Suomalaisten tutustuminen uusiin uskontoihin on todennäköisimmin tapahtunut niillä kauppapaikoilla, joissa Suomen ja Karjalan tuotteet vaihdettiin tuotitavaroihin. Täältä purjehdittiin eteläisen Itämeren, Skandinavian ja Pohjois-Venäjän (nykyisen) markkinapaikoille, ja eräänlaisten kauppaedustajien voidaan päätellä viipyneen tälläisissä paikoissa vuosia, tai toistuvasti talven yli.

Vieraiden kauppiaiden oleskelu oli ennen "nykyaikaisten" valtioiden syntyä mahdollista muinaiskaupungeissa, joita olivat mm. Hämeen Vanaja -venäläisten kronikkojen Vanai-, Tallinnan edeltäjä Revala, ja myöhemmän Novgorodin paikalla ollut slaavi- ja suomalais-heimojen kauppa-asutusten ja markkinapaikkojen kompleksi.

Novgorodissa tiedetään olleen "karjalaisten katu", jonka varrella olleissa taloissa Karjalan kauppiaat pitivät pysyviä edustuksia. Näissä paikoissa kulttuurit kohtasivat, ja mahdolliset lähetystyön tekijät saivat tilaisuuden vaikuttaa esivanhempiimme.

Karjalan, Vepsän, Permin ja Vienan tuotteiden rahakkaimmat ostajat olivat 1000 vuotta sitten Lähi-Idässä. Jo Rooman valtakunnan loppuaikoina sen taloudellinen painopiste oli Bysantin alueella ja Levantissa, eikä islamilaisen Kalifaatin syntyminen Bagdadiin muuttanut tilannetta. On muistettava, että Keski-Aasia ei ollut vielä kokenut mongolien hävityskampanjoja, ja Buhara, Samarkand ja Ferganan laakso, mm., olivat tunnettuja yliopistoistaan ja rikkauksistaan. Samalla suunnalla sijaitsivat myös tuottoisat hopeakaivokset, joiden metalli muuttui Kalifaatin dirhameiksi, jotka taas vaihdettiin turkiksiin, majavatuotteisiin, kalaliimaan, mursunluuhun, ym. pohjoisen kauppatavaraan Volgan varren Bolgarissa. Suurin osa Fennoskandian rautakautisista hopealöydöistä koostuu kalifaatin kolikoista, mikä paljastaa kaupankäynnin suunnan.

Bolgarin kaanikunta oli pohjoisen ja idän kaupan välittäjä, ja myös Euroopan lukko arokansojen hyökkäyksille. Pääkaupunki, Bolgar, sijaitsi Volgan varrella kaupallisesti ja strategisesti onnistuneella paikalla. Vaikka neuvostoaikana suoritettu Volgan patoaminen on hukuttanut rantamaita, Bolgarin vanha moskeija on yhä olemassa.

Bolgaarit olivat turkkilaiskansa, jonka viimeiset edustajat ovat nykyisiä tsuvasseja. Valtakunnan uskonto oli Islam, ja sillä oli vilkasta yhteydenpitoa Bagdadiin. Tunnettu tutkimusmatkailija Ibn Fadlan on raportoinut ajastaan Bolgarissa, ja kertoo mm. kaanin kirjeenvaihdosta vepsäläisten, ves-kansan, kanssa.

Bolgar lienee siis välittänyt islamilaista kulttuuria myös itämerensuomalaisille, mutta jos lähetystyötä on tehty, sillä ei ole ollut pysyviä tuloksia. Kiinteämmin Keski-Venäjän islamilaisten valtioiden ja liittokuntien osana olleet mordvalaiset ja tseremissit omaksuivat uskontoonsa eräitä piirteitä islamilaisilta naapureiltaan, mm. sanat keremet ja sultan.

Volgansuomalaiseen ryhmään kuulunut kadonnut sukukansamme Metserät jatkaa olemassaoloaan misääri-tataareissa, jotka neuvostoaikana luettiin Volgan tataarien joukkoon. He ovat kieleltään tataarilaisia ja uskonnoltaan islamilaisia, mutta heidän historiansa juontuu metseröihin. Suomeen 1900-luvun alussa muuttaneet tataarit olivat juuri misäärejä. He ovatkin sopeutuneet erinomaisesti, eivätkä he ole koskaan olleet ongelmia tuottava maahanmuuttajaryhmä.

