Gimbutas

Tarvitsevatko "patriarkaatin" puolustajat
esihistoriallisten nais-soturien apua?!

L.Osbornen kirjoitus " THE WOMEN WARRIORS, For decades, scholars have searched for ancient matriarchies. Will they ever find one?" on julkaistu aiemmin "Linqua Franca Magazinessa".

Lawrence Osborne:
Vuosisatoja tutkijat ovat etsineet muinaista matriarkaattia,
Löytyykö se koskaan?

Parthenonin friiseissä me voimme nähdä heidät liehuvissa tunikoissaan, käyttämässä lyhyitä miekkojaan ja heittokeihäitään olympisten atleettien tapaan. Myöhemmissä hellenistisissä friiseissä, kuten sarkofagissa Thessalonikissa, kuvataan heidät keimailevissa asennoissa, nais-soturit kurtisaanien muodoin. Herodotoksen mukaan kreikkalaiset sotilaat taistelivat heitä -yksirintaisten sotilaallisten dervishien hurmaavaa mutta kuolettavaa rotua- vastaan Thermodynin taistelussa lähellä Mustaamerta. Skyytit tunsivat heidät nimellä oiorpata, tai "miehentappajat". Mutta Achilleksen surmatessa heidän kuningattarensa Penthelesian Troijan sodassa, hän rakastui tämän kuoleviin kasvoihin.

Penthelesian ja Akhilleksen kohtaaminen.

Amatsonit kuuluvatkin kaikkein vanhimpiin ja kiehtovimpiin myytteihin. Arkeologien tutkiessa Euraasian aroja, tehtiin yllättävä löytö. Jeannine Davis-Kimballin, Center for the Study of Eurasian Nomads -laitokselta, johtama tiimi tutki neoliittisia kurgaaneja (kumpuhautoja) lähellä Pokrovaa, Venäjän ja Kasakhstanin rajalla, vuosien 1992-95 välillä. Viime tammikuussa (1997) Davis-Kimball julkaisi tuloksia Archeology -lehdessä Todisteita siitä, että noin 2500 vuotta sitten naissoturit vaelsivat näillä aroilla.

Kumpuihin oli haudattu molempia sukupuolia, mutta eräs ryhmä naispuolisia luurankoja kiinnitti tutkijoiden huomion: Naiset oli haudattu aseineen. Viisi-kuusi jalkaa pitkinä nämä naiset olivat olleet omana aikanaan poikkeuksellisen suurikokoisia (tämänpäivän USA:ssa naisten keskipituus on viisi jalkaa.). Erään nuoren naisen, jonka mukana haudassa oli 40 pronssikärkistä nuolta, sääriluut olivat mahdollisesti olleet väärät. Davis-Kimball arveli, että se saattaa johtua paljosta satulassa istumisesta. Oli myös viitteitä väkivaltaisesta kuolemasta taistelussa.

Pokrovan löytöjen uutisoinnissa Davis-Kimball oli varovainen. New York Timesille hän kertoi, että löydöt eivät ehkä liity antiikin tarujen amatsoneihin, -onhan välimatkaa niille seuduille, jossa kreikkalaiset väittivät kohdanneensa amatsoneja, enemmän kuin tuhat mailia. Löydön merkittävyys olisi enemmän laaja-alaisemmassa tarkastelussa, kysymyksessä patriarkaatin alkuperästä, ja ehkä pitkään laiminlyödyn feministisen Atlantiksen etsinnän uudelleen herättelyssä.

"Nämä kurgaanit eivät milläänlailla todista matriarkaatin puolesta, mutta matriarkaatteja sentään on saattanut olla olemassa." Sanoi Davis-Kimball. (Kummallinen kommentti. Kimballilta jäi huomaamatta, että hänen löytönsä itseasiassa todistivat "patriarkaatin" suhteelliseksi ja aikaansasidotuksi. Nyt Keskilännen farmarikin tietäisi, että hänen tyttärensä voi opiskella palomieheksi, vaikka se "ei ole naisten töitä", jos Kimball olisi kertonut sen N.Y.Timesissa. Kimballin tapaisten älykköjen ikuinen ongelma on, miten kirjoittaa "tieteellisesti" herättämättä rahvasta. lat.huom.)

