|
|
Lupaavimpien Gimbutasin apokalyptiselle skenaariolle tarkoitettujen vaihtoehtojen joukossa on asteettainen malli, jota esittää mm. Sherry Ortner, antropologi Columbia Universitystä. 1972 Ortner julkaisi kirjoituksen FeministStudiesissa otsikolla: "Is Female to Male as Nature Is to Culture?". Hän on ottanut vahvasti vaikutteita Simone de Beauvoirilta, ja hänet mainitaan usein feministisen antropologian perustajana USA:ssa. Ortnerin essee julistaa jyrkästi, että "luontaisen tasa-arvoisen kulttuurin, puhumattakaan matriarkaatista, etsiminen on hedelmätöntä." (Kimbal kuitenkin löysi sellaisen!! Missä Osbornen logiikka, ja kenen arkkuun nyt tuli naula??) Kuitenkin, Ortner teorisoi, täytyy olla jokin selitys naisten alistamiselle miesten valtaan, tilanteelle mitä hän väittää universaaliksi huolimatta naisten vaihtevasta suhteellisesta asemasta.
|
 |
Jumalatar-pienoispatsas Ukrainasta, alueelta jossa niitä Davis-Kimballin mukaan ei ollut. Tripoljen kulttuuri. |
Vinca-kulttuurin jumalatar-figuuri Balkanilta. |
Etruskilainen astia Italiasta. Kuvioissa näyttää olevan sama symboliikka, kuin tripoljen keramiikassa. |
Tripoljen keramiikkaa uus-tuotantona Ukrainasta. |
Vinca-jumalatar |
Jumalatar Moldaviasta, Cucuteni-kulttuuri |
Julkaisemme Lawrence Osbornen kirjoituksen hieman lyhennettynä. Kirjoittaja on "Linqua Franca Magazinen" toimittaja.
Osbornen teksti on hyvä esimerkki edesmenneeseen arkeologian professori (UCLA) Marija Gimbutasiin liitetystä "jumalatar-hypoteesista" ja muinaisen Euroopan matriarkaalisesta kulttuurista käydystä keskustelusta. Kirjoittajan siteeraamat eritasoiset tutkijat kritisoivat erityisesti Gimbutasin olettamusta väkivaltaisen invaasion osuudesta matriarkaalisen kulttuurin murtumiseen. Esitetty vasta-hypoteesi kulttuurin vähittäisestä muuttumisesta edyllyttää täysin samanaikaista prosessia kaikissa Euraasian kulttuureissa, mikä on hyvin epätodennäköistä, ja jättää selittämättä Kaakkois-Euroopan neoliittisten maanviljelyskultturien tuhon jälkeiset "pimeät vuosituhannet" ja kulttuuriperinnön osittaisen katoamisen, mikä ei todista evoluutiosta vaan invaasiosta.
 |
|
|
Vaikkakin hän haluaa erottautua biologisesta determinismistä, Ortner sitoutuu käsitykseen, että mies-sukupuolen ylivalta (male domination) omaa juurensa seksuaalisen lisääntymisen tosiasioista. Naiset ovat lähes kaikkialla assosioituneet luontoon, johtuen heidän roolistaan sikiämisessä. Naiset ovat enemmän biologisten seikkojen orjuuttamia (enslaved), kuten Beauvoir asian ilmaisee. (Feministi-ideologina tunnettu Beauvoir siis sementoi naisen alistetun aseman biologialla. Kun nyt tiedetään nais-valtaisia yhteisöjä, onko siis kahdenlaista biologiaa??) Ortner muistuttaa, että kaikissa kulttuureissa on kehitetty rituaaleja luonnon sovittamiseksi kulttuurien intresseihin sopivaksi.