Islam ja kristinuskon roomalainen ja bysanttilainen versio levittäytyvät siis kohti pohjoista samoihin aikoihin, kilpailevina hankkeina. Se, että Suomesta muodostui Rooman kirkon alainen, oli seurausta poliittisista suhdanteista. Islamin pohjoinen tukikohta, Suur-Bolgaria, tuhoutui mongolihyökkäyksissä, ja samalla katkesi tuottoisa idänkauppa. Pohjoisen oli nyt etsittävä markkinoita lännempää, mikä tilanne jäi sitten pysyväksi.

Kun Paavi lähetti eurooppalaiset sivistymättömät feodaalit "ristiretkille" ottamaan haltuunsa Palestiinaa, alkoi vuosikymmeniä kestänyt rauhaton kausi, joka vaikutti osaltaan "Islamin Kulta-ajan", Kalifaatin sivistyksellisesti parhaimman jakson päättymiseen. Muhamettilaiset oppineet olivat ottaneet talteen ja omaksuneet valloittamillaan Levantin ja Pohjois-Afrikan bysanttilaisilla alueilla vielä sinnitelleen antiikin sivistyksen rippeitä, mikä oli vauhdittanut Kalifaatin kulttuurikehitystä.

Keski-ajan Eurooppa tunsi kunnioittaen islamilaisen maailman oppineista mm. Avicennan, jonka työt jättivät jälkensä myös Euroopan yliopistoissa harjoitettuun tieteeseen. Kun Tsingis-Kaani seuraajineen autioitti islamilaista Keski-Aasiaa, jossa Avicennakin oli pitänyt oppituoliaan, tieteentekeminen siellä loppui kirjastojen, yliopistojen ja observatorioiden roihutessa savuna ilmaan. Sivistys oli onneksi saanut jo uuden turvapaikan renesanssiin heräävästä Euroopasta.

Ristiretket jättivät arabialaiseen kulttuuriin uuden synkemmän sävyn, ja Lähi-Idässä saatetaan käyttää yhä sanaa "frankki" tarkoittamaan yleensä eurooppalaista tai pohjois-amerikkalaista. Sana kantaa mukanaan muistumaa kärsityistä verilöylyistä ja maksamattomista kalaveloista. Vain hieman yleistäen voidaan todeta, että osa siitä katkeruudesta, josta ääri-islamistit imevät käyttövoimaansa, jountuu näin kaukaa historiasta.

Me suomalaiset emme ole koskaan olleet "ristiretkeläisiä". Me olemme olleet näiden retkien kohteita. Itämerensuomalaisiin on kohdistettu historian aikana pakkokäännytystä, uskonnolla pyhitettyä kansanmurhaa ja maahantunkeutumista sekä katolisen että ortodoksisen kirkon nimissä. Tavallaan nämä kampanjat jatkuvat yhä, sillä Venäjällä asuvat alkuperäistä uskontoaan edelleen harjoittavat sukukansamme ovat tänään ankaran painostuksen kohteena. Heidät pyritään pakottamaan luopumaan sekä kielestään että uskonnostaan.

Yhä uskonnollistuneemmaksi muuttuvan Islamin maailman ja maallistuneen lännen välinen juopa näyttää olevan lähimpien vuosikymmenien vaarallisin maailmanpoliittinen ongelma. Mekin olemme tässä skismassa mukana, halusimme tai emme. Suomalaiset ovat kuitenkin eräässä mielessä eri joukkoa muslimien kannalta, kuin muu Eurooppa: Me emme ole "frankkeja". Emme ole harjoittaneet miekkalähetystä, ja mitä ristiretkiin tulee, olimme 1200-luvulla jKr. niiden kohteita kuten muslimitkin. Jossakin tulevassa tilanteessa voimme ehkä muistuttaa tästä, ja olla jälleen "idän" ja "lännen" sillanrakentajia?