Vaikka hän alleviivaa, että "matriarkaatti" ja "patriarkaatti" sopivat huonosti nykyisiin käsityksiin, hän muistuttaa että " taiteessa tai arkeologian löydöissä on todisteita ei-patriarkaalisten yhteisöjen olemassaolosta arolla." Hän jatkaa: "Nämä arojen nomadi-yhteisöt lienevät jakaneet jollakin omaperäisellä tavalla tehtäviä eri sukupuolille, -jopa miehisenä pidetyn sodankäynnin alueella, mutta näitä kysymyksiä on pidettävä vielä avoimina." (Toisin sanoen, vaikka naiset ovat olleet "vallassa", se ei missään tapauksessa todista, että naiset voisivat koskaan olla "vallassa". Kommentti osoittaa selvästi, ettei Kimballin sanomisia rajoita tieteellisesti pätevien todisteiden riittävyys, vaan hänen käsityksensä siitä, mitä on sopivaa sanoa, mitä ei. On syytä verrata häntä venäläisiin arkeologeihin, jotka tutkivat Pokrovan kumpuja 40 vuotta muistamatta kertoa, että aseineen haudatut paimentolaisruhtinaat olivat naisia.)

Venäläiset arkeologit, huomauttaa Davis-Kimball, ovat tutkineet näitä kurgaaneja vuodesta 1950 alkaen, mutta aina tavatessaan naisen haudatun miekan tai tikarin kanssa, he joko pidättäytyivät arvioimasta löytöä lainkaan, tai olettivat aseiden olevan siellä rituaalisessa tarkoituksessa. Ammutut nuolenpäät ja (ratsastuksesta) käyrät sääriluut Pokrovan kalmistoissa herättivät mielikuvia erään TV-sarjan "Xena"-hahmon esikuvista tosi-elämässä.

Sarah Nelson, antropologi Denverin yliopistosta ja Itä-Aasian arkeologian tuntija, arvoi tapausta suorapuheisesti: "Miespuoliset arkeologit ovat monia vuosia tutkineet korkea-arvoisten sotapäälliköiden hautoja ja määritelleet ne ilman muuta miespuolisiksi, vaikka tosiasiassa tutkitut jäänteet ovat naisten. Tässä saattaakin olla Pokrovan löytöjen merkitys: Universaali patriarkaatti osoittautuukin vain yleistäväksi miehiseksi myytiksi."

Muutettaessa joitakin yleisimpiä käsityksiämme historiasta tai sukupuolten rooleista läntisessä kulttuurissa, Davis-Kimballin löytö antaa uutta puhtia kysymykselle, joka on jo pitkään vaivannut häntä. Jos, kuten useimmat antropologit ja arkeologit uskovat, nainen kaikissa tämämänpäivän tunnetuissa kulttuureissa miestä alempiarvoisempi, -ainakin hiukan, miten ja miksi patriarkaatti on noussut valtaan? Ovatko miehet aina olleet dominoiva sukupuoli ihmisyhteisöissä, vai johtuuko tämä historian aikaansaannos jostain muusta??

Jos tähän kysymykseen vastaaminen ei ole tämänpäivän tutkijalle helppoa, siihen on hyvät syyt. Johtopäätösten teko sukupuolten välisistä suhteista muinaisessa maailmassa luujäänteet ja astianpalaset todisteina on riskin ottamista. Muinaisten kulttuurien yhteiskunnallisia ja poliittisia oloja koskevilla speukulaatioilla on kuitenkin pitkät perinteet arkeologiassa. (Tämä kuulostaa kovasti samalta kuin Suomessa tuttu "arkeologisista löydöistä ei voida tehdä mitään päätelmiä puhutusta kielestä". Tässä ei kerrota asiaa, vaan rakennetaan vaikutelmaa. Seuraavassa kappaleessa esitellyt näkemykset tehdään jo valmiiksi epäilyttäväksi.)