Käsitykset puhtaudesta ja myrkyttymisestä sisältävät sukupuolisävytteisen vastakkaisuuden luonnon (likainen nainen) ja kulttuurin (puhdas mies) välillä, mikä vahvistaa sosiaalista impulssia luonnon uhkaavan olemuksen kontrolloimiseen. Miehen helppo rooli lisääntymisessä jättää hänet vaille symbolista yhteyttä luontoon. Tämä velvoittaa hänet vastuuseen ylläpitää tätä kontrollia ja kulttuuria sinänsä. Ortner kuvailee kehitystä biologista faktoista symboleihin ja sukupuolisiin stereotyyppeihin, jotka ovat tänään tunnettuja koko maailmassa. "Patriarkaatti", hän sanoo, "on tiedostamatonta seurausta sopimuksesta, joka alunperin oli puhtaasti käytännöllinen. Jos me demonisoimme sen tämänpäivän femistisessä keskustelussa, me valitettavasti vain hämmennämme asiaamme." (Ortner keinottelee Beauvoiriin sitoutuneella feministisellä dogmatismilla, ikäänkuin Beauvoirin jälkeen ei olisi mitään ajateltu ja mitään löydetty. Samalla hän sijoittaa opponenttinsa
itse luomaansa extremistin mielikuvaan, ja häivyttää lukijan näkyvistä sen, että hän "feministinä" esiintyen kaikenaikaa absolutisoi mies-ylivaltaa. Jos hän on oikeassa, hän on väärässä oman logiikkansa mukaan.)
Monet antropologit, joukossa feministejä, tukevat Ortnerin ajattelua (Tämä onkin Osbornen pää-argumentti: Kun feministitkin ovat sitä mieltä että... Patriarkalisti Osbornen mielestä feministi ei voi olla väärässä?). "Suurinpiirtein" sanoo Meg Conkey, antropologisti Berkeleystä, "me ajattelemme patriarkaattia teknologian ja sosiaalisen mullistuksen tuotteena". (Tähän haarukkaan sopii jopa Gimbutasin alkuperäinen teoriakin, mutta oleellista lieneekin vaarallisimpien ajatusten hämärtäminen.)
Eräs Ortnerin viitoittamaa tietä seuraava tutkija on Elizabeth Barber arkeologian opettaja Occidental Collegesta Los Angelesista. Keskittyen muinaisten kulttuurien tekstiili-teknologiaan, Barber on käyttänyt asteettaista mallia jäljittääkseen sukupuoliroolien kehitystä varhaisissa kulttuureissa. Kirjassaan Women's Work, the First 20,000Years (Norton, 1994), hän tekstiili-jäänteiden avulla hahmottaa naisten elämää muinaisissa yhteisöissä, joita tavallisesti luonnehditaan patriarkaalisiksi. Barberin mielestä patriarkaatin esiintymiselle on tavallisesti kaksi edellytystä. Ensin, pitkänmatkan kaupankäynti metallituotteilla ja -malmilla, joka on helpommin järjestettävissä ja kontrolloitavissa miesten toimesta kuin naisten, joita sitoo kotipaikkakunnalle lasten hoito.
(Barberin havainto yhteiskuntien patriarkaalistumisen ja metallikaupan samanaikaisuudesta ei välttämättä todista ilmiöiden seuraussuhteista, mutta kannattaa pitää mielessä.
Miesten pitkät oleskelut laivamatkoilla tms. ovat voineet toisaalta nostaa kotonaolevien naisten vaikutusvaltaa. Tähän viittaavat mm. rautakautiset, siis "patriarkaalisen" ajan, hautalöydöt Länsi-Suomesta, joissa naisten mukana on haudattu arvoesineitä, mm.kauppiaan tunnusmerkillinen työkalu, arvometallien punnitsemiseen käytetty vaaka.) Toinen patriarkaattia mahdollisesti edistänyt ilmiö on "sekundaarinen tuotanto-vallankumous" noin 4000 b.c., jolloin kotieläimet, joita perinteellisesti oli kasvatettu syötäviksi, pidettiinkin elossa ja hyödynnettiin näiden toissijaisten tuotteiden kautta: Maito, villa ja voimavarat. Tämän seurauksena ravintotalous ja vaatetus paranivat, ja laajojen alueiden viljelys tuli mahdolliseksi. Tämä kehitysaskel, hän väittää, oli pääasiassa miesten työtä. (Lukemattomat todisteet kuitenkin liittävät kankaiden ja langan tekemisen keksinnön ja taidon naisiin. Heillähän oli hyvää aikaa tehdä keksintöjä, kun miehet olivat tinaa ostamassa
Cornwallissa.)
