Karttoja Euroopan historiasta

3. Suomalaisugrilaiset ja indoeurooppalaiset kielet Pohjois-Euroopassa:

Kartan numerot tarkoittavat vuosisatoja tai vuosituhansia ennen tai jälkeen ajanlaskun alun. Vuosilukuja yhdistävä viiva osoittaa suomalaisugrilaisen kielen puhumisalueen vetäytymistä pohjoiseen kielen vaihtumisen ja maahanmuuton seurauksena. Selvyyden vuoksi unkarilaisten valta-alueita eri aikoina ja 800-luvulla tapahtunutta nykyisen Unkarin valloitusta ei ole merkitty karttaan. Esimerkki osoittaa, millaisista asetelmistä lähtien käydään nykyisin tieteellistä keskustelua suomalaisen kieliryhmän alkuperästä. Tässä esitetyllä näkemyksellä on yhä vastustajiakin, mutta kaikenkaikkiaan se on paremmin perusteltu kuin monet vuosikymmeniä kuoluopetukseen sisältyneet -ja yhä sisältyvät- käsitykset.

5. Perinteinen käsitys indoeurooppalaisen kieliryhmän leviämisestä:

Indoeurooppalaisten alkuperästä on esitetty monia eri näkemyksiä, mutta ylläoleva kartta sopii pääpiirteissään siihen ajattelutapaan, mikä useimmilla tutkijoilla on ollut viime vuosiin asti. Geenikartoitukset ja uudelleen ajankohtainen kielitieteen käsitys mm. germaanisista kielistä IE-kantakielen murteiden ja "alku-eurooppalaisen" SU-kantakielen Länsi-Euroopassa puhuttujen muotojen yhteisvaikutuksen lopputuloksena muuttaa kuvaa siten, että IE-ryhmän hajotessa siitä ei ole voinut irrota "valmiita" tytärkieliä, kuten ennen yksinkertaistetusti ajateltiin. Mm. kelttiläisistä kielistä on nyttemmin tunnistettu jälkiä franco-cantabrialaisesta kieliryhmästä, jota nykyaikana edustaa yksin baski. Kelttiläisten kielten eroavaisuus muihin Euroopassa puhuttuihin IE-kieliin siis johtuu "baskilaisesta" vaikutuksesta, periaatteessa samalla tavalla, kuin SU-kieli muutti Pohjois- ja Keski-Euroopassa puhutun indoeuroopan ääntämisen toisenlaiseksi. Mahdollisia Länsi-Euroopan "alku-suomesta" jääneitä sanoja voi olla esim "minä". Englantilainen sanoo yhä "It´s mine" saksalaisen kirja on "mein Buch", ja venäläinen sanoo "Eta moja!" (se on minun!), jos joku aikoo siepata hänen vodkapullonsa. Suomalaisten kanta-eurooppalaisuus onkin varmaan ilouutinen naapureillemme ruotsalaisille, joilta mitokondrio-geenien tutkimus on jo löytänyt meidän geenimme, vai mitä sanotte, mina vänner!.

Tämä onkin ollut avain nykyisten germaanisten, slaavilaisten ja balttilaisten kielten syntyhistoriaan. Kun 3000 e.a.a. molemmin puolin useiden vuosisatojen aikana Eurooppaan tunkeutui IE-kieliä puhuvia arokansoja, he muuttivat alkuväestön kielen, mutta muuttuivat myös itse. On luonnollista ajatella, että maahanmuuttajat tukeutuivat ensin niihin paikkakuntiin, joilla oli kivikauden lopun Euroopassa merkitystä kansojen ja heimojen väliselle kanssakäymiselle, eli kauppapaikoille ja liikenteellisesti tärkeisiin keskuksiin. Näissä kehittyi käytännön tarpeisiin uusi "yleiskieli", linqua franca niinkuin tieteellisesti sanotaan. Yleiskielen rungoksi muodostui liikkuvamman paimentolaisväestön IE-kieli, mutta enin osa sen puhujista oli alkuperäiseltä kotikieleltään suomalais-ugrilaisia. Siitä syystä IE-kielen kielioppia käyttävästä yleiskielestä katosi tiettyjä piirteitä, -etenkin ääntämyksestä. Suomessa em. näkemystä edustaa mm. Kalevi Wiik, jolta ylempi kartta on peräisin. Wiik pitää kielenvaihdon tärkeimpänä syynä uuden IE-kielen "suurempaa arvovaltaa" maanviljelyyn jo siirtyneen väestön kielenä. Tätä johtopäätöstä tehdessään kielentutkija Wiikillä on ollut ilmeisesti käytössään Gordon Childen arkeologisen koulukunnan näkemys maanviljelyn keksimisestä eräänlaisena "neoliittisena vallankumouksena", joka olisi nostanut ihmisten aineellista ja kulttuuritasoa. Myös toisenlaisia näkemyksiä on esitetty. Maanviljely ei ehkä ollutkaan seurausta uuden tietämyksen saapumisesta ko. alueelle, ja väestön siirtymisestä tuottoisampaan elinkeinoon entisestä metsästys/keräily-elinkeinosta. On eräitä perusteita olettaa että työläämpään maanviljelyyn siirryttiin katastrofitilanteessa, kun väestön kasvu tai luonnonolosuhteissa tapahtunut muutos teki mahdottomaksi elää entiseen tapaan. Tätä teoriaa tukee eräät tunnetut tapaukset, joissa metsästäjäkansa on elänyt satoja vuosia maanviljelijöiden naapurina siirtymättä heidän elinkeinonsa harrastajiksi. Metsästäjien on täytynyt tietää mitä viljelijät tekevät, eli konservatismi ei ole johtunut tiedon puutteesta. Maanviljely on myös normaalioloissa metsästys/keräily -elinkeinoa työläämpää.

