J.W.Prescott

Ellei väkivaltaisuuksia pystytä rajoittamaan, joudumme elämään pysyvästi pelon ja valvonnan maailmassa. Valitettavasti väkivalta-ongelmaan tarjotaan ratkaisuksi väkivaltaa. Useimmat viranomaiset suosittelevat poliisien lisäämistä parhaana tapana rajoittaa rikollisuutta. Ihmisten sijoittaminen vankilaan, mikä on tavallisin tapamme hoitaa tämä ongelma, ei ole mikään ratkaisu, sillä väkivaltaisuudet ovat seurausta siitä tavasta, jolla kasvatamme lapsemme ja nuorisomme. Ruumiillisten rangaistusten käyttö ja tapa jolla väkivalta esitetään TV:ssä ja elokuvissa opettavat lapsillemme, että väkivallan käyttö on täysin normaalia. Tämänkaltaiset esimerkit eivät ole kuitenkaan pääasiallisia syitä väkivaltaiseen käyttäytymiseen, vaikka tukevatkin sitä.

Viime aikaisten tutkimustulosten mukaan fyysisen mielihyvän puuttuminen kasvavan lapsen kokemusmaailmasta näyttää olevan suurin syy fyysisen väkivallan esiintymiseen käyttäymisessä. Yleinen tapa assosioida seksi ja väkivalta antaa johtolangan ymmärtää väkivallan ja mielihyvän kieltämisen yhteys.

Toisin kuin väkivalta, mielihyvä näyttää olevan ilmiö, jota maailmassa ei koskaan ole riittävästi. Ihmiset ovat alati etsimässä uusia nautinnon muotoja, mutta näyttävät löytävän etupäässä korvikkeita luonnolliselle aistilliselle nautinnolle, kosketukselle. Me koskettelemme nautinnon tai kivun vuoksi, tai emme lainkaan. Vaikkakin ruumiillinen nautinto tai ruumiillinen väkivalta näyttävät olevan eri asioita, niiden välillä tuntuu olevan herkkä ja intiimi yhteys. Tämän suhteen ymmärtäminen onkin väkivallan jatkumisen ja laajenemisen pysäyttämisen edellytys.

Neuropsykologina olen tutkinut väkivallan ja nautinnon kummallista suhdetta, ja olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että fyysisen aistillisen nautinnon riistäminen joltakin on pääasiallinen syy tämän myöhempään väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Eläimillä tehdyissä laboratorio kokeissa on havaittu, että nautinto ja väkivaltaisuus ovat toisiinsa vastavuoroisessa suhteessa: Toisen olemassaolo heikentää toista. Raivoava väkivaltainen eläin voi äkisti rauhoittua, kun elektrodilla stimuloidaan sen aivoissa nautintoon reagoivaa keskusta. Väkivalta-pisteen ärsytys lopettaa toisaalta eläimen tyytyväisen olotilan ja rauhallisen käytöksen. Nämä kaksi keskusta eivät voi olla aktivoituneina samanaikaisesti.

Ihmisistä on havaittu, että nautinto-keskeinen persoonallisuus harvoin tuottaa väkivaltaista tai aggressiivista käyttäytymistä, ja toisaalta väkivaltaisen luonteen omaava henkilö pystyy heikosti sietämään, kokemaan tai nauttimaan aistinautintoja tuottavista aktiviteeteista. Joko väkivaltaisuus tai nautinto on korkealla, toisen ollessa matalalla tasolla.

Aistillinen riisto

Nämä tulokset on saatu Harry F. ja Margaret K.Harlowin kontrolloiduissa laboratorio kokeissa Wisconsinin yliopistossa. Harlowit ja heidän oppilaansa eristivät apinan pentuja emostaan syntymästä alkaen. Nämä apinat pidettiin kukin omassa häkissään tutkimuslaitoksen apinahuoneessa, joten ne saattoivat sosiaalistua lajitovereihinsa näkemisen, kuulemisen ja haistamisen, mutta ei koskettamisen tai liikkumisen kautta. Tämä ja muut vastaavat kokeet osoittavat, että eristys ruumiillisista kontakteista ja ruumiinliikkeistä -ei muiden aistien- on se seikka joka tuottaa laajan valikoiman epänormaaleja emotionaalisia käyttäytymismuotoja näille eristettynä kasvatetuille eläimille. Tiedetään myös hyvin, että ihmislapset, jotka ovat olleet eristyksissä pitkiä aikoja fyysisen kosketuksen ollessa vähäistä, kehittävät lähes identtisiä oireita: Heilumista, pään hakkaamista.