Barber esittää: "Yhteisöllinen ei-hierarkinen malli toimii vain pienissä ja suhteellisen köyhissä kivikauden yhteiskunnissa. Niin pian kuin ihmiset haluavat ja tarvitsevat hyödykkeitä, joita ei voi pitää takapihalla, se särkyy vääjäämättömästi" (Onneksi vähemmän hierarkisia yhteisöjä on voitu tarkkailla myös nykyajassa. Esim. Kaakkois-Aasian riisiä penger-pelloilla viljelevät vuoristoheimot pystyvät organisoimaan suuret yhteiset maansiirtotyönsä, kanavien tms. rakentamisen, ilman hierarkista johtoa, yhteisöllisesti, vaikka kylät eivät ole välttämättä pieniä ja köyhiä. Suurehkojen ihmisjoukkojen organisoitu toiminta on siis vanhempi ilmiö kuin ihmisten institutionalisoitu eriarvoisuus. Barberin esittämät perustelut eivät muuten tue hänen viimeistä väitettään, mutta lukijanhan ei kuulu huomata tätä.)
Vähittäisen kehityksen koulukunnan mukaan patriarkaatti on vähemmän mies-konspiraatio naisten pitämiseksi kurissa, kuin sellaisen yhteiskunnan väistämätön tuote, jossa kehitys on riippuvainen liikkuvuudesta ja raa´asta voimasta. (Tästä seikastahan ei kiistellä. "Vähittäinen" koulukunta siis myöntää em. tosiasian, mutta junttautuu dogmiinsa, että kaikki tämä yhteiskuntien mullistus ja ryöpytys eteni pikkuhiljaa kuin kusi sukassa tai sosialidemokraattien vallankumous. Osborne kikkailee myös tahallisesti aikaansaadulla mielikuvalla, että Gimbutasin hypoteesi edellyttäisi jonkinlaista konspiraatioteoriaa, eli kuuluu mustien helikoptereiden ja muun hömpän joukkoon. Osbornen tulisi tuoda esille em. konspiraatio-olettamuksen tekijä, ellei se ole hän itse.) Teinitytöt tai lapsista huolehtivat äidit olisivat epäkäytännöllisiä kanditaatteja infrastruktuurin rakentamisen edellyttämiin raskaisiin töihin. (..mutta sopipia sodankäyntiin??)
"Vähittäinen malli" on yhä melko toimiva ja uskottavalta kuulostava työhypoteesi, jopa enemmän kuin Gimbutasin näkemys. Testaammekin em. teoriaa tulevaisuuteen menneisyyden sijasta. Jos teknologian kehitys kerran loi väistämättä miehen ylivallan ja sitäkautta patriarkaatin (Väittämä sulkee perusteetta pois muut mahdolliset syyt.), siitä pitäisi seurata, että kun koneet korvaavat ihmistyön yhä useammassa paikassa, patriarkaatin pitäisi kadota. Ortner esittää saman vision: "Juuri tekninen kehitys loi patriarkaatin, joten teknologialla on nyt tilaisuus muuttaa tilanne, koska se fyysisen voiman sijasta tarvitsee työntekijältä enemmän henkistä potentiaalia, missä sukupuolet ovat tasa-arvoisia". (Odottakaa, oi sorretut naiset! Teidän ongelmanna ratkeaa itsestään. Me akateemiset naisetkin odotamme rauhallisesti vääryyksien korjaantumista, -mukavissa oloissa.)