Uskomus, että jossain Euroopan kaukaisimmassa menneisyydessä väijyy (lurking) äitiys-keskeinen kultainen aika (a mother-loving golden age), on laajalle levinnyt. (Nyt Osborne heittäytyy täysin demagogiksi, ja keskittyy vaikutelman rakentamiseen sopivilla sanavalinnoilla. Tieteellisestä keskustelusta ollaan nyt hyvin kaukana.) Sekä Sir James Frazer kirjassaan The GoldenBough (1890) että Robert Briffault teoksessa The Mothers (1927) kuvailevat muinaista naisvaltaista idylliä. (Osborne luo mielikuvan, että kaikki hänen kanssaan erimieltä olevat kannattavat jotain rosseaulaista utopiaa. lat.huom.)

Sveitsiläisen filologin, Johan Jakop Bachofenin (1815-1887) monumentaalinen työ Mutterrecht undUrreligion (1926) julistaa "äidin oikeutta" ("mother-right") kulttuurin alkuperään. Bachofenin tutkimustyö 1840 roomalaisesta hauta-taiteesta sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että Rooman laki, tuo patriarkaalisuuden linnake, sisältää elementteä, joiden täytyy periytyä kaukaisesta matriarkaalisesta menneisyydestä, kuten aviosäädyn loukkaamattomuuden periaate, joka on yhä voimassa. Bachofenin huoliteltu romanttinen visio pre-patriarkaalisesta historiasta perustui myyttien laajaan ja pikkutarkkaan tutkimiseen.

Tämän vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla arkeologit alkoivat asteittain kohentaa tieteenhaaransa arvostusta korvaamalla myyttipohjaiset spekulaatiot empiirisiin havaintoihin tukeutumisella. (Patriarkaatti-myytti näyttää jääneen karsinnan ulkopuolelle. lat.huom.) Varustettuina laajoilla tilastoilla optimaalisista ravinnonhankinta-strategioista ja populaatioiden levittäytymisistä, "uuden arkeologian partisaanit", kuten heitä tultiin nimittämään, rajoittuivat esihistoriassa varovaiseen vakuutteluun ja kiihkottomaan tieteen retoriikkaan.

Oli yksi arkeologi, jolla oli jonkinverran arvostusta alallaan, nainen ilman kärsivällisyyttä diagrammeille, tilastoille tai eriäville mielipiteille tieteellisessä lehdistössä. Laaja-alaisessa näkemyksessään ja suurissa muinaista matriarkaattia koskevissa väittämissään, Marija Gimbutasin työllä on enemmän yhteistä Bachofenin vapaamuotoisten arvailujen kuin kuivan tieteen kanssa. (Osborne heittäytyy nyt niin avoimen asenteelliseksi, että hänen uskottavuutensakin kärsii. Hänen kärsivällisyytensä ei ole tutkielman tässä vaiheessa vielä riittänyt sen seikan huomaamiseen, että Gimbutasin ja hänen seuraajansa eivät oleta menneisyyteen populaarin "matriarkaatti"-kuvan mukaista nais-valtaa, vaan kuten Riane Eisler, puhuvat mieluimmin yhteisöistä, joissa sukupuoli merkitsi vähemmän yksilön aseman määräytymisessä kuin nyt, ja jossa naispuolinen jumaluus oli keskeinen uskonnossa. Osborne keinottele mielikuvilla, joita hän ei tuo esiin tarkasteltavaksi ja arvioitaviksi. Tässä ei ole enää kyse tosiaisioiden kaikinpuoliseen selvittämiseen tähtäävästä kirjoittelusta, vaan ennalta päätetyn näkemyksen markkinoimisesta kaikin keinoin. lat.huom. )

