• Etruskien alkuperä
• Etruskin kieli
• Etruskien kirjoitus
• Etruskien uskonto
• Etruskien sukulaisuudet
• Suomi-Etruski sanasto

Toinen etruskit indoeurooppalaiseen kieliperheeseen yhdistävä teoria on julkaistu Moskovassa G.Grinevichin kirjassa "Proto-Slavic Script", eikä ole maailmalla kovin tunnettu. Grinevich pitää etruskeja yksinkertaisesti slaavilaisena sivilisaationa Italiassa. Etruskilaiset aakkoset hän tulkitsee slaavilaisiksi, mutta tätä teoriaa ei yksinkertaisesti voi ottaa vakavasti.

Useimmat tutkijat tukevat seuraavanlaisia näkemyksiä: Etruskit tulivat Italiaan jostakin Vähästä-Aasiasta 800-luvun eKr. alussa. Kreikkalaiset kutsuivat heitä "tyrrheeneiksi" tai "tyrseeneiksi", ja itaaliset kansat "tusci-" tai "etrusci-" nimillä. Itse he nimittivät itseään "rasenna". Kukaan arkeologi tai historioitsija -alkaen Dionysius Halicarnassolaisesta- ei katso, että etruskien kulttuuri ja tavat olisivat yhteneviä heidän itaalisten (indoeurooppalaisten.käänt.huom.) naapuriensa kanssa. Uskonto on erilainen huolimatta joidenkin jumaluuksien lainautumisesta indoeurooppalaisille etruskien uskonnosta. Itaaliset kansat käyttivät näistä jumalistaan uusia nimiä, koska etruskinkieliset nimet olivat heille vaikeita lausua ja muistaa.

Vertailemme nyt etruskin ja indoeurooppalaisen kieliperheen suhdetta, -voivatko ne olla läheisiä. Roomalaiset tapasivat sanoa: "Etruscan non legatur", -etruskia ei voi lukea. Roomalaiset olivat kopioineet kirjaimistonsa etruskeilta ja kreikkalaisilta, ja eräät kultti-termit olivat yhteisiä, mutta etruskin puhuminen ja ymmärtäminen oli roomalaisille vaikeaa. Etruskin ja itaalisten kielten sanat eivät muistuta juuri toisiaan, kuten oheisesta sanaluettelosta voi havaita. Vain persoonapronominit mi - me -mini ja sanat neft´s - nepot (pojanpoika) ovat yhtäläisiä, mutta ne on voitu lainata. Sanalla "clan" (poika) näyttää olevan yhteys iirin "clann" (lapset), mutta iiriläinen sana tulee latinan "plantaresta", millä ei ole yhteyttä etruskiin. Sanastollista yhteyttä ei siis ole.

Foneettinen rakenne on myös erilainen. Esimerkiksi etruskissa ei ole soinnillisia loppuja, [b], [d], tai [g], kuten indoeurooppalaisissa kielissä. Milloin nämä äänteet esiintyvät vieraissa sanoissa, ne on useimmiten kirjoitettu P, T ja K. Etruskissa on ero aspiroivien ja ei-aspiroivien soinnittomien päätteiden välillä: [p] -- [ph], [c] -- [ch], [t] -- [th], mikä on yleistä vain kreikassa ja iraanisissa kielissä, mutta ei itaalisissa. Etruskin vokaali-systeemin uskotaan olleen hyvin yksinkertainen, käsittäen [a], [e], [i] ja [u] (-Siis "4:n vokaalin kieli"? Ihmeellistä. lat.huom.) ilman pitkän ja lyhyen vokaalin eroa. Itaalisissa kielissä, latinassa, oskissa ja umbrissa, on kaikissa pitkät ja lyhyet vokaalit. Äännettä [o] ei ole etruskissa lainkaan.

Erikoinen foneettinen rakenne on suurin vaikeus etruskin kirjaimiston selittämis-yrityksissä. Se näyttää kreikkalaiselta, mutta sanat ovat tuntemattomia. Huomattava venäläinen lingvisti V.Ivanov kirjoittaa: "Tilanne etruskilaisten tekstien tutkimisessa näyttää paradoksilta. Niiden tutkiminen ja mahdollinen foneettinen tulkinta kohtaa vaikeuksia, sillä riittävän selvyyden saaminen etruskin kirjoitusjärjestelmästä puhumattakaan etruskin tekstien ymmärtämisestä on äärimmäisen sitkeää ja hidasta lukuunottamatta muutamaa lyhyttä hautakirjoitusta, jotka käsittelevät henkilöiden nimiä ja suhteita. Komplikoidummat tekstit ovat yhä kääntämättä."

Hyvin vähän, tai ei mitään, tiedetään etruskin muoto-opillisesta rakenteesta. Ainoa monikkomuoto, jonka tunnemme, on ais - aisar, "jumala - jumalat", mikä absoluuttisesti ei sovi indoeurooppalaisiin taivutuksiin. Sama pätee numeroihin, joista ainoastaan semph - septem, seitsemän, muistuttavat toisiaan."

C.Babajevin johtopäätös on selvä ja kirkas: "Etruskilla ei ole yhteyttä indoeurooppalaiseen kieliperheeseen. He puhuivat kieltä, joka oli ehkä pisimpään säilynyt Välimeren alueen indoeurooppalaisia edeltäneen väestön kielistä."