Miten sitten Davis-Kimballin Kurgaani-naiset voivat valaista ihmisen historiaa? Barber toteaa: "Pokrovan löydöt muuttavat käsitystämme sukupuolten rooleista esi-historiassa". Nicola Di Cosmo, historiantutkija Harvardista, julistaa: "Nomadikulttuurien sosiaalinen rakenne ja sukupuoliroolit ovat voineet olla luultua monimutkaisempia. Kuka tietää vaikka amatsoneillakin on paikka historian faktojen joukossa tämän kaiken jälkeen. On erittäin mielenkiintoista, että Herodotoksen etnograafinen kuvaus on nyt saanut arkeologisen vahvistuksen." Hän muistuttaa laajoista kaivauksista Singkiangin maakunnassa Kiinassa, joissa kiinalaiset tutkijat löytäneet mm. hyvinsäilyneen "papitar-muumion" Takla Makanin aavikolta. Di Cosmo uskoo sen liittyvän 2000 b.c. aikoihin olleeseen kulttuuriin, jossa naisilla on olut korkea sosiaalinen asema shamaaneina, papittarina ja myös sotureina. Jotkin yksityiskohdat näissä löydöissä ovat hyvin samanlaisia kuin Pokrovassa: Haudoissa olleet rituaalipeilit ja -lusikat, ja muumioiden käsien ja kasvojen spiraalitatuoinnit. Tämä vanhempi euraasialainen kulttuuri on voinut olla vaikuttajana myöhempien nomadien naisten korkeaan asemaan.
Pitkällä matkallaan läpi Keski-Aasian museoiden Davis-Kimball sanoo löytäneensä todisteita nais-sotureista ja papittarista "kaikkialta". Vierailtuaan Moldovassa Gimbutasin tutkimilla paikoilla heinä- ja elokuussa, Davis-Kimball julistaa että todisteet jumalatar-kulttuurista täällä ovat vähäisiä. (Uskomaton väite. Kimball jättää huomiotta uskontohistorialliset todisteet ja löydöt ympäri Eurooppaa, tai hän olettaa juuri Moldovan poikenneen kaikista muista paikoista.)
"Luulen Gimbutasin olleen yksinkertaisesti väärässä äiti-jumalattaren suhteen" selittää Davis-Kimball, "mutta hän voi olla oikeassa taustallaolevan katkeamattoman naisellisen voiman ja viisauden kultin tradition, joka on selvinnyt näkymättömissä yli keskiajan ja teollisen vallankumouksen, suhteen. Löysin siitä todisteita koko Aasiasta. Kysymys matriarkaatista ei ole vielä ratkennut millään tavalla, varsinkin kun arkeologia on tähän päivään asti vältellyt naisen historian selvittämistä. Miehiä näyttää yhä pelottavan nainen jolla on valtaa"
|
|
Tarkastelua |
Gimbutasin ja Eislerin kirjat aiheuttivat 80-luvulla länsimaissa laajaa keskustelua ja etenkin feministisesti suuntautuva yleisö oli hyvin kiinnostunut uusista historiannäkemyksistä. Otettiin käyttöön hauska sanaleikki "herstory" vastaan "history", joka kulkeutui Suomeenkin. Valitettavasti suuremmalle yleisölle se välittyi "naisista on vaiettu historiankirjoituksessa" -jeremiaadina, niinkuin sillä olisi ratkaisevaa merkitystä, jäävätkö kuuluisat naiset miesten varjoon historianopetuksessa. Riane Eislerin teos, "Malja ja Miekka" suomennettiin melkein tuoreeltaan, mutta jäi lehtien kirja-arvoistelijoilta huomaamatta, -mahdollisesti sen takia, että Eislerilla oli kirjassaan hyvin tyly arvio 80-luvun Suomessa pyhästä Neuvostoliitosta, tuosta mielivallan ja patriarkaalisuuden pesäkkeestä.
Vastaväittäjien kohteena on esihistoriallista "matriarkaattia", eli yhteiskuntaa jossa sukupuoli ei ratkaisevasti määrännyt henkilön statusta, enemmänkin Gimbutasin esittelemä näkemys "patriarkaattiin", eli ihmisten institutionalisoituun eriarvoisuuteen, siirtymisen tavasta. Vaikkakin po. murroksen käsittäminen äkilliseksi (väkivaltaiseksi), pääosin, verrattuna olettamukseen vähittäisestä siirtymisestä säästää monilta hankalilta lisätodisteluilta, sitä vastustetaan kiivasti.
