"Lyhyt katsaus
nykyisiin teorioihin nykyisen
Euroopan
geneettisestä perinnöstä"
by "Asatru Archaeology"
"Lyhyt katsaus
nykyisiin teorioihin nykyisen
Euroopan
geneettisestä perinnöstä"
by "Asatru Archaeology"
| Osana perehdyttämistänne maailmalla käytävään eurooppalaisen pakanuuden perintöä koskevaan keskusteluun olemme käännättäneet "The Midhnott Sol" -sivuilta kirjoituksen eurooppalaisten geneettisestä alkuperästä. Sen näkemys poikkeaa omastamme, mutta lukija tehkööt johtopäätöksensä. |
|
Arkeologian rinnalle on kehittynyt uusi tieteenhaara: Arkeogenetiikka, avoin kenttä antropologialle, joka pyrkii modernien eurooppalaisten geneettisen perinnön ymmärtämiseen.
Noin 20 000 ennen nykyistä ajanlaskua silloisen euroopan väestön uskotaan siirtyneen etelään Keski-Euroopan jäätyessä viimeisen glasiaalisen maksimin aikana. Myöhemmistä migraatiosta todistavat nykyisestä Ukrainasta, pohjois-Balkanilta ja Iberian niemimaalta todetut kromosomit. Noin 13 000 vuotta ennen ajanlaskuamme koko manner oli tullut asteittain uudelleen asutetuksi, kun suuri jäätikkö oli vetäytynyt pohjoiseen ja ilmasto muuttunut suotuisammaksi riistaeläinten laumoille. On pitkään otaksuttu, että nykyisten eurooppalaisten sukujuuret ovat lähtöisin noin 10 000 eea. ajalta maanviljelystaidon kehityksestä Lähi-Idässä, joka vuorostaan on seurausta alueellisesta väestöräjähdyksestä. Monet arkeologiset löytöpaikat Balkanilla, itäisellä Välimerellä ja Länsi-Euroopassa osoittavat, että maanviljelyksen omaksuminen levisi pääasiassa idästä länteen, noin yhden kilometrin vuodessa -vauhdilla. Vielä äskettäin uskottiin teoriaan, että maanviljelyä levittävän uuden neoliittisen väestön maahanmuutto Eurooppaan syrjäytti täällä olleen metsästäjä-keräilijä -väestön. Uudet geneettiset analyysit osoittavat aivan muuta. Euroopassa on vahva jatkuvuus paleoliittisten metsästäjä-keräilijöiden ja nykyisten eurooppalaisten välillä. Brian Sykes, ihmisgenetiikan professori Oxfordissa, kommentoi, että "nyt on jo paljon selvempi käsitys, että geenit joita mekin kannamme, olivat olemassa läpi jääkauden, ja että esivanhempamme metsästivät biisoneita ja poroja ollen geneettiseltä ulkonäöltään oleellisesti samanlaisia kuin me olemme tänään." Y-kromosomin, joka periytyy vain isältä pojalle sekoittumatta, tutkiminen eurooppalaisen aineiston osalta on paljastanut, että löytyy vain kymmenen mutaatiota, jokainen edustaen esihistoriallista linjaa, jotka käsittävät 95% koko tutkittavasta otoksesta.
