteessa tarvita kuten esimerkiksi sukupuolielimissä. Parasympaattinen toimii päinvastoin: se hidastaa sydämen toimintaa (tekee myös pulssin voimakkaammaksi), jolloin verisuonet laajenevat, verenpaine laskee, uloshengitys voimistuu ja verenkierto lisääntyy esimerkiksi sukupuolielimissä. Reich oli hyvin vaikuttunut Müllerin löytämistä autonomisen hermoston reaktiotavoista ja alkoi nähdä terapian tehtäväksi kääntää yksilössä vallitseva sympaattisen hermoston katatoninen tila (siis päällejääminen) tasapainoksi parasympaattisen ja sympaattisen hermoston välillä." (M.V: JS 5/98)

Reich näyttää nähneen Müllerin löytämän autonomisen hermoston toiminnan allegorisena omalle psykoanalyyttiselle näkemykselleen ihmismielen liikkeistä. On muistettava, että psykoanalyysi ja sen "jälki-freudilainen" ihmiskuva olivat tuohon aikaan vielä hyvin haluttomasti siedettyjä tieteellisiä näkemyksiä, joista puhuminen "rahvaan" kuullen ei monien mielestä tullut kysymykseenkään. Elettiin iloisen etsimisen aikaa, mutta koska tahansa saattoi tulla kivi sisään ikkunasta.

Pitkälle 1970-luvulle psykoanalyysi pysyi kiellettynä useimmissa sosialistisissa maissa, ja sen tai "reichilaisuuden" hysteerinen tuomitseminen kuului myös lännessä Kremliin intergoituneen "radikaalin" vasemmiston repertuaariin. Reich, Fromm ja heidän seuraajansa kiinnostivat vuoden 1968 jälkeisiä radikalisoituneita ikäluokkia vallan tavattomasti, mutta kaiken ihmistajuntaan kohdistuneen kiinnostuksen ja psyykkisen rakenteen tuntemuksesta orientaationsa ottavan radikalismin tukahduttaminen oli uus-stalinisteille tms. melkein I-prioriteetin omaava kysymys. Suomessa "reichilaisuudesta" tuli kirosana ja leimaus-nimike, jonka avulla poistettiin keskustelusta.

Tri Friedrich Kraus havaitsi ihmisen elimistön sisältämien mineraalisuolojen muodostavaan kehoon elektrolyyttejä, joiden hän katsoi muodostavan toimivan biosähköisen järjestelmän. Tämä järjestelmä voi Krausin mukaan sekä tallettaa varausta että purkaa sitä. Ihmiskehon sähköilmiöitä hän nimitti vegetatiiviseksi virraksi, "Vegetative Strömung".

Nyttemiin tiedämme, että ilmpullsien liikkuminen hermosolusta toiseen, mikä on koko hermo- ja aivotoiminnan perusta, tapahtuu sähkökemiallisesti, Krausin oivallusta seuraten, ja joillakin yksilöillä perinnöllisesti esiintyvä poikkeuksellinen adapteri-rakenne esim. aiheuttaa ikäänkuin impulssin jäämisen päälle, mikä vaikuttaa havaittavasti näiden henkilöiden luonteeseen ja elämän historiaan. Anatomian, kemian, sähkön ja käyttäytymisen yhteys, mikä Reichin ja Krausin aikaan oli vielä (usein torjuttu) uutuus, on tänään arkipäiväistä perustietoa.