Hypoteesi maanviljelystä kielenvaihdon määräävänä syynä ei anna selitystä sille, että Euroopan IE-kielten mv-sanasto ei ole alkuperältään indoeurooppalaista, vaan jotakin muuta. Toisaalta tiedetään myös, etttä laajoissa osissa Eurooppaa maanviljelys alkoi indoeurooppalaisesta kansainvaelluksesta riippumatta. Vastausta näihin kysymyksiin ei ehkä nykytiedoilla löydy, mutta yhden asian voimme päätellä melko luotettavasti. Vuodenaikojen mukaan asuinpaikkaa vaihtavassa m/k.-elinkeinossa pysytelleet väestöryhmät eivät omaksuneet uutta kielimuotoa. He jäivät suomalais-ugrilaisiksi silloin, ja osin myös myöhemmin maanviljelijöiksi ryhdyttyään. Enhän muuten kirjoittaisi tätä suomenkielellä. Esitämmekin työhypoteesiksi, helpottamaan maallikon tutustumista siihen mistä tiedemaailma tänään keskustelee, seuraavan karkean yleistyksen: SU-kieliä puhunut kivikauden lopun Keski- ja Pohjois-Eurooppa oli siirtymässä metsästyksestä maanviljelyyn ajalla 4000 - 2500 e.a.a.. Mustanmeren pohjoispuolitse alueelle tunkeutui IE-kieltä puhuvia paimentolaisia, jotka asettuivat pääsiassa jo maata viljelevien yhteisöjen alueelle. Kun kylissä, joissa nyt oli kahdenkielistä väkeä, perheiden välinen kanssakäyminen joutui nyt pakostakin tapahtumaan em. yleiskielellä. Kasvavat ikäluokat tottuvat tälläisissä oloissa, aivan kuten tänään eräissä Tukholman lähiöissä, käyttämään kotonaan sekoittumatonta kieltä, ja muussa kanssakäymisessä yleiskieltä. Näiden ikäluokkien perustaessa omia perheitä, kielenvaihto on tapahtunut tosiasia noin 1½:ssa sukupolvessa. Tällätavalla on voinut tapahtua kartassa 4. esitetty suomalais-ugrilaisen kielen häviäminen Englannista Puolaan ulottuvalta alueelta vaivaisessa parissa vuosituhannessa. Samanaikaisesti metsästäjinä pysyneet kansanryhmät säilyttivät kielensä, koska heillä ei ollut yleensä kiinteitä kyliä, joihin vierasta kieltä puhuvat olisivat voineet asettua. Metsästäjä-suomalaisten ja indoeurooppalaisten kontaktista on muistona mm. paimentolaisten heimonimestä, arjalaiset (aryan, h´arian, => iran), muodostettu omassa keskuudessa elävää toisheimoista ja hänen sosiaalista asemaansa tarkoittava nyky-suomenkin sana: Orja.

6. Suomalaiset pronssikauden Euroopassa:

Kartta on kopioitu tähän sellaisena kuin se on lähdeteoksissa. Artikkelissa mainittu skyyttien valta-alue on kartassa vielä heidän edeltäjiensä kimmerialaisten hallussa, mutta tilanne on periaateessa sama. Adrian meren pohjukasta Pohjanmeren ja Itämeren meripihkarannoille kulkeva kauppatie on merkitty siihen, missä se oli vielä Rooman aikoina. Yleisimmän käsityksen mukaan keltit ylittivät Englannin Kanaalin vasta 700 e.a.a., eli kartan väritys Britannian kohdalla on etuajassa.

Suomessa nimitetään "läntiseksi pronssikulttuuriksi" Luonais-Suomessa ja rannikolla arkeologisessa aineistossa havaittavaa yhtäläisyyttä Skandinavian ja Tanskan voimakkaasti kelttivaikutteiseen pronssikauden esinemaailmaan. Sisämaassa ja Pohjois-Suomessa , jossa toisin kuin rannikolla myös valmistettiin itse metalliesineitä, pronssin ja myös raudan käyttöönotto tapahtui Keski-Venäjän suomalais-ugrilaisen pronssikulttuurin vaikutuksesta.