Gimbutas, joka kuoli 1994, oli arkeologian professorina UCLA:ssa ja Kaakkois-Euroopan neoliittisten kulttuurien asiantuntija. Hän uskoi kadonneeseen naiselliseen Arcadiaan ("a lost female Arcadia"), perustuen tuhansiin löytyneisiin artifakteihin, ja saaden niukasti kannatusta akateemisissa piireissä mutta enemmän radikaaleilta feministisiltä tutkijoilta, joihin itsekin lukeutui. "Voit saavuttaa joitain tuloksia pelkästään tukeutumalla tilastoihin," sanoi Gimbutas 1987, "mutta jos sinulla ei ole näkemystä, et ole runoilija etkä taiteilija. Olet ainoastaan teknikko." ("A lost Arcadia" tuskin kuuluu Gimbutasin terminologiaan, eli mielikuvakikkailu jatkuu. Osborne ei siis käyttäydy viileän teknikon tapaan, vaan antaa tiedostamattoman näkemyksensä johtaa kirjoittamistaan. Hän on meille hyvä huono-esimerkki: Myönnä asenteellisuutesi, tai se hallitsee logiikkaasi tietämättäsi.)
Gimbutas esitteli teoriansa 1974 julkaistussa Gods and Goddesses of Old Europe. Muinaisen Euroopan kulttuuri, hän kertoo, oli matrilokaalinen ja matrilineaarinen, maataviljelevä ja kiinteästi asuva, rauhanomainen ja tasa-arvoinen. (Ei hän ole ainoa näiden väitteiden esittäjä, vaan em. hypoteesit ovat osin yleisesti hyväksyttyjä.) Tämä Eedenin kaltainen kulttuuri (Vastalause: Taas asiatonta johdattelua. lat.huom.) tuhoutui indoeurooppalaisten paimentolaisten tai kurgaani-kulttuurin väkivaltaiseen hyökkäykseen neljännellä vuosituhannella eKr.. Ironista, että tämä kurgaani-väki kuului samaan kulttuuripiiriin, kuin Davis-Kimballin nais-soturit. (Osborne nuolaisee taas ennenaikaisesti. Kimball ei väitä tälläistä, eikä "matriarkaatin" olemassaolo Euroopan ulkopuolella ole ristiriidassa Gimbutasin ajatusten kanssa.)
Gods and Goddesses of Old Europe sisältää suuren määrän kuvia neoliittisista artifakteista: Lintukasvoisia "Jumalattaria", maalattuja astioita ja sienemuotoisia kiviesineitä. "Nämä symbolit ovat avaimia muinaiseen elvyttävään, maa-keskeiseen ja elä;määkunnioittavaan ajattelutapaan", Gimbutas kirjoittaa. (- mutta missä yhteydessä? Osbornen tapa siteerata ei vakuuta. lat.huom.) Bachofeniin tukeutuen hän väittää, että Euroopalla oli oma feminiinisesti inspiroitunut ikonografia ja sivilisaatio kauan ennen vaikutteita Aasiasta ja Egyptistä. (Ko. väitteen kieltäminen on paljon mutkikkaampaa kuin sen myöntäminen. Gimbutasin päähypoteesit eivät ole kuitenkaan riippuvaisia em. seikasta. lat.huom.)
Kirjassaan The Language of the Goddess: Unearthing the Hidden Symbols of Western Civilization (Harper & Row, 1989)Gimbutas lisää esseitä väripalettiinsa (added essays to her color plate). Otsikoilla kuten "The World View of the Culture of the Goddess" hän esittää lähes atlantiaanisen näkymän "Vanhan Euroopan" oloihin. "Sen asukkaat eivät juurikaan valmistaneet aseita tai rakentaneet linnoituksia vaikeapääsyisiin paikkoihin", hän kirjoittaa. ("Vanhan Euroopan" kaupunkirakenteesta antaa kuvan Maidanetsin muinaiskaupunki, jolla ei ole muureja. Väkivallattomuutta ei silti pidä pitää muuna kuin työhypoteesina lopullista vastausta odoteltaessa. Gimbutasin teoriasta vedettävät johtopäätökset eivät edelleenkään edellytä sitä. lat.huom.)

