Edelliseen osaan.

Aristoteles antoi myös merkitystä nautinnon ja kivun vastavuoroiselle riippuvuudelle, ja opetti että pakonomainen ruumiillisen nautinnon etsintä on lähtöisin ruumiillisesta hämmennyksestä ja tuskasta:

"Liiallisuus, mikä on pahasta miehelle, on mahdollista ruumiillisen hyvän suhteen, ja sitä on ylenmääräisen nautinnon tavoittelu, mutta ei tarpeellisen mielihyvän hankkiminen. Jokaiselle miehelle antaa jonkinlaista huvia hyvä ruoka, viinit ja sukupuoliset suhteet, mutta kaikki eivät nauti näistä asianmukaisella tavalla. Kääntöpuoli on kivun todellisuus: Heikko persoona ei voi välttää liiallisuutta, mutta hän voi välttää nautintoa ylipäänsä. Liiallisen nautinnon vastakohtana on tuskat, mutta vain sellaiselle miehelle, joka harrastaa liiallisuutta...

Sen mukaisesti meidän tulee nyt selvittää, miksi ruumiin nautinnot näyttäytyvät niin haluttavina. Ensimmäinen syy siihen on että nautinnot poistavat kärsimyksen. Jos mies kokee liikaa kipua, hän pyrkii liialliseen nautintoon, erityisesti ruumiilliseen nautintoon uskoen että tämä parantaa hänen tuskansa. Tämä parannuskeino, nautinto, muodostuu hyvin intensiiviseksi -- ja tämä on syy siihen miksi he harrastavat, sillä heillä on vastakkaisia kokemuksia. (Nichomachean Ethics, kirja 7)

"Siksi korkein hyvä on jonkinlaista nautintoa, huolimatta tosiasiasta että useimmat nautinnot ovat pahoja, ja jos niin halutaan, pahoja sanan valikoimattomassa merkityksessä." (Nichomachean Ethics, kirja 7)

Näyttää siis todistetulta, että judeo-kristillinen konsepti ruumiillisesta nautinnosta on kovin vastakkainen tällä Aristoteleen ilmaisemalle näkemykselle, varsinkin mitä tulee vapautumiseen ruumiin kivuista ja pahasta olosta somatosensorisen nautinnon kautta. Paavalin opetusta seuranneen kristikunnan omaksuma somatosensorisen nautinnon kielto on johtanut vaihtoehtoisiin tapoihin "vapautua": Jouhipaitoihin, itse-ruoskintaan, itsensä silpomiseen, fyysiseen väkivaltaan muita ihmisiä kohtaan ja ei-sensoriseen nautintoon huumeiden kautta.

Havainnot koe-eläimistä näyttävät samankaltaisuutta kristittyjen kanssa: Esimerkiksi eläimet, joilta on riistetty somatosensoriset ärsykkeet, voivat ryhtyä raatelemaan itseään. Eläimille, joilta on riistetty kosketus-kontaktit niiden varhaisina elinvuosina, voi kehittyä poikkeuksellinen kivunsieto kyky tai ne eivät siedä koskettelua. Ne ovat siten estettyjä kokemaan ruumiillisen nautinnon elämyksiä, mitkä olisivat myös se terapia jolla ne kuntoutuisivat. Tässä tilassaan niillä on useita vaihtoehtoja, kuten fyysinen väkivalta, missä näiden heikentynyt kyky kokea kipua helpottaa kipuun orientoituneita kosketuksia ja ruumiillisia kontakteja. Siten fyysinen väkivalta ja fyysinen kipu muodostuvat terapiaksi niille, joilta on riistetty fyysinen nautinto. (Prescottin yleistys po. tukahdutetuista koe-eläimistä laajenee myös käsittämään erilaisten "Täti-Veronica"-hahmojen asiakaskunnan syyt ostaa sado-masokistisia palveluja, kipua, nolaamista ja alentavaa kohtelua. käänt.huom.)

Joutuu kysymään, kuinka kristillinen filosofia ja teologia, joka lainaa paljon Aristoteleelta, on onnistunut välttelemään hänen opetustaan nautinnon moraalista. Tämä kysymyksen asettelu johtaa meidät tarkastelemaan Ensimmäistä Mooseksen kirjaa ja Aatamin ja Eevan karkoitusta paratiisista. Ensimmäinen seuraus Eevan teosta oli alastomuuden tekeminen synnilliseksi. Tämä voi jopa tarkoittaa miehen naiseen kohdistuvan vihollisuuden alkua, ja naisen ja pahan samaista, erityisesti ruumiillisen pahan. Tämä on esitetty elävästi Sakarjan toistamassa enkelin kuvauksessa lentävästä kirjakääröstä ja lentävästä astiasta ("eefa-mitta") (Sakarja 5:5-8):

5. Sitten enkeli, joka puhutteli minua, lähti liikkeelle ja sanoi minulle: "Nosta silmäsi ja katso: Mikä tuo on, joka lähtee liikkeelle?"