Mitokondriaalista DNA:ta koskevat tutkimukset osoittavat prof. Sykesin mukaan, että on olemassa seitsemän nais-perimälinjaa, jotka juontuvat jo ajalta 50 000 eaa.. Sykes käyttää näistä linjoista seuraavia nimityksiä:
Äskettäiset radiohiiliajoitusten tarkentuneet kalibroinnit ovat antaneet arkeologeille selvemmän kuvan Euroopan esihistorian tärkeistä kohteista, kuten Chauvetin luolasta Ranskassa (32 000 eaa.), mahdollisesta neanderthalin maitohampaasta Cavallossa Italiassa (31 000 eaa.) ja minolaisesta sivilisaatiosta (37 000 ennen nykyaikaa), mutta tulee pitää mielessä, että mikä tahansa arkeologinen löytö, joka ei vastaa tätä kronologiaa, voi antaa aihetta muutta teorioita. Kaikkien näiden seikkojen summana olemme saamassa geneettisten tietojen kautta uutta valoa kysymykseen omasta olemuksestamme. Toinen yhtä tärkeä näkökanta on kysymys kulttuurista ja kielitieteen antamista tiedoista. Mikäli tarkastellaan yksin geneettisiä todisteita, joudutaan varmasti ristiriitaan sen teorian kanssa, että maanviljelyn Eurooppan tuonut väestö olisi syrjäyttänyt aikaisemmat asukkaat, ja joudutaan tarkastelemaan lähemmin maanviljelyn leviämistä ja vakiintumista. Kun tarkasteluun otetaan mukaan kulttuuriset ja lingvistiset todisteet, näyttää havainnollistuvan kuva viljelyn asteittaisesta omaksumisesta metsästäjä-keräilijöiden keskuuteen, sen sijaan että olisi esiintynyt viljelijöiden jatkuvaa maahanmuuttoa. Rajoja metsästäjä-keräilijöiden ja viljelijöiden välillä on saattanut olla, ja tälläiset rajat ovat voineet pysyä tuhansia vuosia. Todisteita tälläisestä saattaa olla Baltian alueelta, jossa meripihkaa, liuskekiveä ja piitä on vaihdettu viljelijöiden saviastoihin ja maataloustuotteisiin. Paikalliset luonnonresurssit ovat ehkä määränneet sen, missä vaiheessa metsästäjä-keräilijät ovat milläkin alueella siirtyneet viljelytalouteen. Lingvistisestä näkökulmasta katsoen baskit ovat erittäin mielenkiintoinen tapaus. Baskit, jotka ovat indoeurooppalaisten kansojen ympäröiminä, puhuvat ei-indoeurooppalaista kieltä. Geneettiset markkerit osoittavat, että he ovat olleet Euroopassa paljon pidempään, kuin naapurinsa ranskalaiset ja espanjalaiset (Ranskan ja Espanjan nykyisten kielten erokaan ei ole kovin vanha. Johtuu vain valtiollisista syistä, että katalaanin puhujat ovat Espanjan rajojen sisällä, ja eteläisen Ranskan oksitaanit eivät ole italialaisia. käänt.huom.) Suomalais-ugrilaiset unkarilaisetkaan eivät poikkea geneettisesti kovin paljoa heitä ympäröivistä slaaveista (..ja saksalaisista. käänt.huom.) Kahdennenkymmenennen vuosisadan jälkipuoliskolla oli yleinen näkemys, että indoeurooppalaiset kielet kulkeutuivat Eurooppaan sotaisten hevosmiesten mukana Mustanmeren pohjoispuolen aroilta, nykyisestä Ukrainasta. (Tämä menneen maailman näkemys ei ole vielä saavuttanut Suomessa käytävää keskustelua Marija Gimbutasin olettamasta invaasiosta. käänt.huom.) Kieltä olisi siis levittänyt taitavien ja hurjapäisten hevosmiesten joukot, mutta Colin Renfrew, "McDonald Institute of Archaeological Researchin" johtaja Cambridgessä, esitti että indoeurooppalainen kieli olisi levinnyt Eurooppaan Lähi-Idästä, neoliittisten viljelijöiden maahanmuuton kautta, ja seurauksena kaupankäynnistä.
Indoeurooppalainen kieli vakiintui Euroopan maaperällä, ja levisi nopeasti kehittäen indoeurooppalaisen kieliperheen liettuasta ja katalaanista ruotsiin, ja kielen mukana levisivät sen puhujien geenit. Kielitieteilijät ovat nyt rekonstruoimassa ja tutkimassa sellaisia kieliä, kuten teoreettinen "proto-indoeurooppa", suhteuttaen sen siihen mitä tiedetään kulttuurisista ja luonnon prosesseista, demografisista muutoksista ja viljelyn leviämisestä. Kuten Renfrew asian ilmaisee, kielten esihistoria on nyt "tiedettävyyden reunalla", rajalla mistä myöhempi tutkimus voi päästä edemmäs yhdistettäessä eri tieteenhaarojen, kuten molekyyli-antropologian (arkeogenetiikan) ja arkeologian tuloksia.
|
|
Julkaistu sivulla Asatru Archaeology Unit
Unless otherwise noted, all material, and the look and feel of the
Midhnott Sol Regintroth web site is copyrighted and may not be used
without permission.
|
|
Ylläoleva kartta toistaa tavallisimmat esitykset indoeurooppalaisten alkukodista. "Asatru"-kirjoittajien siteeraama Colin Renfrew sijoitti arvauksensa nykyiseen Turkkiin, mutta kielihistorian tämän hetken vakuuttavin teoria sijoittaa sen kartassa Gimbutasin mukaan nimikoituun alueeseen.