Perinteinen näkemys indoeuroopalaisen kieliryhmän leviämisestä sopii hyvin tässä selostettuun Marija Gimbutasin teoriaan. Eri tutkijat sijoittavat lähtöalueen eri tavoin, ja suppeat "alkukodit" ollaan nykyisin hylkäämässä. Nykyisillä tiedoilla näyttää siltä, että indoeurooppalainen kantakieli olisi muodostunut Kaspian ja Aral-järven ympäristössä, siellä aikaisemmin puhuttujen kielten sekoittuessa ja sulautuessa alueelliseksi yleiskieleksi, joka sittemmin levisi aroalueelle tokharien mailta aina Volgan alajuoksulle.
Tämä mainio aika päättyi siis väkivaltaisesti kurgan-paimentolaisten maahanmuuttoon. Gimbutasin näkemyksen mukaan tämä invaasio toi proto-indoeurooppalaisen kielen Eurooppaan, ja levitti sotilaallista teknologiaa ja ennenkaikkea patriarkaattia. Gimbutas kirjoittaa, että Kaakkois-Euroopan eräät haudat tuolta ajalta antavat todisteita suttee-tavan käytöstä, joka termi tarkoittaa intialaista tapaa polttaa leski miehensä mukana. Gimbutasin käsityksen mukaan ko. tapa voi liittyä maahantunkeutujien suhtautumiseen alkuperäisväestöstä ottamiinsa naisiin ja näiden lapsiin. Naisten surmaaminen uhreina olisi vahvistanut mies-sukupuolen dominoivaa asemaa.


Indoeurooppalaisten paimentolaisten käyttämät vaunut.	Kurgaaneista löydettyjä tikareja ja kirveenteriä.

Kuva esittää espanjalaisten toimintaa Kanarian saarilla, Karibialla ja Panamassa heidän itsensä kertoman pohjalta, mutta voi yhtähyvin kuvailla tämän päivän Balkania. Ovatko näkymät samalla alueella 6-5000 vuotta sitten, Gimbutasin tutkimana ajankohtana, olleet samankaltaiset??

"Willendorfin Venus", Itävalta

Hacilar, Anatolia

Tirnavos, Thessalia

Cucuteni-kulttuuri, Moldavia

Kara-Depe, Tadshikistan 4000 eKr.

Gimbutasin revisionistinen historiantulkinta panee viralta muinaisen Kreikan "absurdina" ja keskiajan ankeana helvettinä, joka "osoitti suurinta kekseliäisyyttään kehittäessään kidutusvälineitä ja -menetelmiä." Lopuksi, viimeisenä epäonnisena aikana, hän osoittaa "androkraattisen vallan viimeisten kouristusten alkuna stalinistisen Itä-Euroopan murhineen, kidutuksineen ja viidenkymmenen miljoonan naisen, lapsen ja miehen murhaamisineen." (Nonniin, sehän selvisi mikä Osbornen kengässä hiertää. Onkohan hän stalinisti tai luterilais-kommunisti, vai oman pienen piirinsä sarasvuo, joka vailla minkäänlaisia periaatteita haistelee tarkoilla sieraimillaan, mitä tuoksua vallan kammareista leyhähtää, ja osaa orientoitua sen mukaan taitavana kuin kärppä kiviaidassa. lat.huom.)