6. Minä sanoin: "Mikä se sitten on?" Ja hän vastasi: "Tämä on eefa-mitta, joka lähtee liikkeelle." Ja hän sanoi: "Tämän näköisiä ne ovat koko maan päällä";

7. Ja katso, lyijykansi kohosi, ja siinä istui eräs nainen eefa-mitan sisällä.

8. Ja hän sanoi: "Tämä on jumalattomuus". Ja hän paiskasi hänet sisälle eefa-mittaan ja paiskasi lyijypainon sen suulle.

"Ja he huusivat Lootia sanoen hänelle: 'Missä ovat ne miehet, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme ryhtyäksemme heihin.' Silloin Loot meni ulos heidän luokseen portille, ja sulki oven jälkeensä. Ja sanoi: 'Älkää, veljeni tehkö niin pahoin. Katsokaa, minulla on kaksi tytärtä, jotka eivät vielä miehestä tiedä. Ne minä tuon teille, tehkää heille mitä tahdotte. ..."

Tarina jatkuu niin, että nämä kaksi enkeliä saattavat Lootin ja hänen perheensä turvaan, ja sitten tuhoavat Sodoman ja Gomorran kaupungit niiden syntisyyden tähden. Sanallakaan ei moitita Lootia siitä, että hän jätti kaksi tytärtään, neitsyttä, joukkoraiskattavaksi. Sama tarina kerrotaan Hesekielin kirjassa (23:1-49) ja Tuomarien kirjassa (19:22-30).

Tätä perinnettä vasten on helppo ymmärtää, että inkvisition aikana vain naisia syytettiin sukupuoliyhteydestä paholaiseen, ja tuomittiin kuolemaan tästä mielihyvä-rikoksesta. Nykyisten kulttuurien tapa tuomita nainen prostituutiosta, mutta jättää hänen miespuoliset asiakkaansa rangaistuksetta, on tämän saman tradition jatkoa.

Raiskauksen historiallinen ja raamatullinen hyväksyminen, mikä on jatkunut kautta aikojen, on brutalisoinut miehen psyyken. Tästä on raportoinut hyvin havainnollisesti merijalkaväen kersantti Michael McCusker, joka joutui todistamaan joukkoraiskausta Vietnamissa. McCusker kertoo yhdeksän miehen kiväärijoukkueen vierailusta pieneen maalaiskylään:

"Heidän otaksutaan yrittäneen vangita "Viet Cong -huoran", mitä nimitystä he käyttivät. He menivät kylään, mutta vangitsemisen sijasta he raiskasivat tuon naisen, -kaikki yhdeksän miestä. Yksi miehistä sanoi myöhemmin minulle, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän on ollut naisen kanssa (the first time he had ever make love to a woman). Ryhmää oli johtanut tällä retkellä tosiasiassa sotamies. Kersantti, jonka olisi pitänyt toimia ryhmänjohtajana, oli saamaton mies, ja hän jätti johtamisen tavalliselle sotamiehelle. Myöhemmin kersantti väitti, ettei hän ollut osallistunut tähän retkeen. Se ei sopinut hänen moraalilleen.

Sensijaan, että olisi sanonut alaisilleen, ettei niin voi tehdä (naista ei saa raiskata), kersantti oli istunut synkkänä kylän ulkopuolella tuijottaen eteensä. Tyttö joka tapauksessa raiskattiin, ja kun viimeinen mies oli ottanut (the last man to make love to her) hänet, tämä ampui luodin tytön päähän." [7],

Miksi mies raiskaa naisen? Tutkijat raportoivat, että useimpien raiskaajien perhetaustasta löytyy rankaiseva isä, ja vähän äidillistä hellyyttä. Tulkitsisin raiskaus-pyrkimyksen miehiseksi kostoksi naiselle siitä, että mieheltä itseltään on varhain puuttunut fyysisen hellyyden ja huomion kokeminen. Mies voi purkaa äitiinsä kohdistuvan (tiedostamattoman) vihamielisyytensä seksuaalisena väkivaltana yleensä naisia kohtaan.

Toisen esitetyn selityksen mukaan seksuaalista aggressiota aiheuttaa naisten lisääntynyt seksuaalinen vapaus, mikä uhkaa miehen valta-asemaa naisen yli. Raiskaus tuhoaa aistillisen mielihyvän naisessa, ja vahvistaa miehen mielihyvän kokemistavan sadistista puolta. Raiskauksen kautta mies puolustaa itseään naisen aistilliselta mielihyvältä joka uhkaa hänen asemaansa.

Oma käsitykseni on, että seksuaalisen aggression syynä on fyysisen hellyyden ja mieltymyksen katoaminen vanhemmat-lapset -suhteesta, ja myös aikuisten seksuaalisesta käyttäytymisestä, ja uskonnolliset arvomaailmat, joissa kärsimystä ja ruumiillisen puolen torjuntaa pidetään moraalisena ja fyysistä nautintoa epämoraalisena. Raiskaukset ylläpitävät miehen ylivaltaa naisen yli, ja ikuistavat patriarkaaliset arvot yhteiskunnassamme.