Olettamalla 6000 - 4000:n vuoden takainen muutos, tai oikeammin yhteiskunnallinen katastrofi, tapahtuneeksi vähittäisenä prosessina yhteisöjen teknistymisen ja vaurastumisen myötä, saadaan persoonaton syntipukki, mutta eräiden ilmiöiden selittäminen vaikeutuu. On esim. vaikea ymmärtää, miksi "vähittäin miesjohtoisuuteen siirtyvät" yhteisöt olisivat yht´äkkiä luopuneet arkeologisesti havaittavasta teknisesta tasostaan (maalatusta keramiikasta, mm.) ja jättäneet asutuskeskuksensa tyhjiksi, ja omaksuneet Euroopassa uuden Kaspian aron nomadien puhuman indoeurooppalaisen kielen, tai oikeammin em. kielen ja paikallisten kielten sekoituksen. Ortnerin innokkaasti ajaman vähittäisen muutoksen teorian esittämiseen ei siis näytä olevan tarvetta tutkitun aineiston selittämisen kannalta, vaan pikemminkin ko. teoria mutkistaa aineiston ymmärtämistä, ja jotkut kysymykset jouduttaisiin jättämään täysin auki. Ortnerin vasta-teoriaan täytyy siis olla jokin muu syy.
Kuten edellä olevasta Lawrence Osbornen kirjoituksesta selviää, po. esihistorian probleema on keskeinen nykyisin tunnettujen sukupuoliroolien luonteen ja alkuperän ymmärtämiseksi. Sukupuolirooleissa ei ole kysymys yksin siitä, kuka määrää perheessä kaapin paikan tai mikä työ sopii miehelle/naiselle. Se vaikuttaa oleellisesti tapaamme ajatella ja siihen miten näemme itsemme ja mahdollisuutemme. Yhteiskunnassa vallitsevat roolimallit myös muovaavat minuuttamme.
Väärinkäsitysten välttämiseksi muistutamme, että emme kiivaile nais-vallan emmekä edes "tasa-arvon" puolesta, vaan pyrimme osoittamaan yksilöön ohjelmoidut rooli-odotukset ja -rajoitukset hänen tajuntaansa sääteleviksi "cookie"-palikoiksi, joista voi myös vapautua kun oppii tunnistamaan ne. Sinä et tarvitse luonnon määräämistä toimista seuraavaa syyllisyydentunnetta, etkä refleksiä totella auktoriteetteja tms., mutta kun Sinulle on sellaiset kehitetty, "sopeudut paremmin yhteiskuntaan"?
Pakottamalla yksilöt rajoittamaan persoonallisuutensa ulkoapäin annettuun (määräytyvään) mielivaltaiseen ja ihmisen luontaisten taipumusten kanssa riistiriidassa olevaan muottiin, heistä tehdään epäitsenäisiä ja helpommin kontrolloitavia. Jos mielestäsi "ihmisluonnon vastaisia" roolimalleja ei ole olemassa, ota esimerkki jostakin muusta kuin omasta kulttuuripiiristäsi. Jos esimerkkisi ei tunnu ihmisluonnon vastaiselta, Sinun oma kulttuurisi on sitä.
Kysymys, miten olemme (länsimaissa, mm.) joutuneet tilanteeseen, jossa naisen seksuaalinen puoleensavetävyys on hänelle onnettomuus jos hän on liian hyväuskoinen eikä tarpeeksi älykäs, ja jossa "miehen arvo mitataan omaisuudessa, eikä miehen ja naisen välillä ole muuta sidettä kuin sukupuolisuus, ja jossa valehtelu tuo menestyksen". Jälkimmäinen sanonta on Intiasta, joka joutui indoeurooppalaisten invaasion kohteeksi 1400 eKr.. Sanonta kuvaa pimeyden aikaa, "Kali-yugaa". Meidän länsimais-kristillistä kulttuuriamme on luonnehdittu mm. libido-fobian läpitunkemaksi. Lieneekö totta?.