Gimbutasin "jumalatar-teoria" nauttii suurempaa suosiota feminististen ajattelijoiden keskuudessa, kuin hänen omalla alallaan. (Kuten tunnettua, tieteen kiistakymyksethän ratkaistaan huuto-äänestyksellä, ei huolellisella perehtymisellä tosiasioihin, ja argumentoinnin ja vasta-argumentoinnin vaivalloista tietä. Käyttämällä suosittu/ei-suosittu -kriteerejä Osborn valitsee puolensa em. kysymyksenasettelussa. lat.huom.) Kirjassaan "The Chalice and the Blade" (Harper & Row, 1987) kulttuurihistorioitsija Riane Eisler määrittelee muinaisen gylanisen kulttuurin käsitteen, yhteisömuodon ilman sukupuolten eriarvoisuutta. Tällä Eisler tarkoittaa Gimbutasin kuvaamaa aikakautta, jonka hänkin katsoo päättyneen kurgaani-maahanmuuttoon.

"Maahanmuuttajien järjestelmän sisin ydin oli suurempi arvostus elämän tuhoamista, kuin elämän luomista kohtaan. Tätä voimaa symboloi "maskuliininen" miekka, jollainen oli jokaisessa kurgan-haudassa osoittaen näiden indoeuroopalaisten palvonnan kohteen. Heidän dominoimassaan yhteiskunnassa hallitsi sodanjumala ja sotaakäyvä mies. Näillä oli ylin valta."

Judith Lorber, Brooklyn Collegen sosiologi ja professor emerita, pitää selviönä tuhansien vuosien rauhanomaista ei-patriarkaalista maanviljelyskulttuuria (horticulture) Kaakkois-Euroopassa, perustuen eräänlaiseen kolkkoon sorron skenaarioon aikaisemmin tasa-arvoisten yhteisöjen muuttumisesta työläisten, seksuaalisten tyydyttäjien ja lasten tuottajien raa´asti riistetyksi luokaksi sotaisten miesten toiminnan kautta. (Lorberin visio on kyllä kolkko, mutta niin näyttää historiassa tapahtuneen. Osborn ei kiinnitä huomiota väitettyyn kulttuurin ja elämäntavan taantumiseen mahdollisesti johtaneisiin syihin, joita on tiedossa Gimbutasin työstä riipuumatta, vaan luo vaikutelmaa ko. hypoteesin "mahdottomuudesta" pelkästään sovinnaisiin ajatustottumuksiin vetoamalla, tai pelottelemalla lukijaa sillä, että "jos jatkat tätä ajatuskulkua, löydät sellaista mitä ei saa ajatella". lat.huom.)

Gimbutasin inspiroimana Lorber esittelee neoliittisia jumalatar-figuureja ja neoliittisen ajan artifakteja todistaakseen näkemyksensä alkuperäisestä ei-patriarkaalisesta yhteiskunnasta. "Näillä jumalatar-idoleilla on suuri merkitys, luulen. Naiset ovat kiistatta menettäneet jossakin vaiheessa asemaansa," hän päättelee. Hän korostaa, että naisella lienee joka tapauksessa ollut kunnioitetumpi asema näissä varhaisissa kultuureissa johtuen heidän tehtävistään ravinnontuotannossa ja roolistaan lapsien kasvattajina. Hän muistuttaa oletuksesta, että naiset keksivät sekä oluen että leivän. Tämä kunnioitus ja asema yhteisössä oli siis seurausta em. käytännön seikoista, eikä "matriarkaatin monoliittisesta systeemistä". (Näinhän asia ymmärretään, mutta Osborn haluaa käyttää tätä selitystä itse luomansa matriarkaatin tuulimyllyn kaatamiseen. lat.huom.)

Vaikkakin monet aikaansaseuraavat arkeologit tukevat Lorberin käsitystä naisen sosiaalisesta roolista varhaisissa kulttuureissa, useimmat (Taas huutoäänestys??) ovat varovaisia yhtymään Gimbutasin käsitykseen kurgaani-maahanmuutosta Vanhan Euroopan tuhon pääasiallisena syynä.