On selvää, että maailmalla ei ole loputtomasti aikaa muuttaa tapojaan ratkaista ristiriitoja väkivaltaisesti. Emme tiedä, ehdimmekö korjaamaan lukemattomien aikaisempien sukupolvien aikana tehdyt vahingot, emmekä tiedä kuinka monta tulevaisuuden sukupolvea tarvitaan muuttamaan väkivallan psykobiologia rauhanomaisuudeksi.

Jos me hyväksymme sen teorian, että riittävän ruumiillisen mielihyvän puuttuminen on väkivaltaisuuden pääasiallinen syy, me voimme jatkossa suositella nautintoja ja rohkaista ihmistenväliseen hellyyteen keinona vastustaa aggressiivisuutta. Ruumiilliselle mielihyvälle yhteydessä mielekkäisiin ihmissuhteisiin tulee antaa suuri merkitys. Ruumiillinen nautinto on toki aivan muuta kuin promiskuiteetti, pakkoliikkeen omainen sukupuolikumppanin jatkuva vaihtaminen, joka heijastaa yksinkertaista kykenemättömyyttä kokea nautintoa.

Mikäli sukupuolinen suhde ei tuota nautintoa, yksilö etsii toista kumppania. Toistuva epäonnistuminen sukupuolisen tyydytyksen löytämisessä johtaa jatkuvaan uusien partnereiden etsintään, irrallisiin suhteisiin. (Vallitsevan kaksinaismoraalin mukaan nainen on tällöin "jakorasia" [engl: "Any-Time-Annie"], mutta mies kadehdittu "häntäheikki". käänt.huom.) Toisaalta nautinnollinen fyysinen suhde vakiinnuttaa yhteiselämän ja poistaa tarpeen etsiä iloa sen ulkopuolelta. Sukupuolisten elämysten monimuotoisuus näyttää olevan normaalia kulttuureissa, joissa se sallitaan, ja tämä näyttää myös olevan tärkeää nautinnon ja hellyyden optimoimiseksi sukupuolisissa suhteissa.

Käytettävissä olevat tiedot osoittavat varsin selvästi, että yksiavioisuuden ankarat periaatteet, ja siveyden ja neitsyyden vaatiminen, edistävät fyysisen väkivaltaisuuden ilmenemistä. Naisen seksuaalisuuden kieltämisen tai tukahduttamisen täytyy olla osa tätä kompleksia.

Miehen tulee jakaa naisen kanssa vastuu hellyyden ja huomion antamisesta lapsille. Kun isä omaksuu tasa-arvoisemman roolin äidin kanssa lapsien hoidossa, ja on näitä kohtaan hellempi, meidän sosioekonominen järjestelmämme voi muuttua. Elämäntapa, joka erottaa vanhempia perheistään erilaisten pakollisten kuvioiden kuten työn, koulutuksen etc. takia, heikentää vanhemmat-lapset -suhdetta ja vahingoittaa perheiden pysyvyyttä (..ja sitä kautta yhteiskuntaa. käänt.huom.). Mikäli halutaan kehittää rauhanomaisuutta yhteiskunnassa, näille asioille on annettava tärkeämpi sija.

Perhesuunnittelua ei voi aliarvioida. Jokaisella lapsella täytyy olla sopivasti tilaa, jotta hän saisi optimaalisesti hellyyttä ja huolenpitoa. (Syntyvyyden säännöstelyn vastustaminen, mikä on tyypillistä konservatiivisille kristityille, näyttäytyy tässä yhteydessä aggressiota ja väkivaltaa lisäävänä tekijänä, mutta varmaankin tahattomasti? Emme uskoisi kristityistäkään, että he...? käänt.huom.) Oikea perhekoko mahdollistaa lapsen tarpeista huolehtimisen. On tosin väitetty, että tämä johtaisi "pilalle hemmottelemiseen", mutta mistään kulttuurista ei ole saatu havaintoja jotka tukisivat tälläistä käsitystä. Mikäli lapsen pyyntöihin, itkuun tms., ei reagoida viivyttelemättä, ja hän jää ilman huolenpidon kohteena olemisen kokemusta, me vahingoitamme hänen sosiaalista ja emotionaalista terveyttään. Rintaruokinnan väheksyminen ja sairaaloidemme tapa erottaa terveet lapset äideistään on toinen esimerkki lasta vahingoittavista käytännöistä.