Reich sai valmista materiaalia myös biologi Max Hartmanilta ja eläintutkija Ludwig Rhumblerilta, joiden suurennuslasin alle olivat joituneet ameebat: "Hartman ja Rhumbler tekivät sarjan kokeita ameeboilla (yksisoluinen eliö), joissa he antoivat ameeballe erilaisia ärsykkeitä: kemiallisia, mekaanisia, lämmönvaihteluita, sähköisiä ja optisia. Ärsykkeiden laadusta ja määrästä riippuen ameeba reagoi kahdella eri tavalla: se joko pyrki kohti ärsykettä (siis liikkui kohti sitä) tai se pyrki välttämään sitä ja otti pallomaisen muodon, siis esitti kuollutta. Tutkijat huomasivat myös, että ameeban sisällä oli sisäisiä liikkeitä, nestevirtoja. Plasmavirrat keskuksesta pintaa kohti liittyivät ameeban pyrkimykseen päästä kohti ärsykettä. Kun ameeba pyrki välttämään ärsykettä, olivat sisäiset plasmavirrat päinvastaisia eli pinnasta kohti keskusta. Nämä pyrkimykset ovat analogisia myös monimutkaisemmissa eliöissä kuten ihmisessä; plasmavirrat pinnasta kohti keskusta vastaavat ihmisellä sympaattisia reaktioita. Kun ameeba lepäsi, huomasivat tutkijat, että siinä vallitsi sykkiviä liikkeitä, joissa laajeneminen ja supistuminen rytmisesti vaihtelivat. Laajenemisvaihetta vastasi plasmavirtojen liike keskuksesta kohti pintaa ja supistumisvaiheessa plasmavirran suunta oli pinnasta kohti keskusta." (M.V: JS 5/98)

Reich oletti samantapaisesti, että myös ihmisellä esiintyy "energia" virtauksia samaan tapaan: Mielihyvän vallitessa pintaan, kohti maailmaa, ahdistuksen vallitessa sisäänpäin, pois maailmasta.

7. Vegetoterapia
Reich otti tutkimuskohteekseen luonteen ja yksilön fyysisen puolen riippuvuuden. Onko lihasten jännitteillä, hengityksen häiriöillä ja kehollisilla puolustusreaktioilla fysiologinen vastaavuus henkisten ilmiöiden kanssa: "Hän huomasi, että jokainen neuroottinen tila sisälsi jonkinasteisen jännityksen palleassa sekä häiriön stressin ja rentouden normaalissa tasapainossa. Tämä häiriö oli vegetatiivisessa eli tahdottomassa hermojärjestelmässä." (M.V: JS 5/98) Kööpenhaminan kautenaan Reich kehitti menetelmän, jolle hän antoi nimen vegetoterapia. Neuroottisten häiriöiden hoitaminen perustui niiden somaattisiin ilmauksiin vaikuttamiseen, ihmisen kehon kanssa työskentelyyn toisin kuin Freudin koulukunta joka työskenteli vain ihmisen mielen kautta. Reichin toinen vaimo, Elsa Lindenburg, joka oli ollut liikunta- ja tanssiterapeutin Elsa Gindlerin oppilaana, osallistui terapiamenetelmän kehittämiseen.

Kun Reich esitteli uutta metodiaan Sveitsissä 1934, -ko. esitelmä sisältyy "Character Analysis" -kirjan uusimpaan painokseen- hän sai vastaansa Saksan psykoanalyyttisen yhdistyksen, jonka parjauskampanjan tuloksena Reich erotettiin samantien alan kansainvälisestä liitosta.

Oslon yliopiston psykologian professorin Harald Schjelderupin kutsusta Reich ja Lindenburg siirtyivät jatkamaan työtään Norjaan syksyllä 1934. Oslon yliopiston fysiologian labratoriossa Reichilla oli tilaisuus tutkia vegetoterapian perustaa kliinisesti: Hän tutki mielihyvän ja ahdistuksen kokemisen bioelektristä puolta. Sitä mitä Reich silloin kutsui "bioelektriseksi" hän kutsuu myöhemmin "bioenergiaksi". Vähän myöhemmin unkarilainen biologi Györgi teki samansuuntaista tutkimusta tutkiessaan solujen ja kudosten bioenergisiä prosesseja. Györgi sai tutkimuksistaan Nobel-palkinnon. (M.V: JS 5/98)