Vanhin Suomesta tunnettu raudan valmistuspaikka on itäisen kultuurin vaikutuspiiristä Rovaniemeltä, ja ensimmäiset metalliesineet ovat myös pohjoisesta. Jos läntiseen vaikutukseen ko. aikana on liittynyt maahanmuuttoa, kuten eräät murre-ilmiöt antavat aiheen olettaa, kyseessä on voinut olla Itämeren eteläpäästä käsin Skandinavian ja Suomen rannikoille suuntautunut liike, kuten karttaan on merkitty. Jos näin on, Suomesta löydetyt läntiset pronssiesineet ovat täällä olleet samassa käytössä ja merkityksessä kuin esim. paremmin tunnetussa nykyisen Tanskan pronssikulttuurissa. Myöhemmin skandinaavisen esineistön lähes tunnusmerkiksi tullut eläinornamentiikka lienee tullut käyttöön ensin Tanskassa po. kelttiläisvaikutteisena aikana.

Antiikin historioitsijat kertovat Roomaan hyökänneestä kimbrien heimosta, jonka nimi ja tunnetut henkilöiden nimet kuulostavat hyvin kelttiläisiltä (=kymri), vaikka roomalaisten mielestä kimbrit olivat nimenomaan germaaneja. Roomalaisten onnistui suurella vaivalla torjua kimbrit, jotka palasivat kotimaahansa Tanskaan. Kuuluisa Gundestruppin kattila, tanskalaisille hyvin rakas muinaisesine, on peräisin juuri tältä retkeltä (Balkanilta). Voidaan siis olettaa että länsigermaaneja hallitsi ainakin Tanskassa tuohon aikaan kelttiläinen yläluokka, jonka välillistä vaikutusta on myös po. läntinen pronssikulttuuri-vaikute Suomessa.

Pronssikauden uskonnollisiin ilmiöihin Suomessa kuuluvat mm. suuret "hiidenkiukaat", joiden tyyppisiä täällä ei rakennettu sitä ennen eikä sen jälkeen. Rautakautiset röykkiöhaudat koostuvat kivistä ja irtomaasta sekaisin, toisin kuin pronssikauden pelkästään periaatteessa yhden ihmisen kannettavissa olevista murikoista kootut kiukaat. Huomiotaherättävä piirre alkuaikojen hiidenkiukaissa on niiden sijoitus. Ne rakennettiin merkittävien veneväylien varrelle näkyville paikoille, -ei kylien tms. yhteyteen. Niiden funktio on siis liittynyt yhteisön tai kylän "edustamiseen" ulospäin, naapureille ja kansainvälisille merenkulkijoille.Vasta pronssikulttuurin sammuessa kiviraunioiden kokoaminen hautamuistomerkeiksi oli siirtynyt lähelle asutusta, jossa ko. statussymboli saattoi tukea mahtisuvun tms. johtoryhmän arvovaltaa maineikkaan kivikasalla ikuistetun esi-isän kautta. Voimme siis päätellä, että näytävästi haudattujen johtohenkilöiden perillisillä ei ollut mitään erityisasemaa pronssikauden yhteisössä. Jos voimme käyttää apuna oletusta, että Suomen läntinen rannikon pronssikulttuuri oli saanut suoraa vahvistusta skandinaavisesta vastaavasta, voidaan tehdä johtopäätös, että pronssikauden "päälliköt" olivat uskonnollisia johtajia, eräänlaisia "aurinkokuninkaita", joiden valta ei perustunut erilaisten kuvakirjojen mielellään olettamaan "yläluokkaan" vaan uskonnolliseen ja moraaliseen auktoriteettiin. Kauden lopulla ko. yhteisöt näyttävät polarisoituneen, ja kiukaiden rakentamisperinne muuttui. Heimoa tai yhteisöä hallinneiden yksinvaltiaiden valta lienee romahtanut samassa prosessissa.

Hiidenkiukaiden rakentamiskauden uskonto Skandinaviassa ja Suomen länteen orientoituneella rannikolla on voinut hyvinkin seurata ajankohdan yleisiä trendejä etelämpänä, missä erilaiset faraot ym. julistautuivat uskonnollisiksi profeetoiksi tai auringon pojiksi. Skandinaavista pronssikulttuuria Suomesta edustaa seuraava hyvin labyrintinomaisella kuviolla varustettu solki Karjalan Kannakselta.

Takaisin "Suomalaisten alkuperä" -sivulle

EDELLISELLE SIVULLE

TAKAISIN ETUSIVULLE

SEURAAVALLE SIVULLE