Mary Lefkowitz, Wellesley Collegesta ja antiikin Kreikan naisten asiantuntija, on kriittinen: "Patriarkaatti ei ole konspiraatio, jonka voi johtaa jostakin päivämäärästä ja yleistää," hän sanoo. (Lefkowitz ei näytä ymmärtäneen yhteiskunnallisten prosessien luonnetta. Samalla hän käyttää kulunutta metodia laittaa omia sanojaan opponenttinsa suuhun. "Patriarkaatin", eli sukupuolten eriarvoisuuteen perustuvan elämäntavan, olettaminen syntyneeksi kriiisin tai mullistuksen kautta ei ole "konspiraatioteoria". Yhteiskuntaa ymmärtää parhaiten käsittämällä sen itsesäätöiseksi prosessiksi, joka reagoi tilanteisiin oman sisäisen dynamiikkansa määräämällä tavalla. Esim. jakamattomien ravintolähteiden (metsästys-, viljely- ja laidunmaat) loppuminen aiheutti ihmisyhteisöjen välisen kilpailun kiristymisen, ja siten muutti myös kulttuurin argessiivisemmaksi. Muutos tai oikeammin yhteiskunnallinen rappeutumis (ja yksilöllinen häiriintymis-) prosessi tapahtui ensin joillakin alueilla, koska kehitys on yleensä luonnossakin epätasaista. On luontevaa olettaa, että ensimmäisenä "sotaisiksi" muuttuneet yhteisöt levittivät onnettomuuttaan muille invaasion kautta. Kukaan ei suunnitellut tapahtunutta. Täytyykö vielä vääntää rautalangasta?.)

Eräät tutkijat, kuten Lauren Takalay "Kelsey Museum of Archaeology:stä" Ann Arborissa Michiganissa, väittävät että monet jumalattariksi määritellyt neoliittiset figuurit ovat hermafrodiitteja käsittäen molemmat sukupuolituntomerkit.(Jumalattaren kuvien kaksineuvoisuuteen kiinnitti myös Gimbutas huomiota. Naispuolisten jumaluuksien keskeisin asema oletetaankin olleen vasta neoliittisen maanviljelyn levitessä Eurooppaan. Metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä mm. suku laskettiin sekä isän että äidinpuoleista linjaa, joten paleoliittisella ja mesoliittisella kaudella Jumalattaren aseman ei tarvitse olettaa olleen erityisen korostunut. Eräät merkit viittaavat kaikista vanhimman uskonnollisen tradition käsittäneen jumaluudet joko mies tai naispuolisiksi tilanteen mukaan. Esim. "Veen-emonen"--"Väinämöinen". Kritiikki ei ole relevanttia. lat.huom.)

Monille tutkijoille Pokrovkan kurgaanien nais-soturit merkitsevät viimeistä naulaa Gimbutasin kirstuun (the final nail in Gimbutas's coffin). "Meillä on macho-myytti ns. kurgaani-nomadeista, että he olivat hierarkisia sotahulluja jne.," sanoo Claudia Chang, arkeologi Sweet Briard Collegesta. Hän työskentelee Keski-Aasian kurgaani-hautojen tutkimuksissa. "Mutta on tosiasia, että naiset ovat toisinaan kuuluneet yhteisöjen sotilaalliseen eliittiin," hän jatkaa. (Marssitettuaan estradille lukuisia yliopisto- tai college-tasoisia asiantuntijoita, ottaen näiden mielipiteet mutta jättäen perustelut siteeraamatta, Osborne tulee kliimaksiinsa, ja saa laukaistua suustaan sanat "viimeinen naula". Lukijalta toivotaan jäädyn huomaamatta, etteivät luetellut perusteet kaada kritisoitavaa teoriaa. Siirtymisestä "matriarkaatista" (=sukupuoleen perustumattomasta yhteiskunnallisesta arvostamisesta) "patriarkaattiin" paimentolaisyhteisöissä, on esitetty jo aiemmin selvä ja johdonmukainen teoria. On johdonmukaista olettaa ei-patriarkaalinen olotila alkuperäisemmäksi myös nomadeilla, joten Pokrovan löydöt eivät kaada Gimbutasin kiistellyintä väittämää, invaasio-hypoteesia. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys yhden kokonaisnäkemyksen puolustamisesta toista vastaan, vaan julkilausumattomien asenteiden suojaamisesta kerettiläiseltä teorialta.)