Joskin patologinen väkivaltaisuus eristyksessä kasvatetuilla apinoilla on hyvin dokumentoitua, varhaisen somatosensorisen eristyksen ja myöhemmän fyysisen väkivaltaisuuden keskinäinen yhteys ihmisellä on vielä vähemmän tutkittua. Lukemattomat tutkimukset nuorista tai aikuisista rikollisista osoittavat perhetaustasta rikkoutuneita koteja ja/tai ruumiillisesti loukkaavia vanhempia. Näissä tutkimuksissa on harvemmin tarkasteltu fyysisen läheisyyden tasoa lapsuudessa, vaikka siitä voi päätellä jotain muiden seikkojen, havaittujen laiminlyöntien ja pahoinpitelyiden, perusteella.

Varsin mielenkiintoinen tutkimus tältä alueelta on Brant F. Steelen ja C.B.Pollockin, jotka molemmat ovat psykiatreja University of Coloradossa, lasten pahoinpitelyjä samoissa perheissä kolmen sukupolven ajan seurannut työ. He huomasivat, että vanhemmat, jotka kohtelivat huonosti jälkeläisiään olivat poikkeuksetta jääneet paitsi fyysistä hellyyttä omassa lapsuudessaan, ja heidän omien vanhempiensa sukupuolielämä oli ollut poikkeuksellisen köyhää. Steele kiinnittää huomiota siihen, että äidit, jotka pahoinpitelevät lapsiaan, eivät -ilman ainuttakaan poikkeusta- ole koskaan kokeneet orgasmia.

Sukupuolisten nautintokokemusten taso niillä miehillä, jotka pahoinpitelivät lapsiaan, ei ole niin yksiselitteinen, mutta heidän sukupuolielämänsä, useimmiten, oli epätyydyttävää. Hypoteesi, että fyysinen nautinto aktiivisesti estää fyysistä väkivaltaisuutta, saa tukea myös omista kokemuksistamme. Yleensä juuri orgasmin kokemisen jälkeen ei ole tapana haastaa riitaa kenenkään kanssa.

Freudin näkemykset varhaisten kokemusten vaikutuksesta myöhempään käyttäytymiseen ja tukahdutetun seksuaalisuuden seurauksista ovat hyvin tunnettuja. Valitettavasti aika ja tila eivät riitä hänen ja Wilhelm Reichin näkemyserojen esittelyyn tässä yhteydessä.

Oletus, että fyysinen väkivaltaisuus on seurausta fyysisen mielihyvän tukahduttamisesta, vaatii asiallista ja systemaattista arviointia. Me voimmekin testata tätä hypoteesia lasten kasvatus-käytäntöihin eri kulttuureissa verrattuna seksuaaliseen käyttäytymiseen ja fyysisen väkivallan esiintymiseen. Mikäli olemme oikeilla jäljillä, sellaisissa yhteisöissä, joissa lapsille suodaan runsaasti fyysistä huolenpitoa, hellyyttä ja läheisyyttä, löytyy huomattavasti vähemmän fyysistä väkivaltaa, kuin sellaisissa yhteisöissä joissa lapsiin kohdistetaan vain vähän hellyyttä. Yhtäläisesti ne yhteiskunnat, joissa hyväksytään ja suvaitaan esiaviollista tai avioliiton ulkopuolista seksiä, olisivat odotetusti vähemmän väkivaltaisia, kuin ne joissa ne tuomitaan ja kielletään.

Kulttuuriantropologit ovatkin jo kartoittaneet tämän alueen, ja heidän tuloksensa esitellään yhteenvetona R.B.Textorin kokoamassa A Cross-Cultural Summaryssä [1] Textorin teos on perustyökalu kulttuurien väliseen tilastolliseen vertailuun. Katsaus käsittää yli 20 000 tilastollisesti merkittävää korrelaatiota 400:stä sadasta primitiivisestä yhteisöstä.