Maanviljelyyn yhdistettävän geenilisäyksen levinnäisyys osoittaa vähittäistä sulautumista kantaväestöön, niin että vaikutus on vahvin siellä, missä viljelys-elinkeino omaksuttiin ensimmäisenä, ja heikoin niillä seuduilla, joissa pitäydyttiin pidempään metsästyksessä ja keräilyssä. Kuten on havaittavissa, keramiikankin viimeisinä eurooppalaisina omaksuneet skandinaavit ovat tässä tarkastelussa "vähiten maanviljelijöitä".
Cavalli-Sforzan mukaan "maanviljelys-kulttuurin geenien" osuus nyky-eurooppalaisten perimästä on noin 25% ja "indoeurooppalaisten nomadien geenien" osuus kymmenisen prosenttia. Nykyiset eurooppalaiset ovat siis enimmältä osaltaa muuta kuin erilaisten maahanmuuttojen tulosta, minkä Brian Sykes jo edellä totesi. |
Kommentit:Varsinkin uus-druidismin ja Asatrun keskuudessa käydään keskustelua eurooppalaisten geneettisestä ja kielellisestä alkuperästä. Valitettavasti useimmiten ollaan sillä tasolla, että ihaillaan "sotaisia" (Katso: "sotaisuus") indogermaaneja, jotka po. käsityksen mukaan "valloittivat" Euroopan, jossa olisi asunut vain kehittymättömiä kiertolaisia, jos ketään. Tämän uskomuksen edustajat katsovat siten eurooppalaisten periytyvän geneettisesti vain näistä valloittajista, minkä käsityksen Luigi Luca Cavalli-Sforza jo ehti kumota.Edellä olevan kirjoittajat perustavat Colin Renfrewiin, ja hänen näkemykseensä, ja onnistuvat välttämään "renfrewistien" matalimmat visiot, joissa jalot indoeurooppalaiset ottavat metalliasein ja -auroin haltuunsa takapajuisen ei-maataviljelevän Euroopan. Nykyisen tiedon mukaan maanviljely oli jo koko keskisessä Euroopassa indoeurojen saapuessa. Indoeurooppalaisen kantakielen tarkentunut ja aiempia uskottavampi ajoitus, Jorma Koivulehdon ja Asko Parpolan ahertamisen tuloksena, sijoittaa IE-kantakielen ehdottomasti liian myöhäiseksi, ja paikallistaa sen eteläiselle Venäjälle ja Kaspian aroille. Renfrewin idea Anatoliasta IE-kieliryhmän alkukotina jää tieteenhistorian hylättyjen hypoteesien hyllyyn. Indoeurooppalaisten kielten maanviljelys-sanastoa pidetään alkuperältään ei-indoeurooppalaisena, joten se lienee omaksuttu ko. kielten nykyisten levikkialueiden alkuperäiseltä maata viljelleeltä väestöltä. Indoeurooppalaisille kielille on sensijaan yhteistä suurin osa hevoskärryihin liittyvästä sanastosta, mikä ei ole yllätys kenellekään suomalaisella maaseudulla entiseen agraari-aikaan eläneelle: Eräs indoeurooppalainen kansanheimo, toinen Suomen perinteisistä IE-kansallisuuksista, liikkui kiertelemällä, ja oli voimakkaasti sidoksissa hevosiin, kärryihin ja hevoskauppaan. Asko Parpola on perustanut IE-kantakielen ajoituksen juuri tähän yhteiseen hevos-sanastoon, joka on siis esiintynyt kantakielessä jo ennen sen hajoamista tytärkieliksi, ja tämä tapahtui nykyisen Etelä-Venäjän aroilla Volgan ja Kaspian ympäristössä 4000-luvulla eKr.. "Asatru-arkeologian" -ryhmä on oikeilla jäljillä, ja erittäin tärkeän kysymyksen äärellä, tutkiessaan eurooppalaisten etnistä historiaa osana asatru-identiteetin täsmentämistä, vaikkakin heidän Colin Renfrewiin pohjautuvat päätelmänsä jäävät osumatta maaliinsa. Oheinen kirjoitus on päivätty 16.07.2001, mutta sen näkymyksiä ei ole korjattu tieteen uusimpien tulosten mukaisiksi. Jokainen erilaisia kansainvälisiä pakana-sivustoja selannut on huomannut, että esim. on tarjolla kategoriat "druidismi", "shamanismi", "asatru", ja sitten erilaisia kirjallisia uus-uskontoja tai itämaisia