(Äkillinen rintaruokinnasta vieroittaminen löytyy monen tarkkailijan mielestä eräiden historian vallanhimoisten "suurmiesten" menestyksen takaa. Eräällä 2000-luvun suomalaisella ministeritason poliitikolla oli [aluksi] tapana, annettuaan mielestään onnistuneen lausunnon esim. TV:ssä, sulkea noin 1/10-osa sekunniksi silmänsä "puolitankoon" ja tehdä pari tahatonta imemisliikettä. Nyttemmin terapeutit ovat riistäneet meiltä tämän pittoreskin näytöksen, mikä on sitäkin valitettavampaa, kun politiikkaan kohdistuva kiinnostus on kaiken aikaa vähenemässä.

Varhaislapsuuden fyysisten tuntemusten -tai niiden puuttumisen- ja sotaisuuden välinen yhteys saattaa olla suomen kielen sanojen rauha ja rauhanen takana., minkä Juice Leskinenkin on oivaltanut. Jätämme loput pohtimiset foneetikoille, mutta populaareissa historia-kuvakirjoissa usein toistuva germaanien, hunnien, viikinkien ja muiden arjalaisten mainitseminen kategorisesti "sotaisiksi", asettuu nyt oikeaan yhteyteensä: Nämä kansat riistivät pienokaisiltaan persoonallisuuden kehittymisen kannalta oleellisen hellyyden kokemisen. käänt.huom.)

Noin 25% avioliitoista USA:ssa päättyy eroon (vuoden 1975 tilasto) ja vielä suuremmalla osalla on avioliiton ulkopuolisia kokemuksia. Tämä osoittaa, että perinteellisessä monogamiassa on jotain vikaa. Kun tarkastelemme eri kulttuureja koskevan aineiston pohjalta yhteyttä fyysisen rankaisemisen, välivaltaisuuden ja sotimisen yhteyttä monogamiaan, tulee selväksi tarve kehittää moniarvoisempi tapa järjestää avioliitot.

Nykyiset kokemukset yhteisöelämästä ja ryhmäavioliitoista ovat yritelmiä kohdata ne yksinkertaiset tarpeet, jotka jäävät täyttymättä ydin-avioliiton eristäytyneisyydessä. Meidän täytynee vakavissamme pohtia uusia mahdollisuuksia, kuten kahden tai kolmen pariskunnan, joilla on yhteinen arvomaailma ja elämäntapa, "suurperhe". Jakaessaan vastuuta ja vaivannäköä lapsista huolehtimisessa tällainen suurperhe voisi tarjota huolehtivan ja virikkeellisen ympäristön sekä lapsille että aikuisille, ja siten vähentää amerikkalaista perhettä vaivaavien kielteisten ilmiöiden, lasten henkisen pahoinvoinnin ja karkailun, esiintymistä.

Yhteisöperhe, kuten ns. jatkettu perheryhmä, voi olla virikkeellisempi ympäristö sekä vanhemmille että lapsille kuin keskimääräinen ydinperhe. Yhteisöelämää ei toki tule samaistaa minkäänlaiseen ryhmäseksiin, mikä ei ole yhteisyyttä vaan enemmänkin pakoa läheisyydestä ja emotionaalisesta haavoittuvuudesta.

Kehon avoimmuus

Alastomuus luontevasti perheen kesken voi opettaa lapsia ja aikuisia näkemään kehonsa luonnollisena asiana, jota ei tarvitse hävetä, vaan jopa kauneuden ja sensuaalisuuden lähteenä, jonka kautta voimme saavuttaa emotionaalisen yhteyden toisiimme. Fyysinen läheisyys, joka käsittää koskettelun ja hyväilyn, ei ole samaistettavissa seksuaaliseen kiihottamiseen, mikä on ruumiillisen hellyyden erityinen laji, mutta ei ruumiillisen hellyyden kokonaisuus.

Rakastaa, ei kilpailla

Nuorten ensimmäiset tutustumiset seksuaalisuuden maailmaan ovat ikävän usein enemmänkin yrityksiä näyttää omaa aikuisuuttaan ja rohkeuttaan, kuin kahdenkeskistä nautinnon ja hellyyden jakamista (Tätä käsitystä tukevat tutkimukset: "Tutkimustulosten mukaan nainen saavuttaa ensimmäisen orgasminsa vasta 2-3 vuotta yhdyntöjen aloittamisen jälkeen." [Iltasanomat 31.05.2001, s12] Nuorten miesten seksuaalisina "kasvattajina" näyttävät toimivan enimmäkseen raaistavan viihteen epätodet macho-hahmot, ja tyttöjä pakottaa tyrkkymäiseen rooliin "fashion"-maailman arvoton ja itsepetoksellinen arvomaailma. Nuorukaisten heikot tulokset kumppaniensa tyydyttämisessä antavat aiheen määritellä heidän "seksinsä" itsekkääksi onanoinniksi, jossa vain käytetään toisen henkilön kehoa apuvälineenä. Mistään kahden ihmisen kanssakäymisestä ei ole kyse millään tasolla, vaikka elimet koskettavatkin. käänt.huom.)

Perinteellisesti miehellä on katsottu olevan oikeus useampaan seksuaalisuhteeseen, mitä ei ole suotu naiselle. Sukupuolia tulisi kohdella tässäkin asiassa yhtäläisten periaatteiden mukaan, ja sallia naisellekin em. vapautta. Suuri este miehen ja naisen välillä on myös miehen pelko naisen syvää ja intensiivistä sensuaalisuutta kohtaan. Koska aistillinen nautinto neutraloi vallan ja aggression, miehen puolustus on ollut naisellisen aistillisen nautinnon kieltäminen, tukahduttaminen ja kontrolli.

Seksin käyttämisen pelkästään fyysisestä jännitteestä vapautumiseen ei pitäisi haitata aistillisen nautinnon laatua. Keskinäisen nautinnon jakamisen kautta realisoituu miehen ja naisen seksuaalinen tasa-arvoisuus, joka on vastakohta herruudelle, vallalle, aggressiolle, väkivallalle ja kivulle.

Aisti-ympäristö, jossa yksilö kasvaa, on riippuvainen aivojen toimintojen kehityksestä. Aistihavainnot ovat "ravinne" jota aivot tarvitsevat kehittyäkseen ja toimiakseen normaalisti. Kuinka aivojen toiminnot määräytyvät, siten henkilö käyttäytyy. Kehityksensä alussa ihmisen aivot ovat erittäin kypsymättömät, ja uusia aivosoluja kehittyy aina kahden vuoden ikään asti. Aivosolujen monihaaraisuuden kehittyminen jatkuu 16 vuoden ikään. Herman Epstein, Brandeis University, on todistanut että aivojen kehityksessä on aktiivisia kausia 3, 7, 11 ja 15 vuoden iässä.

W.T.Greenhouse, University of Illinois [9],on osoittanut, että ympäristön virikkeellisyyden lisääminen tuottaa rotille enemmän aivosolujen haarakkeita, kuin virikeköyhä ympäristö. Hänen mukaansa äärimmäinen virikkeellisyys ei ole tarpeen aiheuttamaan rakenteellisia muutoksia aivoissa. Monet muut tutkijat ovat havainneet, että pitämällä rottia eristyksissä niiden vieroittamisesta lähtien, aiheutetaan merkittäviä muutoksia niiden aivoprosessien biokemiaan. Epänormaalia elektronista aktiviteettia on löydetty myös eristyksissä kasvatettujen apinoiden aivoista. Olen ehdottanut, että pikkuaivot -monia aivojen prosesseja säätelevä osa- on taantunut toimimattomaksi, kun eläintä on kasvatettu eristyksissä ja sen väkivaltainen ja aggressiivinen käyttäytyminen perustuu somatosensoriseen häiriöön. On myös osoitettu, että pikkuaivojen neurokirurginen käsittely voi muuttaa eristyksissä kasvaneen apinan aggressiivisuuden rauhalliseksi käyttäytymiseksi.

Epätavallisen alhaisia serotoniini tasoja on löydetty eristyksissä kasvatetuilta apinoilta ja myös korkeasti aggressiivisilta lapsilta. Nämä löydöt osoittavat, että somatosensorinen torjunta kehon tärkeiden biokemiallisten järjestelmien kehittymisen kannalta merkitsevien ikävaiheiden aikana liittyy korkeasti aggressiiviseen käyttäytymiseen. Lukuisat tutkijat ovat raportoineet epänormaalisuuksista adrenaali-kortisoni -vastavaikutus järjestelmässä jyrsijöillä, jotka on kasvatettu eristyksissä, ja joilta on havaittu hyperaktiivia, ylireagoivaa ja yliaggressiivista käyttäytymistä. Aggressiivisuuteen liittyvä biokemiallinen järjestelmä on siis muuttunut varhaisessa iässä koetun somatosensorisen eristyksen seurauksena.

Haluaisin painottaa sitä, että kannatan somatosensorista mielihyvän stimulointia terapeuttisena menettelytapana niiden epänormaalisuuksien korjaamiseen, joita somatosensorinen eristyneisyys on aiheuttanut. Tällainen sensorinen stimulaatio voi vaikuttaa aivojen toimintaan, eikä sen tarvitse välttämättä esiintyä, ellei kyseessä ole harvinaiset olosuhteet, joissa aivokirurgialla tai aivoja sähköisesti ärsyttämällä on muutettu patologista väkivaltaista käyttäytymistä. Valitettavasti somatosensorisen mielihyvän terapeuttiset ohjelmat ovat vasta kehittymässä sellaiselle tasolle, että tällä hoitomuodolla voidaan auttaa ihmispotilaita. Somatosensorisen hoidon onnistumisesta eristyksissä kasvatettujen apinoiden suhteen ovat raportoineet Harry F. Harlow ja Stephen Suomi [8], kun muut terapiat ovat epäonnistuneet kyseisiä eläimiä hoidettaessa. Nämä tulokset rohkaisevat kehittämään edelleen kosketus-ruumiinliike -terapioiden käyttöä emotionaalisten häiriötilojen hoitamiseen.

Meidän nykyisin käytössä olevat vankilamme on suunniteltu erityisesti maksimoimaan juuri ne tekijät, jotka -kuten edellä olemme osoittaneet- ovat aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja sitä käyttäytymistä, josta seuraa vankeusrangaistuksia ja tuomioita. Emme ole myöskään yllättyneitä siitä tiedosta, että vankiloiden suurin ongelma on juuri niissä esiintyvä väkivaltaisuus. Somatosensorisen mielihyvän hyväksyminen somaattisena terapiana kohtaa kuitenkin yhteiskunnassamme suurta vastustusta, kuten kosketteluleikkien aiheuttama vastustus eräillä paikkakunnilla osoittaa.

Selkokielellä sanottuna, jos me pidämme väkivaltaista ja aggressiivista käyttäytymistä epäsuotavana, meidän täytyy rikastuttaa ympäristöä ja yksilön kokemusmaailmaa somatosensorisesti, että yksilöiden aivot voivat kehittyä. Tämän tuloksena saamme iloista ja rauhallista käyttäytymistä. Ratkaisu fyysisen väkivallan ongelmaan on fyysinen mielihyvä yhteydessä mielekkäisiin ihmissuhteisiin.

Monille ihmisille fundamentaalisena moraaliperiaatteena ovat kiellot, poliisi ja toiminta joka aiheuttaa kipua, kärsimystä ja hylätyksi tulemista kanssaihmisten keskuudessa. Tällaisesta periaatteellisuudesta pitää luopua. Me emme hae ainoastaan kivun ja kärsimyksen poistamista, vaan myös mielihyvän ja hellyyden arvostamista, ja nautinnollisia ihmissuhteita, ja inhimillisen kokemuksen rikastamista.

Jos me pyrimme lisäämään mielihyvää elämässämme, se vaikuttaa myös tapaan millä ilmaisemme aggressiivisuutemme ja vihollisuutemme. Mielihyvän ja väkivaltaisuuden keskinäinen suhde on sellainen, että toinen torjuu toisen: Jos mielihyvä on korkealla, väkivaltaisuus on heikkoa. Kun väkivaltaisuus on korkealla, mielihyvä on heikkoa. Tämä näkemys somatosensorisen mielihyvän puuttumisen vaikutuksista lupaa meille työkalut maailman muuttamiseksi rauhanomaiseksi, nautinnolliseksi ja ihmisten yhteistyöhön perustuvaksi.

Maailmalla ei kuitenkaan ole loputtomasti aikaa korjata niitä olosuhteita, jotka ajavat meitä kohti väkivaltaisia yhteenottoja. Moderni teknologia on tuottanut välineet, joilla yksi kansakunta tai jopa yksilö voi halutessaan totaalisesti tuhota suuren osan ihmiskuntaa. Ja suurin uhka tulee juuri niiden kansakuntien suunnasta, jotka pahiten riistävät virikkeellisen ympäristön lapsiltaan, ja innokkaimmin tukahduttavat seksuaalista nautintoa ja naisen seksuaalisuutta. Meidän tuleekin eniten pelätä sitä, että nämä valtiot hankkivat nykyaikaiset tuhoaseet. Valitettavasti näin on jo tapahtumassa.

James W. Prescott

"After our industrial civilization has broken and the civilization of touch has begun, war will cease, there will be no more wars."

D.H. Lawrence (1885-1930) Future War

Lähteet:

1. R. B. Textor, A Cross-Cultural Summary (New Haven, Conn.: Human Relations Area Files (HRAF) Press, 1967).

2. J. W. Prescott, "Early Somatosensory Deprivation as an Ontogenetic Process in Abnormal Development of the Brain and Behavior," Medical Primatology, edited by I. E. Goldsmith and Moor-Jankowski (Basel: Karger, 1971), 357-375; and Prescott, "Cross-Cultural Sludies of Violence," in Aggressive Behavior: Current Progress in Pre-Clinical and Clinical Research, Brain Information Report No. 37 (Los Angeles, Ca.: University of California, Aug. 1974), pp. 33-35.

3. M. K. Bacon, I. L. Child and H. A. Barry, III, "Cross-Cultural Study of Correlates of Crime," Journal of Abnormal and Social Psychology, 66 (1963), 291-300; and Barry, Bacon and Child, "Definitions, Ratings, and Bibliographic Sources for Child-Training Practices of 110 Cultures," in Cross-Cultural Approaches: Readings in Cooperative Research, edited by C. S. Ford (New Haven: HRAF Press, 1967).

4. J. T. Westbrook, Ford, and Beach, in A Cross-Cultural Summary, edited by Textor (New Haven: HRAF Press, 1967).

5. P. E. Slater, "Killing, Torturing or Mutilating the Enemy," in A Cross-Cultural Summary, edited by Textor.

6. Michael Harner, Jivaro Souls.

7. Vietnam Veterans Against the War, statement by Michael McClusker in The Winter Soldier Investigation: An Inquiry into American War Crimes (Boston: Beacon Press, 1972).

8. S. J. Suomi, and H. F. Harlow, "Social Rehabilitation of Isolate-Reared Monkeys," Developmental Psychology, 6 (1972), 487-496.

Kommentti

Tätä kirjoitettaessa, kesäkuussa 2001, "Islamin miekka", kuten vääräuskoisten kärventäjää Pakistanissa kutsutaan, on tosiasia, ja Jahvellakin on omat muutaman kilotonnin paukkunsa. Lähi-idässä pysyäksemme, Israelin ja palestiinalaisten välinen sovinnon hieronta (huomaa suomenkielinen ilmaisu!) pääsi vauhtiin vasta kun Jasser Arafat, vuosikymmeniä Palestiinan asialle omistautunut veteraanitaistelija, otti nuoren uhkean vaimon, mikä tukee Prescottin visiota fyysisen hellyyden ja rauhantahtoisuuden välisestä korrelaatiosta.

Tämä ei kuitenkaan ollut Prescottin tärkein sanottava. Hänen kritiikkinsä kristinuskon osaltaan muokkaamaa meidän kulttuuriimme lujasti asettautunutta persoonallisuustyyppiä kohtaan, on perusteellinen ja vakuuttava. Ihmisyksilö tai -yhteisö, joka ei ole tasapainossa oman fyysisyytensä kanssa, tai häpeilee asioita joita lajimme biologinen olemus määrää meidät tekemään, tuottaa oman mielensä pimeillä perukoilla aggression, itsekkyyden ja empatiaan ja hellyyteen kykenemättömyyden "viruksen". Eräänlaisen henkisen AIDSin, joka on murjonut ja rampauttanut kulttuuriamme vuosituhansia.

Prescottin sanoman positiivinen ja toivoa herättävä viesti on se, että tämä onnettomuus ei ilmeisesti ole geeneissämme, alkuperäisessä ihmisluonnossamme, vaan se on häiriö, joka on seurausta siitä, että elämme toisin kuin "luonto" meitä kehottaa. Me voimme muuttua, jos palaamme itseemme.

Havainto -ja todistettu teoria- väkivaltaisten taipumusten ja hellyyteen ja nautintoon kykenevyyden välisestä negatiivisesta korrelaatiosta, antaa mietittävää kulttuuri-relativismiin uskoville. 1990-luvulta alkaen Suomessakin on ollut tilaisuus tarkkailla voimakkaasti naista esineellistävistä ja miehen aggressiivisen pönäkkää "valta-asemaa" palvovista kulttuureista tulevien maahanmuuttajien elämäntapaa. Prescottin kriteerien mukaan heidän ja meidän ero on siinä, että he ovat vielä sairaampia kuin me. Katuhavainnot ja uutiset todistavat myös Prescottin olevan oikeassa myös naisiin kohdistuvan vihan olemassaolon suhteen po. asennemaailmaan liittyen. Mihinkään kulttuurien "ymmärtämiseen" ei siis ole aihetta, kun emme hyväksy samoja piirteitä -lievempinäkään- omassakaan kulttuurissamme.

Aggressiivisten ja väkivaltaisiin purkauksiin taipuvaisten miesten olettaminen sukupuolisesti erityisen kiinnostaviksi, on ollut perinteellisesti joidenkin naisten ajattelun virhe, jota he ovat voineet toistaa koko elämänsä. Prescott hävittää tämänkin harhaluulon osoittamalla em. laajaan antropologiseen aineistoon perustaen, että kaikissa maailman osissa väkivaltaisuus ja vallanhimoinen aggressio liittyvät persoonallisuuksiin, joita hellyys ja nautinto eivät itsessään kiinnosta, ellei niitä teeskentelemällä päästä vahingoittamaan toista ihmistä. Kun "kulttuurien väliset" avioliitot päättyvät lehtitietojen mukaan huomattavasti tavallista useammin eroon, Prescottin mainitsemat seikat voivat olla ainakin merkittävänä osasyynä siihen.

Prescottin alkuperäisen artikkelin kirjoittamis ajankohtana Jivaro -kansallisuus oli antropologien luokittelussa lapsista huolehtiva, mutta tarkemmat tutustumiset ovat muuttaneet käsityksiä. Prescott mainitsee jivarot kuitenkin tunnollisesti ryhmänä, joka ei sijoitu hänen teoriaansa. Nyt siis tiedämme, että tämä huoli oli turhaa. Nykyiset muuttoliikkeet ovat kuitenkin tuoneet esille toisen esimerkin, joka on hankalasti sijoitettavissa Prescottin typologiaan: Seksuaalisesti repsessiivisista kulttuureista Eurooppaan emigroituneet miehet. Näiden käyttäytymisessä on havaittu korkeaa aggressiota, jonka mm. poliisin tilastot osoittavat. Näiden ryhmien nuoret miehet näyttävät siitä huolimatta harrastavan suurta seksuaalista vapautta, mikä ei ole odotettavissa po. hypoteesin perusteella. Näennäinen paradoksi poistuu, kun otamme huomioon sen, että po. näkyvä promiskuiteetin ilmaus on yksipuolista, ja kohdistuu vain omaan etniseen ryhmään kuulumattomiin naisiin. Tämä egoistinen ja destruktiivinen tapa käyttää eurooppalaisia nuoria naisia onkin luokiteltavissa erääksi naisvihan ilmentymäksi, ja siten rinnastettavissa Prescottin edellä siteeraamaan Vietnam veteraanin lausunnossa kuvattuun esimerkkiin.

Länsimaisen yhteiskunnan judeo-kristillinen seksuaalikielteisyys ei myöskään ole tänään samaa kuin 1970-luvulla, ja on joutunut antamaan tilaa toisenlaisille metodeille. Prescottin näkökulma, josta käsin seksuaalisuuden ja elämän ilon vapauttaminen sellaisenaan näyttäytyy mentaalisena ja sosiaalisena "vallankumouksena", on nykyoloissa riittämätön. Sukupuolisuuden kategorisen tukahduttamisen sijasta 2000-luvun "Vatikaani", viihdeteollisuus ja mainonta, vulgarisoivat sukupuolisuuden ja raaistavat sitä kautta ihmisyksilöt ja yhteiskunnat. "Seksin vapautuminen" ei ole vapauttanut ihmistä nauttimaan omilla ehdoillaan kahdenvälisen suhteen herkimmästä ja sekä eniten antavasta että vaativimmasta alueesta, vaan on muuttamassa sen kauppatavaraksi. Puritanismi on vaihtumassa hedonismiin, mutta ihmisen henkinen rujouttaminen vain syvenee.

Näennäinen sukupuolisuuden vapauttaminen ei ole poistanut Prescottin esittelemää ihmisen aggressiivisuuden aiheuttajaa, mielihyvän ja läheisyyden puutetta. Nykyajalle ominainen hedonismin, lyhytjännitteisyyden ja vastuuttomuuden trendi on itseasiassa johtanut rakkaudettomissa oloissa kasvaneiden lasten määrän kasvuun kaikissa teollisuusmaissa, mikä heijastuu myös rikollisuus tilastoihin.

Onnettomuutemme on ilmeisesti tullut asteittain, useana "tartuntana", mutta ns. jerusalemin uskonnot ovat merkinneet "taudin" akuuttia vaihetta, tuhoa edeltävää taudinaiheuttajien ja vastuskyvyn kilpajuoksua. Juuri sitä on kirjoitettu historia sotineen ja valloituksineen, ja ajoittaiset rauhanomaisuuden ja inhimillisyyden "akanvirrat" (taas mielenkiintoinen suomen kielen sanonta!), jolloin elämänvoimat ovat nostaneet päätään, ovat merkinneet enemmän tai vähemmän tilapäisiä 'potilaan tilan parenemisia', jotka lyhytaikaisinakin tai vain rajoitettua ihmisjoukkoa koskettaneina "vastakulttuureina" todistavat elämänmyönteisyyden sitkeyttä meidän tajuntamme muuttamattomissa rakenteissa.

Potilas, ihmiskunta, voi vielä selvitä, mutta taudinaiheuttaja on tunnistettava, eristettävä ja kitkettävä pois. Koska merkittävä osa aggressiota aiheuttavaa itse itseään ylläpitävää globaalia mielenhäiriötä liittyy meidän kulttuurissamme kristinuskoon, ja jossain muualla Islamiin tms., olemme liittäneet James W. Prescottin kirjoituksen Suomalaisille Pakanasivuille. Paluu uskontoihin ennen ratkaisevaa askelta "aggressiotaudin" nykyiseen vaiheeseen, voikin olla luontevaa kollektiivista terapiaa ihmiskunnan mielenhäiriöön?

Jos Mekan "Khaban" temppeli, jota muslimit kiertävät pyhiinvaelluksensa kohokohtana, palautettaisiin jumalatar Kubaballe pyhitetyksi, ja pienille afgaanipojille sanottaisiin, että pippeliä saa kosketella eikä nainen ole saastainen, ja juutalaisille kerrottaisiin, että J...hwe onkin jumalatar Astarten poika ja rakastaja, mitä virkaa olisi Israelin ja arabimaiden loppumattomalta näyttävällä toistensa kyttäämisellä?

Kun maailman kristityt saavat tietää, että Jeesuksen hahmo on saanut suuren osan piirteistään -mm. uhrikuoleman pääsiäisenä- jumalatar Kybelen kuolevalta ja ylösnousevalta rakastajalta Attis-jumalalta, kieltääkö Vatikaani yhä kondomit?