Lapset laiminlyötyjä, aikuiset väkivaltaisia

Tulokset osoittavat, että yhteisöjä, jotka antavat lapsilleen suurta fyysistä läheisyyttä, luonnehtii varkauksien vähäinen määrä, vähäinen kivun tuottaminen lapsille, vähäinen uskonnollinen aktiviteetti ja mitätön tai puuttuva tappaminen, silpominen tai vihollisten kidutus. Tämän mukaan näyttää siis ilmeiseltä, että ruumiillisen mielihyvän riistäminen lapsuuden aikana on merkitsevästi yhteydessä rikosten ja väkivallan korkeaan tasoon.

Joissakin yhteisöissä lapsia rangaistaan fyysisesti kurinpito tarkoituksessa, toisissa taas ei. Tulokset taulukossa 2 [Table 2] että yhteisöillä, jotka aiheuttavat kipua ja huonoa oloa lapsille rangaistusmielessä, on taipumusta laiminlyödä heitä ylipäänsä. Nämä tiedot eivät tue neuvoa, joka annetaan Raamatussa: Sananlaskut 23:13-14: "Älä kiellä poikasi kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta. Vitsalla sinä häntä lyöt, tuonelasta hänen sielunsa pelastat."

Aikuisten fyysinen väkivaltaisuus on käyttämällämme oletuksella melko tarkkaan ennustettavissa 36:ssa 49:stä tarkastelusta kulttuurista (73%) lasten fyysisen hellyyden tason perusteella. Todennäköisyys, että 73%:n taso olisi sattumaa, on hyvin hyvin pieni.

Tutkituista 49:stä yhteisöstä 13 näyttää olevan poikkeuksia sääntöön, että somatosensorisen nautinnon puuttuminen tekee ihmisistä väkivaltaan taipuvaisia [Taulukko 3]. Yleensä odotetaan, että yhteiskunnat, joissa annetaan paljon arvoa fyysiselle mielihyvälle lapsuudessa, myös ylläpitävät vastaavaa mielihyvän tasoa aikuisuudessa. Näin ei välttämättä ole. Lasten kasvatuksen käytännöt eivät ennusta yhteisön suhtautumista myöhempään seksuaaliseen käyttäytymiseen.

Pitkäaikaiset seuraukset lasten mielihyvästä tai kivusta Ihmisyhteisöt eroavat toisistaan suuresti toisistaan siinä, miten ne kohtelevat lapsia.. Joissain kulttuureissa vanhemmat jakavat avokätisesti lapsilleen fyysistä mielihyvää, mutta toisissa käytetään reippaasti ruumiillisia rangaistuksia. Antropologisten tiedostojen tutkiminen [2] osoittaa, että niissä yhteisöissä, joissa annetaan lapsille runsaasti huomiota ja mielihyvää, esiintyy aikuisten keskuudessa vähäisesti omaisuusrikoksia ja väkivaltaa, mikä tukee teoriaa jonka mukaan ruumiillisen mielihyvän riistäminen lapsuudessa on suoranaisesti yhteydessä rikollisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen korkeaan tasoon ko. yhteiskunnissa. Taulukoista on myös nähtävissä, että yhteiskunnissa joissa lapsia rankaistaan ankarasti esiintyy todennäköisesti käytännön orjuutta, monivaimoisuutta, etc.. Taulukoissa N viittaa vertailtavien kulttuurien lukumäärään, ja P kuvaa todennäköisyyttä jolla tarkkailu yhteys on voitu todeta Fisher Probability Test -menetelmällä.