Reichin Osloon vuonna 1936 perustama Sexualökonomische Lebensforschung -instituutti tutki veren ja kudosten bioenergeettisiä prosesseja. Reichin kokeet vahvistivat professori Otto Warburgin oivalluksen terveiden ja sairaiden solujen soluhengityksestä: "Terveet solut elävöityvät saadessaan paljon happea kun taas sairaat solut, erityisesti syöpäsolut, osoittavat puutteita respiraatiossa (hengityksessä). Otto Warburg sai myös Nobelin palkinnon työstään." (M.V: JS 5/98) Reich jatkoi työtään tarkastelemalla yhteyksiä syöpäsolujen puutteellisen hengityksen, seksuaalisen tyydyttämättömyyden, masennuksen ja vajavaisen hengittämisen välillä, ja kehittämällä yksinkertaisia verisolujen tarkasteluun perustuvia testejä, joilla tunnistettiin potilaan herkkyyttä sairastua syöpään.

8. Orgasmiteoria ja työdemokratia
Norjan kautenaan Reich sai valmiiksi teoriansa orgasmin luonteesta. Hän havaisi, että miehellä voi olla erektio tai jopa siemensyöksy ilman vegetatiivista mielihyvän tunnetta. Reich mursi perinteisen ja yhä vallitsevan käsityksen miehen siemensyöksyn ja orgasmi-kokemuksen yhteydestä. Soveltaen sama havainto koskee myös naista.

Tärkeämpää kuin mekaaninen kitka tms. yhdynnän konventionaaliset kuviot ja yhdynnän muodollisten tunnusmerkkien täyttäminen -puhumattakaan suoritusten määrästä- on Reichin mukaan henkilön kyky tuntea vegetatiivista mielihyvää koko kehossaan, ja että henkilön tajunta on varauksetta mukana tässä lähes transsendenttisessa kokemuksessa. Tämä oivallus odottaa yhä Nobel-palkittuaan.

Intiimin "kahden maailman" lisäksi ympäröivän yhteiskunnan tulee olla toimiva, muistuttaa Reich. Norjasta käsin hän julkaisi lehteä Die Zeitschrift für Politische Psychologie und Sexualökonomie, jossa hän esitteli "työdemokratiaksi" nimeämänsä käsitteen. Reich totesi edustuksellisen demokratian riittämättömyyden, kun valitsijoiden vastuu, osallistuminen ja vaikutusmahdollisuus päättyy äänestyskopista poistumiseen, ja ehdottaa kansanvallan ulottamista siihen arkipäivään, johon olemme välittömästi kosketuksissa, jne., ja tämän hän perustelee mielenterveydellisillä syillä. Työdemokratia ei ole poliittinen ohjelma, painottaa Reich.

Oslon kaudella Reichin oppilaina olivat mm. A.S.Neill, Ola Raknes, Harald Schelderup ja Norjan lastenpsykiatrian "Ylppö" Nic Vaal.

Orgoni-akkumalaattori 9. Orgoni-energiaa
Toisen maailmansodan ulottuessa Norjaan Reich oli jo New Yorkissa, New School for Social Researchin apulaisprofessorina. Täällä hän kiinnostui bioenergeettisten prosesien ja ilmakehän ilmiöiden yhteydestä: " Reich teki itsenäisesti omia tutkimuksiaan ilmakehän latauksista, joita voitiin mitata elektroskoopilla, fluoroskoopilla ja lämpömittarilla. Hän pystyi osoittamaan yhteyksiä ilmastollisten ja sääolosuhteiden sekä fyysisten ja emotionaalis-mentaalisten tilojen välillä ihmisissä. Tammikuussa 1941 Reich puhui havainnoistaan Albert Einsteinin kanssa. Einstein vahvisti Reichin kokeelliset tulokset, mutta oli eri mieltä Reichin kanssa havaintojen tulkinnasta. Näyttää siitä, että Reich oli löytänyt energian ilmakehässä ja ihmisen kehossa. Tätä voimaa on eri kulttuureissa kutsuttu eri nimillä: prana, mana, ki, chi, skan, löyly, väki, libido, élan, vital jne. Koska Reich oli löytänyt tämän voiman orgasmiteorian ja organismin avulla, hän kutsui tätä voimaa sanalla "orgone". Freud uskoi, että jonain päivänä psykoanalyyttiselle teorialle ja erityisesti libidokäsitteelle löytyisi somaattinen, orgaaninen pohja. Reichin käsitys oli, että hän oli sen löytänyt. Hänen löydöksensä sivusi paljolti akupunktuuria ja muita dynaamisia, energiakäsitteeseen perustuvia lääketieteen haaroja. Reich oli kuitenkin täysin tietämätön akupunktuurista ja muista itämaisista terveys- ja hoitokäsityksistä." (M.V: JS 5/98) Tutkimuksensa sivuhavaintona Reich huomasi merkkejä ilmakehän saastumisesta 1940- ja 50-luvuilla, josta asiasta hän osasi olla huolestunut.