kultteja. Suomalais-ugrilainen eurooppalainen pakanuus on tuntematonta jopa luokittelijoille! Tämä on yhtä ihmeellistä, kuin suomalaisten jättäminen pois Eurooppaa ennen indoeurojen maahantuloa (jostain Keski-Aasiasta??) asuttaneiden kansojen luettelosta. Vielä ihmeellisempää on, että näitä unohtajia löytyy Suomestakin. "Eurooppalaisen" oikea ymmärtäminen on avain myös Euroopan indoeurooppalaisten kansojen mytologioihin ja uskontoperinteeseen. Kun tunnistetaan kelteillä tai germaaneilla säilyneet alkuperäis-eurooppalaiset eli vanha-eurooppalaiset piirteet, myytit ja jumalattaret etc., osataan myös tunnistaa indoeurooppalaisuuden mukana tulleet elementit, ja hahmottaa eurooppalainen perintö eurooppalaiseksi, ei keski-aasialaiseksi. Varsinkin Asatruhun perehdyttäessä tietty käsitesokeus voi aihettaa yltiögermanistista rotuhybristä "jaloine viikinkeineen", jolloin ollaan -paitsi historian tosiasioiden ulkopuolella- myös moraalisesti arveluttavien yli-ihmis -oppien äärellä. Jos joku on ihmetellyt, miksi "Suomalaisilla Pakanasivuilla" on esitelty niin laajasti kielihistoriaa, arkeologiaa ja esihistoriallisia kansainvaelluksia, tässä on vastaus. Oman etnisen alkuperän tunteminen, hyväksyminen ja kohtuullinen ylpeys siitä, ovat osa ehjää minuutta. "Pakana-projektimme" päämotiivi on ollut "Jerusalemin-uskontojen" (=Kristinusko, Islam, etc.) elämänkielteisyyden ja syyllistämisen pois-oppimisen vauhdittaminen, ja myös edellisten tämänhetkisen kilpailijan "Hollywoodin-uskonnon" (=mainonnan ja viihteen raaistava ihmiskuva) haittavaikutusten torjuminen, ja henkilön etnisen identiteetin ja itsehyväksynnän vahvistaminen on oleellinen osa kokonaisuutta. Suosittelemme siis "pakanuuden" lähestymistä kunkin oman kansallisen taustan, "juurien", kautta. Mikäli tässä identifioitumisessa pidetään kompassina esim. triviaalia ja epäaitoa käsitystä muinaisesta "jalosta germaanista" sotaisine hyveineen(?), päädytään eurooppalaisen pakanuuden harmonian ja yhteisöllisyyden sijasta jonkinlaisten "Conan Barbaari"-tyyppisten öykkäreiden tms. "viikinkien" sävyttämään mielikuvitusmaailmaan. Onneksi uusi geenitutkimus on häivyttänyt "indogermaaniset valloittajat" Euroopan esihistoriasta. Kuten Brian Sykes "Asatru-Archaeologyn" artikkelin sitaatissa toteaa, nykyeurooppalaisten geeniperimä on suoraa jatkumoa paleoliittisten eurooppalaisten geenistölle. Niin englantilaiset, saksalaiset kuin me itsekin, olemme kaikki muotoutuneet jo jääkauden aikana alkaneessa prosessissa, joka maahanmuuttojen tuomista lisistä huolimatta on tuottanut eurooppalaisen omaperäisyytemme. Muista eurooppalaisista kansoista poiketen meillä suomalaisilla on yhä kieli, joka on paleoliittisten eurooppalaisten puhuman kielen "jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa". Olemme siis Euroopan vanhin kansa. Kun etsimme eurooppalaisia alkujuuriamme, ja hahmotamme sitä maailmaa, jossa kaukaiset esivanhempamme elivät, löydämme Willendorfin "Venusta" kulttiesineenään pitäneet paleoliittisen kivikauden keski-eurooppalaiset, silloin maanosamme arktisen reuna-alueen sitkeät ja neuvokkaat sinnittelijät. Nykyisin elävistä kansoista saamelaiset muistuttavat ehkä eniten heitä. Heidän yhteiskunnassaan ei ollut hierarkioita, ihmisten institutionaalista eriarvoisuutta, eikä heidän aikakaudeltaan ole mainittavia varmoja todisteita ihmisten väkivaltaisista kuolemista tai poltetuista kaupungeista, kun myöhemmiltä kausilta ei juuri muuta löydy.