Taulukko 1 Aikuisten käyttäytyminen yhteiskunnissa, joissa fyysista mielihyvää on riittävästi lapsuudessa Aikuisten käyttäytyminen % N Todennäköisyys P Varakkuuden mahtaileva esitteleminen vähäistä 66 50 .06 Varkauksia esiintyy vähän 72 36 .02 Lasten tarpeiden tyydyttämistä pidetään tärkeänä 80 66 .0000 Lasten fyysinen kipu vähäistä 65 63 .03 Erittäin vähän vihollisten tms. tappamista, kiduttamista tai silpomista 73 49 .004 Alhainen uskonnollinen aktiviteetti 81 27 .003 Taulukko 2 Aikuisten käyttäytyminen yhteiskunnissa, joissa lapsille aiheutetaan kipua vanhempien tai hoitavien henkilöiden toimesta Aikuisten käyttäytyminen % N Todennäköisyys P Orjuutta esiintyy käytännössä 64 66 .03 Polygyniaa l. monivaimoisuutta esiintyy 79 34 .001 Naisen arvostetaan miestä alemmaksi 78 14 .03 Lasten fyysinen mielihyvä vähäistä 65 63 .03 Lasten tarpeiden tyydyttäminen vähäistä 77 66 .000 Lasten kehittävä hoitaminen vähäistä 67 45 .05 Uskonnossa oletetaan aggressiivinen Jumala tms. 64 36 .01 Arviointiasteikot perustuvat: Lapsuuden osalta antropologien Barry, Bacon ja Child tutkimuksiin [3]; Seksuaalisen käyttäytymisen osalta:Westbrook, Ford ja Beach [4]; Fyysisen väkivallan osalta: Slater [5].

Kahta muuttujaa, jotka korreloivat vahvasti keskenään, ei useinkaan voida menestyksellisesti käyttää kolmannen muuttujan ennustamiseen. Siksi onkin merkityksellistä tarkkailla sukupuolista käyttäytymistä kolmessatoista kulttuurissa, joissa aikuisten väkivaltaisuus ei ole odotuksiemme mukaista verrattuna fyysiseen mielihyvään lapsuudessa.

Ilmeisesti sosiaaliset tavat, jotka vaikuttavat ja määrittävät käyttäytymisen suhteessa seksuaaliseen hellyyteen, ovat erilaiset verrattuna niihin normeihin, jotka ohjaavat fyysistä huolenpitoa lapsia kohtaan.

Kun kuutta yhteiskuntaa luonnehtii sekä lasten mielihyvän korkea taso, että korkea väkivaltaisuus, tarkastellaan niiden suhtautumisessa esiaviolliseen sukupuolikäyttäytymiseen, huomaamme että viidessä niistä esiintyy esiaviollisten suhteiden ankaraa tukahduttamista, ja neitsyys on niissä korkeassa arvossa. Tämä näyttää osoittavan, että fyysisen nautinnon tukahduttaminen myöhemmässä elämässä voi mitätöidä lapsuuden mielihyvän tervehdyttävän vaikutuksen.

Seitsemää tutkituista yhteiskunnista luonnehtii sekä heikko lapsuuden fyysinen mielihyvä että myös vähäinen aikuisten fyysinen väkivaltaisuus. Kaikissa niissä vallitseekin salliva suhtautuminen esiaviollisiin sukupuolisuhteisiin. Siten lapsuuden mielihyvän tukahduttamisen vahingollinen vaikutus tulee kumotuksi nuoruusiän sukupuolisisten fyysisten nautintojen kautta.

Nämä havainnot johtavat somatosensorisen nautinnon tukahduttamisen vaikutuksia koskevan teorian tarkistamiseen yksitasoisesta kaksitasoiseen malliin. Uudistetulla hypoteesilla pystymme luokittelemaan tarkasti 48 49:stä tutkitusta kulttuurista.

Väkivaltaisuuden aiheuttajana voi siis toimia somatosensorisen mielihyvän tukahduttaminen sekä lapsuudessa että nuoruusiässä. Ainoa jäljelle jäävä todellinen poikkeus tutkittujen kulttuurien joukossa on Jivaro-kansa Etelä-Amerikassa. Tämän kulttuurin väkivaltaisuuden syiden määrittäminen edellyttää todella seikkaperäisiä tutkimuksia. Jivarojen uskomusjärjestelmällä lienee suuri vaikutus heidän kulttuurinsa luonteeseen. Antropologi Michael Harner toteaa kirjassaan Jivaro Souls [6], että näillä intiaaneilla on "syvässä istuva uskomus että tappamalla voidaan hankkia sieluja, joiden avulla saavutetaan yliluonnollinen voima joka antaa kuolemattomuuden."