10. Vauvahierontaa
Ilmakehän lisäksi Reichia kiinnostivat edelleen ihmisen neuroosien aiheutuminen, ja silloin huomion keskipisteessä on lapsuus. Hänen 50-luvulla perustamansa Infant Research Centre, Mainen osavaltiossa, tutki vauvan ja äidin välistä sitoutumista. 25 vuotta myöhemmin äiti-sylilapsi -suhteen katsekontaktit, ihokontaktit ja vuorovaikutukset tulivat muotiaiheiksi kehityspsykologiassa (Pakanasivuilla esittelimme jo James W. Prescottin). Reichin kanssa samanaikaisesti tutki samaa aihetta Lontoossa psykoanalyytikko John Bowlby, joka myös päätyi samoihin johtopäätöksiin. Reichin vanhin tytär, lastenlääkäri Eva Reich, on jatkanut samaa työtä kehittämällä äidin ja lapsen kontaktia edistäviä menetelmiä, mm. vauvahieronnan.

Reichin mukaan skitsofrenian syyt liittyvät varhaisen äiti-lapsi suhteen häiriöihin, erityisesti sitoutumisen estymiseen katsekontaktin alueella, ja hän myös hoiti onnistuneesti skitsofreenisia potilaita vegetoterapeuttisesti. "Tapausselostuksessa, jota Reich kuvaa kirjassaan Character Analysis, hän päätyy toteamaan, että skitsofreeniselle potilaalle tutut voimat ovat hänen kehollisten aistimustensa projisointia. Skitsofreeninen splitti, jakautuminen, tapahtuu kehollisten aistimusten ja erityisesti seksuaalista luonnetta olevien tuntemusten ja aistihavainnoinnin välillä. Aistimista erityisesti silmät osallistuvat tähän jakautumiseen." (M.V: JK 5/98)

11.Vankilaan
Reichin työ oli aiheuttanut kiukkua niissä, joita vakiintuneiden takapajuisten käsitteiden pöyhiminen ärsyttää. Niinpä hän joutui 1956 USA:ssa tuomituksi kahden vuoden vankeuteen oikeuden halventamisesta. Syynä koko oikeuden istuntoon joutumiseen oli Food and Drugs Adminstrationin (FDA), myöhemminkin hyvin mielenkiintoisen viraston, nostama syyte. Hänen kirjojaan poltettiin roviolla, ja ne poistettiin yleisistä kirjastoista.

Oltuaan vankilassa vasta kuusi kuukautta, Wilhelm Reich kuoli nukkuessaan sydänkohtaukseen marraskuussa 1957. Hänen kuolemansa on aiheuttanut monenlaista spekulaatiota.

Tietolähde: "Kuka oli Wilhelm Reich", Markku Välimäki, Juokseva-koira (julkaisu) 5-98.

www.dlc.fi/~valimaki/koira

12. Wilhelm Reichin julkaisuja:

Character Analysis. 3 ed. NewYork: Farrar, Strauss & Giroux, 1949
Murder Of Christ. Lontoo, 1953
Reich Speaks Of Freud. Lontoo 1967
The Function of Orgasm. New York: Meridian, 1971
Selected Writings. New York, 1973
Sex-Pol (Essays 1929-1934). New York, 1973
Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava, 1973, -82
Ether, God And Devil. New York, 1973
Early Writings. Vol.1 New York: Farrar, Srauss & Giroux, 1975
People In Trouble. New York, 1976