Invaasio ja siitä seurannut elämäntavan ja kulttuurin rappio tunnetaan eripuolilta maailmaa. "Historiankirjoituksen Isää", Herodotosta edeltänyt Hesiodos, jota Eisler siteeraa, kuvaa "gimbutiaanista" (Osbornen sanonta) murrosta seuraavasti:
Hesiodos kertoo "kultaisesta heimosta", joka eli ennen akhaialaisten, joonilaisten ja doorilaisten maahantunkeutumista Kreikassa: "Kaikki hyvä oli heidän. Hedelmällinen maa vuodatti antejaan pyytämättä ja rajattomasti. Rauhassa ja mukavasti he hoitivat yltäkylläisiä maitaan, joukoiltaan runsaina ja kuolemattomien suosiossa." Tämän kansan, jota Hesiodos kutsuu "hengeltään puhtaaksi" ja "pahuuden vastustajaksi", jälkeen tuli vähäpätöisempi "hopeaheimo", jonka puolestaan syrjäytti "vaskiheimo", ei laisinkaan hopeaheimon kaltainen, kauhea ja mahtava, tuhkakuilusta alkunsa saanut"
Hesiodos jatkaa kertomalla, miten tämä kansa -nykyisen tiedon mukaan ilmeisesti pronssikautiset akhaialaiset- toi sodan tullessaan. "Heidän suurimpana huolenaan olivat Areksen syntiset vaikerrustaherättävät teot.". Hesiodos nimittää akhaialaisten ja heitä edeltäneiden kansojen yhdessä luomaa mykeneläistä kulttuuria "neljänneksi heimoksi", joka "oli edellistä jalompi ja oikeudenmukaisempi".
Hesiodoksen "viides heimo" oli doorilaiset maahanmuuttajat, jotka hallitsivat hänen aikansa kreikkalaista maailmaa. "Kunpa en kuuluisi tähän viidenteen heimoon. Olisinpa kuollut aikaisemmin tai syntynyt myöhemmin." Kirjoittaa Hesiodos, ja kuvaa aikakauttaan synkin värein: "...mies ryöstää toisen miehen kaupunkia. ... Oikeus on sama kuin valta, ja kunnia on lakannut olemasta." "Kultainen aika" muistettiin siis antiikin Kreikassa, ja sitä osattiin myös kaivata. (Siteerattu lyhennellen Riane Eisler: "Malja ja Miekka", s.98)
Jos Herodotoksen raportti amatsoneista sai myöhäisen vahvistuksen Jeannine Davis-Kimballin tutkimuksista Pokrovassa, Hesiodos tulee vuosituhansien takaa todistamaan Gimbutasin väittämän puolesta, eikä hänen lausuntoaan voida mitätöidä. Hän oli silminnäkijä.
Invaasio ja katastrofi sopivat myös psykoanalyytikko Erich Frommin lauseeseen "ihmiskunta on henkisesti suistunut raiteiltaan", millä hän kuvailee elämäntapamme ja ihmisluontomme välistä ristiriitaa ja sovittamattomuutta. Alunperin meidän on täytynyt elää luontomme mukaisesti, mutta sitten on tapahtunut jotakin, järkeilee Fromm. Nyt tiedämme mikä tuo "jokin" oli.
Ortnertin "beauvoiriaaninen" näkemys naisen/luonnon ja miehen/kulttuurin vastakkaisuudesta on melkein yhtä pahaa patriarkalismia, kuin Lähi-Idän aavikkouskontojen Jhve-demonit. Onneksemme on löytynyt todisteet eurooppalaisesta kulttuurikehityksestä, jossa "luonto" ja "kulttuuri" eivät olleet vastakohtia, vaan ehkä saman ilmiön vastakkaiset yhteenkuuluvat puolet? Valitettavasti paimentolaisten maahanmuutto katkaisi lupaavan kehityksen 6000 vuotta sitten, mutta ehkei ihmiskunnan raiteiltaansuistuminen ollutkaan lopullista??
Esihistoriallinen "matriarkaatti" tai muinaisen Jumalatar-uskonnon jäänteet nykyisessä kulttuurissa eivät ensimmäisenä tule mieleen, kun luetteloidaan "kuumia" aiheita. Leegio erilaisia osborneja toimii kuitenkin tavalla, joka on tuttu niistä tilanteista, missä "valvovat censorit" ovat huolestuneet jostakin, ja jos he ovat huolissaan, meidän kannattaa olla sitäkin kiinnostuneempia.
|