Siispä, kun invaasioteoria on nyt hylätty, (Näkis vaan. Osborne ei puutu niihin ongelmiin, joita koituu jos ei oleteta invaasiota tapahtuneen. Mm. kielihistoria pitää kirjoittaa uudelleen.), tulee esiin kysymys, kuinka patriarkaatti levisi. Vastaus on tuskin yksinkertainen. Pokrovan hautakummut on ajoitettu 500 eKr. -- 200 jKr. välille, joten ne ajoittuvat Ateenan parhaiden päivien jaksolle. Siihen aikaan, kuten Lefkowitz toteaa, Ateena oli patriarkaalinen ja sikäläisessä kulttuurissa miehet kontrolloivat naisten elämää. Hän olettaa patriarkaalisuuden auttaneen ateenalaisia säilyttämään rodullisen puhtautensa ja pitämään kaupungin asiat sen omien kansalaisten käsissä. Patrilineaarinen suku-linja helpotti kansalaisuuden kontrolloimista, ja sitä varten naisten tuli olla miesten kontrollissa.

(Lefkowitz on oikeassa, mitä tulee patriarkaatin etuihin muukalaista erottautuvalle Ateenan yläluokalle. Tilanne jossa tämä etu realisoituisi, kaupunkivaltion sivistystä ja identiteettiä täytyy uhata sulautuminen raakoihin patriarkaalisiin maahamuuttajiin, jotka eivät sopeutuisi itselleen vieraaseen kulttuuriin vaan muuttaisivat sen mieleisekseen mm. vaatimalla (ateenalaisia) vaimojaan omaksumaan heidän tapojensa mukaisen alistetun aseman ja näin "kotivävyistä" tulisi isäntiä, -tämä tilanne on tosin mahdollinen vain kaupunkivaltio-yhteisön jouduttua patriarkaalisten tunkeutujien invaasio-uhan kohteeksi. Invaasio voi siten vaikuttaa kulttuurin muuttumiseen siinäkin tapauksessa, että tilanteen aiheuttanut maahantunkeutuja ei onnistu pyrkimyksessään. Kelttiläinen kulttuuri esim. sisältää sellaisia "vanha-eurooppalaisia" piirteitä, kuten feminiinisiä jumaluuksia, joista voi päätellä ettei vanha yhteiskuntarakenne tuhoutunut vaan sopeutui uusiin olosuhteisiin. Herodotus muuten kertoo etteivät ateenalaiset olleet helleenejä, vaan helleenisen kielen omaksuneita pelasgeja, Kreikan ja Balkanin alkuperäisiä ei-indoeurooppalaisia asukkaita. Muinaiskreikan kieli, jossa on muuten pelasginen substraatti, tuli heille kaupan ja muun kanssakäymisen myötä, mutta omaksuivatko he patriarkaaliset tavat Lefkowitzin olettamalla tavalla? Hyvin mahdollista. Siispä, olemme jälleen invaasioteoriassa. MOT.)

Davis-Kimball antaa aivan toisenlaisen kuvan siitä yhteisöstä, joka hautasi vainajansa Pokrovan kumpuihin. Nainen, -ei mies, käytti sotilaallista ja poliittista valtaa. Ateenalaisten kotiin sidottujen vaimojen kaltaisten naisten ja nais-sotureiden samanaikainen olemassaolo kahden vuosituhannen ajan, pakottaa kysymään miten ja miksi patriarkaatista tuli universaali normi??

Jatkuu seuraavalla sivulla: