Kristinuskon tulo Suomeen,
|
Kristinuskon tulo Suomeen,
|
| Yleisesti luullaan ruotsalaisten tehneen ristiretkiä Suomeen, ja tuoneen tänne ns. länsimaisen sivistyksen uskontoineen etc.. Asiakirjat osoittavat kuitenkin, että meillä oli kiinteät suhteet Rooman paaviin ja silloisen Euroopan sivistyskeskuksiin jo ennen Suomen liittämistä Ruotsiin 1249-50 sodassa. Kristinuskosta Suomessa on olemassa arkeologisia jälkiä jo 800-luvun jKr. alusta, ja eräät dokumentit viittaavat siihen, että 1200-luvulla tapahtuneet Ruotsin hyökkäykset Suomeen pakkokristillistämisen merkeissä aiheuttivat pakanallisen vastareaktion, jota surtiin mm. Vatikaanissa. |
| 1164 , 1189 , 1192 AD: Upsalan arkkipiispan
alaisten hiippakuntien luettelo ei mainitse mitään
Suomesta. Suomi ei siis voi olla
valtakunnan osa tai muuten alamainen Ruotsin kuninkaalle.
1202 AD: Tanskalaisten sotaretki Suomeen. |
| 1178 AD: Suomen piispa Rodulf joutuu Halikon Rikalassa kuurilaisten vangiksi, ja nämä vievät hänet vangittuna mukanaan. Piispan arvoesineet onnistutaan kätkemään taistelun aikana, ja ne löydetään satoja vuosia myöhemmin. Aarteet päätyivät Kansallismuseoon. |
 |
| 1209 AD: Suomen piispanistuin on jäänyt tyhjäksi, ja paavi myöntää Tanskan arkkipiispalle erivapauden vihkiä virkaansa uusi Suomen piispa, vaikka hakija on aviotonta syntyperää ja siksi normaalikäytännön mukaan virkaan kelpaamaton. Tanskalaisen kronikkatieto väittää eräiden ylhäisten tanskalaisten, Sunen poikien, käännyttäneen suomalaisia paavin uskoon, mutta kristillinen hautaustapa on yleistynyt Suomessa jo 3-4 sataa vuotta aiemmin. |
| 1221 AD: Paavi antaa Suomen piispalle valtakirjan kieltää kristittyjä kauppiaita purjehtimasta "vieressä asuvien raakalaisten" luokse, koska nämä vainoavat suomalaisia. Raakalaisilla tarkoitettaneen Novgorodia.. |
| 1229 AD: Suomi paavin suojeluvaltioksi. Kristillistynyt Suomi luovuttaa pakanalliset kulttipaikat kirkon haltuun, ja paavi Gregorius IX julistaa suomalaisille turvatakuun mm. Ruotsia vastaan. Paavi kieltää myös uudelleen kristittyjä käymästä kauppaa Suomen vihollisen Novgorodin kanssa "kunnes nämä lakkaavat vainoamasta suomalaisia". Tuomiokirkko siirrtetään "Vanhaan Turkuun". Koroisiin. |
| 1232 AD: Paavi määrää uskonnollisen munkkiritarikunnan, Liivinmaan Kalpaveljet, suojelemaan Suomea. Baldwin Adanalainen nimitetään paavin legaatiksi Suomeen, Viroon, Liivinmaalle Kuurinmaalle ja Semgalleniin. Nimitys osoittaa että Rooma käyttää suoraa valtaa tällä alueella. |
| 1233 AD: Saksalaisen aateliston jälkeläisistä koostuva Kalparitaristo hyökkää paavin virolaisten vasallien kimppuun eräässä kirkossa Tallinnassa, ja teurastaa aseettomat virolaiset. Teko on paavin tahdon vastainen, ja tekee tyhjäksi kirkon suunnitelman perustaa Itämerenmaihin paikallisista kansallisuuksista koostuvat kristilliset valtiot. |
| 1234 AD: Vilhelm Modenalainen nimitetään legaatiksi Suomeen, Viroon, Liivinmaalle, Kuurinmaalle, Semgalleniin, Preussiin ja Gotlantiin. Asiakirjan mukaan Suomen piispa Tuomas lahjoittaa aeimmin pakanallisena kulttipaikkana käytetyn maa-alueen kappalaiselleen. |
| 1236 AD: Liettua voittaa Kalparitariston taistelussa, josta pääsee pötkimään pakoon vain kuusi munkkia. Saksalainen ritarikunta riistää heti Kalpaveljistön omaisuuden, linnat ja läänit. Liivinmaalla puhkeaa kapina ritaristoja vastaan. |
| 1241 AD: Ruotsin kaikkien piispojen luettelo ei vieläkään mainitse Suomea. |
| 1245 AD: Suomen piispa Tuomas eroaa virastaan. Suomen hiippakunnan hengelliseksi valvojaksi määrätään dominikaanien Daakian provinssin priori. |
| 1249 AD: Innocentius IV uudistaa paavillisen suojelun Suomelle. Birger Jaarli hyökkää Suomeen kiellosta huolimatta, ja hävittää maata. Myöhemmin Lyypekin kaupunginkronikka mainitsee juuri Birgerin liittäneen Suomen Ruotsin valtakuntaan. Itse Ruotsin arkistoista ei noin epäkorrektia asiakirjaa ole löytynyt. Turkuun nimitetään uusi ruotsalainen piispa Bero, joka tilittää kirkon verotulot Ruotsin kuninkaalle. Dominikaanit saapuvat Suomeen. Suomen hiippakunta mainitaan Ruotsin kirkon asiakirjoissa 1253 alkaen. |
Innocentius IV:n turvakirje Suomelle Ruotsia vastaan: |
|
| "Innocencius episcopus, seruus seruorum Dej, venerabilj fratri episcopo et dilectis filiis clero et populo Finlandie, salutem et apostolicam benediccionem. Sacrosancta Romana ecclesia deuotos et humiles filios ex assuete pietatis officio propensius diligere consueuit et, ne prauorum hominum molestiis agitentur, eos tanquam pia mater sue proteccionis munimine confouere. Eapropter, dilectj filij, vestris iustis postulacionibus grato concurrentes assensu, adinstar felicis recordacionis G[regorii] pape, predeccesoris nostri, vestras et diocesin Finlandie sub beatj Petri et nostra proteccione suscjpimus et presentis scriptj patrocinio communimus. Nullj ergo omnino hominum liceat honeste proteccionis paginam infringere nel ei ausu temerario contraire. Si quis autem attemptare presumpserit, indignacionem omnipotentis Dej et beatorum Petri et Paulj, apostolorum eius, se nouerit incursurum. Datum Lugdunj vj kalendas Septembris pontificatus nostri anno septima." |
27.08.1249:
"Innocentius piispa, Jumalan palvelijain palvelija, lähettää
kunnioitettavalle piispaveljelleen sekä rakkaille pojilleen Suomen papistolle ja kansalle tervehdyksen ja apostolisen siunauksen. Kaikkein
pyhin Rooman kirkko on taipuvainen rakastamaan hurskaita ja nöyriä poikiaan enemmän kuin totuttuun
hurskauteen kuuluu, jotteivät pahat ihmiset heitä ahdistelisi,
vaaliakseen heitä turvallisessa suojeluksessaan kuin hurskas äiti. Sen
tähden, rakkaat poikamme, suosiolla hyväksymme oikeutetut pyyntönne ja kuten iäti muistettava paavi Gregorius, edeltäjämme,
otamme teidät ja Suomen hiippakunnan pyhän Pietarin ja meidän suojelukseemme, minkä tällä suojelukirjeellä
vahvistamme. Älköön siis kellään ihmisellä
olkoon lupaa tämän kirjeen rehellistä suojelua loukata tai nousta sitä uhkarohkeasti
vastustamaan. Jos sitä joku kuitenkin aikoo yrittää, saa
hän huomata saavansa päälleen Jumalan kaikkivaltiaan ja pyhien Pietarin
ja Paavalin, teidän apostolienne, epäsuosion. Annettu Lyonissa
|
| Lähde: Registrum Ecclesiæ Aboensis - Åbo Domkyrka Svartbok, toim. R. Hausen 1890. Käännös: "Suomen varhaiskeskiajan lähteitä". Historian aitta XXI. Toim. Martti Linna. Jyväskylä 1989. |
| Upsalan arkkihiippakunta perustettiin 1164 paavin käskykirjeellä, jossa uudelle arkkipiispalle ei alistettu mitään kirkollista hallintoa Suomessa. Kun samanaikaisesti asiakirjat kertovat paavin asioineen Suomea koskevissa asioissa joko suoraan tai tanskalaisen tai keskieurooppalaisen kirkkohallinnon kanssa, Ruotsin kirkon osallistuminen Suomen asioihin on poissuljettua. Paavin turvakirjeet olivat vahvoja ultimaatumeita, mutta vain katolisessa maailmassa. Idän ortodoksikirkkoon kuuluvat novgorodilaiset eivät olisi jättäneet Suomea rauhaan sotaretkiltään Rooman käskystä. Jää siis vain yksi vaihtoehto sille, ketä paavi piti suomalaisten uhkaajana: Ruotsi. |
Suomi ei siis säilyneiden asiakirjojen mukaan ole voinut kuulua Ruotsin kuninkaan alamaisuuteen ennen 1249 sotaa. Birger Jaarli näyttää hyökänneen järjestyneet kirkolliset olot, oman hiippakunnan ja paavista Turun piispaan johtaneen vakiintuneen "virkatien", omaavaan kristilliseen maahan, -ja vastoin katolisen kirkon kieltoa. Se, että kouluissa edelleen opetetaan ruotsalaisten tuoneen kristinuskon Suomeen, onkin luku sinänsä. Meille opetetaan ilmiselvää höpinää suomalaisten historiallisen omakuvan vääristämiseksi, eikä tämä asiantila ole irrallaan paljonpuhutusta "heikosta itsetunnosta". Useimmat suomalaiset luulevatkin, ettei heillä ole omaa kansallista historiaa. Heille ei sitä kerrota. 
|
Eerik Pyhän legendan historiallinen arvo | |
|
|
Seuraava kirjoitus on julkaistu "Historiallisessa Aikakauskirjassa" 1919. Keskustelu ristiretki-myytin sepitteellisyydestä käytiin tutkijoiden piiriissä jo niihin aikoihin, mutta kouluhistoriaan ja sanomalehti-tietoon "uudet" näkemykset eivät ole vielä ehtineet.
|
|
Legendan arvo tutkittaessa Eerik Pyhän historiaa on viime vuosikymmeninä ollut sangen kiistanalainen. Knut Stjerna asettui kielteiselle kannalle, selittäen Eerikin pyhimysominaisuuden ja hänelle omistetun suuren merkityksen johtuvan pääasiassa siitä, että upplantilainen muistotieto, johon Stjerna väittää legendan kirjaanpannun muodon perustuvan, on häneen yhdistänyt kahdelta eri taholta lainattuja piirteitä ensinnäkin Adam Bremeniläisen mainitsemasta, 1000-luvulla Upplannissa mestatusta ja myöhemmin pyhänä pidetystä lähetyssaarnaajasta nimeltä Henricus peregrinus, toiseksi Frö-jumalasta. Tämä käsitys ei saanut yleisempää kannatusta, sillä pidettiin hyperkriitillisyytenä hyljätä perimätieto silloin kuin puuttui positiivisia todisteita sen virheellisyydestä.
|
| Seuraava kysymystä laajemmin käsitellyt tutkija, K. B. WESTMAN pitääkin Eerik Pyhän historiallisuutta kaiken epäilyksen ulkopuolella olevana ja käsittelee legendaa luotettavana lähteenä. Niinpä hän pitää Eerik Pyhää erikoisen huomattavana persoonallisuutena. Tämä muka miekka kädessä alistaa koko Ruotsin omakseen, ulkopolitiikassaan koettaa lujittaa Ruotsin valtaa sen vanhassa veromaassa Suomessa, säätää lakia, kirkkopolitiikassaan esiintyy konservatiivina kansalliskirkollisena bernhardinilaisia uutuuksia vastaan, j. n. e. Westman puolestaan pitää legendaa erikoisesti Eerikin puolueen johtavien piirien keskuudessa säilyneeseen traditsioniin perustuvana. Täydellistä käännettä metodisessa suhteessa merkitsee LAURITZ WEIBULLin hiljakkoin ilmestynyt tutkimus Erik den Helige (Aarboger för nordisk Oldkyndighed og Historie, I917). |
| Kun edellinen tutkimus oli ainakin siinä kohden ollut yksimielinen, että legenda perustuu perimätietoon, ottaa Weibull sen käsiteltäväkseen vertailevalta pyhimystarustolliselta, hagiograliselta kannalta, tullen sangen mielen kiintoisiin ja epäilemättä, ainakin pääkohdissaan, luotettaviin tuloksiin. Tarkastaessaan, mitä Eerik Pyhästä oikeastaan varmuudella tiedetään, Weibull toteaa, että Eerikkiä mainitaan jo hänen poikansa Knut Eerikinpojan aikana (1167-1196) ruotsalaisten kuninkaaksi, mutta että hän ei tullut yleisemmin tunnustetuksi, että hänet surmasivat hänen vihamiehensä ja että hänet haudattiin Upsalan kirkkoon. Tätä Eerikkiä pidettiin vasta I2OO-luvulla pyhimyksenä, tosin vähäarvoisena, ja I3:nnen vuosisadan puolivälissä, jolloin hänen päiväänsä toukokuun I8 P. vietettiin Upsalassa suurena juhlana, on hän tullut yleisemmin tunnustetuksi. Weibull huomauttaa, että legendojen olemusta ei ollenkaan ymmärretä, jos niitä pidetään tapahtumien ja persoonallisuuksien kuvauksena. |
|
Pyhimystarujen sepittäjillä ei milloinkaan ole ollut sellainen tarkoitus, vaan heidän pyrkimyksensä on
ollut antaa kansalle hyviä esikuvia. Lukuisat yksityiskohdat osoittavatkin, että Eerikin legendaan ovat suuressa määrin vaikuttaneet kertomukset vastaavanlaatuisista tapahtumista Olavi ja Knut Pyhän elämässä. Legenda ei siis ole upplantilaista eikä Eerikin puolueen traditsionia, vaan keskiajalle ominaista oppinutta kompilatsiotyötä, jonka vuoksi sillä Weibullin mielestä suoranaisena historiallisena lähteenä ei ole mitään arvoa. Ainoastaan kirjallisuushistoriallisesti se on mielenkiintoinen koska siitä käy selville, miten Pohjolan kolmas ja viimeinen kansallispyhimys Erik Pyhä runoiltiin ja kuinka hänestä legendaa kirjoitettaessa ei enää tiedetty ihan mitään.
A.KN. Katso myös virallinen totuus: Pyhä Henrik - Suomen taivaallinen suojelija, |
 | EDELLISELLE SIVULLE | TAKAISIN ETUSIVULLE | SEURAAVALLE SIVULLE |  |