Feminiinisten jumaluuksien osalta jatkuvuus paleoliittiselta ajalta neoliittiselle, ja metallikausiin -jopa nykyaikaan- on selvemmin nähtävissä. Edellä mainittu "Willendorfin Venus" -figuuri tulkitaan helppoa ja turvallista synnytystä naisille turvaavaa jumalatarta edustavaksi amuletiksi, ja pienikokoisten jumalatar-kuvien traditio jatkuu neoliittisten maanviljelijöiden asutuksissakin, ollen jopa ko. kohteita leimaava arkeologinen esitetyyppi. Pohjoiset kansat hakivat samaa turvaa "Akalta", ja antiikin Kreikassa kerrottiin historioitsija Herodotokselle, että "Hyperborealaiset hakivat naisille helpotusta synnytyksen vaivoihin lähettämällä vuosittain lahjoja Deloksen pyhäkköön, ja ensimmäisten lahjojen tuojien, Hyperborean neitojen, mukana tuli itse jumalatar Eilethyia." Muinaiskreikkalaiset yhdistivät siis Jumalattarensa pohjoisen ei-indoeurooppalaisiin kansoihin, ja pitivät heitä "jumalattaren väkenä". Kiinnostava osa antiikin uskontoa ja mytologiaa liittyy helleenejä edeltäneeseen Kreikan ja Aigeian väestöön, ja helleenien ei-indoeurooppalaisiin aikalaisiin, pohjoisen outoihin kansoihin.
Uusi geenitutkimus ja kielitiede antavat aihetta suunnata mytologioiden alkuperän hahmottaminen muinaiseen eurooppalaisuuteen kuvitteellisen indoeurooppalaisen alku-mytologian sijasta. Ja tässä "alku-eurooppalaisuudessa" me suomalaiset olemme vahvasti mukana.
|
 | EDELLISELLE SIVULLE | TAKAISIN ETUSIVULLE | SEURAAVALLE SIVULLE |  |
Italialaisen tutkijan Luigi Cavalli-Sforzan kansainvälinen työryhmä tunnisti eurooppalaisten perimästä 5 "geenikompleksia", toistensa yhteydessä esiintyvien geenien ryhmää. Viereiset kartat esittävät niistä kaksi merkityksellisintä: Ylempi maanviljelyn tuoman väestön perimä-vaikutukseksi päätelty, ja alemman on päätelty liittyvän indoeurooppalaiseeen invaasioon.
Tämä indoeurooppalaisten invaasioon liittyvien geenien levinnäisyyskartta kertoo ensin sen, ettei ko. esiintymistiheys korreloi maanviljelyksen tiedetyn leviämisen kanssa, ja keskittyy eteläiseen osaa Venäjää, johon myös indoeurooppalaisten nomadien maahanmuutto kohdistui ensimmäisenä.
Eurooppalaisissa mytologioissa kaikkein vanhimmat teemat ovat myös johdettavissa tähän vanhimpaan kauteen. Eräänä esimerkkinä paleoliittisten luolamaalausten hirventaljaan ja -sarviin pukeutunut mieshahmo, joka kelttien mytologiassa esiintyi Cernunnoksena, eikä ole kadonnut nykyajan arkipäivästäkään. Hänellä on vain toiset nimet.