Vanhimmat kuvat rististä esiintyvät ajan kulkua (kalenteri-merkityksessä) kuvaavien ympyröiden säteinä. Aurinkovuoden tärkeimmät päivät olivat talvi- ja kesäpäivän seisaukset ja kevät- ja syyspäin tasaukset. Kun vuosi esitetään ympyränä, näiden pisteiden yhdistäminen tuottaa ristin. Ympyröityä ristiä on luonnollisesti käytetty myös auringon symbolinia, -auringon vaiheethan ovat po. kalenterin peruste.

Maanviljelys-yhteisöissä kylvöpäivien tarkka ajoittaminen oli kalenterinpidon päämotiivi, sillä viljelyn onnistuminen oli elämän ja kuoleman kysymys koko yhteisölle. Kalenterin pito annettiinkin pakanallisen papiston tehtäväksi, ja kaikkialle Eurooppaan rakennettiin kivisiä ja puisia megaliittikehiä, joiden varjot tai linjat määrättyjen kivien tai paalujen kautta nousevaan aurinkoon tai tähteen kertoivat kylvöön sopivan päivän lähestymisestä.

Voimme siis kuvitella pappien värjöttävän aamuhämärissä pyhien kivien luona odottaen auringon nousua horisontin yläpuolelle, ja kertovan kuinka lähellä ollaan tärkeää päivää, joka oli sekä uskonnon että pääelinkeinon merkkipäivä. Kun kentälle pystytetty jättimäinen kalenteri-koje, Stonehenge tms., oli antanut tuloksen, että suuri päivä lähestyy, papit kutsuivat kansan koolle: "Iloitkaa, ihmiset, sillä pian .... nousee kuolleista ja pellot voivat ottaa vastaan siemenen!" Tämä siis tapahtui pääsiäisen aikoihin.

On mitä todennäköisintä, että yksikään esihistoriallisena aikana maata viljellyt eurooppalainen kansa ei ollut ilman vastaavanlaisia menoja. Mikael Agricola kertoo suomalaisten viettäneen keväisiä "Ukon vakkoja", joissa näyteltiin Maan ja hedelmöittävän sateen yhdyntä Ukon (Ukko-Ilmarisen) ja Raunin (Maa-emosen) kesken, mutta kentälle pystytetyistä kalentereista on merkkejä vain sieltä missä ne tehtiin kivestä.

Aurinkopyörä oli siis elämän symboli sekä uskonnon että elinkeinon kautta. Toisen version viljely-elinkeinon elämänmerkistä lyödämme Egyptistä, jossa Niilin tulva oli maamiehen vuoden kiintopiste. Niili sai vetensä sateisemmalla vyöhykkeellä etelämpänä, ja tulva nousi egyptiläisten pelloille muuten kuivana aikana. Egyptin "musta maa" sai siis vetensä joesta, mutta Syyrian "punainen maa" taivaasta sateina. Egyptin uskontokin oli erilainen. Kukin fellah oli pystyttänyt Niilin rannalle seipään, jonka poikittainen merkki kertoi kuinka paljon vedenpinnan on vielä noustava, jotta hänen palstansa kastuisi ja elämä olisi turvattu. "Risti" edusti siis elämää, ja esiintyy siinä merkityksessä myös hieroglyfeissä.

Edelläkerrottu tapahtui siis neoliittisten maanviljely-yhteisöjen elämässä, vanhan Jumalatar-uskonnon aikaan ennen ihmiskunnan suistumista henkisesti raiteiltaan, ennen globaalia kollektiivistä mielenhäiriötä, jonka seurauksista saamme lukea yhä uutisia päivittäin.

Ilmaston muuttuessa noin 7000 vuotta sitten epäedullisemmaksi, ja maan ollessa jo kauttaaltaan "varattu", suurin osa ihmisyhteisöistä pyrki tehostamaan ravinnon ja hyödykkeiden hankkimista, mutta eräissä kuivissa paikoissa tapahtui toisenlainen innovaatio: Ravinnon ja resurssien ryöstäminen toisilta yhteisöiltä tuli kriisin ratkaisuksi. Sodat alkoivat ensin paimentolaisheimojen (indoeurooppalaiset, seemiläiset) keskuudessa, ja sitten nämä vyöryivät sivistyneempään maailmaan.

Uskonnon tasolla tämä murros tuotti sotaisat ja verenhimoiset jumaluudet, jonka kehityksen huippuja ovat Jahve ja Allah, nuo pyhän sodan eli pyhitetyn rikoksen lietsojat. Ihminen (uudesti)loi Jumalan oman sairautensa kuvaksi.

Arkeologi Maria Gimbutas on kuvannut indoeurooppalaisten nomadien tunkeutumista Euroopan maanviljelys-alueille kulttuurikehityksen taantumisena ja hyvinvoinnin romahduksena. Euroopan ensimmäiset kaupungit Ukrainassa ja Moldaviassa poltettiin ja maa autioitui. Arkeologiset tutkimukset kertovat elämän köyhtyneen, väen vähentyneen ja käyttöesineiden muuttuneen karkeimmiksi. Kreikan kirjoitustaidottomat "pimeät vuosisadat" mykeneläisen sivistyksen tuhoutumisen jälkeen kuuluvat nekin ensimmäisen eurooppalaisen sivistyksen tuhonneiden katastrofien sarjaan.

Nomadit verenhimoisine uskontoineen loivat entisten yhteisöjen tilalle väkivaltaisten ja itsekkäiden individualistien johtavat hierarkiset yhteiskunnat, joiden tunnusmerkki oli ihmisten välisen eriarvoisuuden institutionalisointi ja jyrkkä luokkajako. Luonnollisesti näiden päällikkökuntien tms. despotioiden oli kohdattava vanhan uskonnon kannattajien viivytystaistelu, joka muuten tietyssä mielessä jatkuu yhä. Myytit kirjoitettiin uudelleen, niin että sankarit tappoivat käärmeitä (vanha naisellinen symboli) ja mm. Zeus raiskasi tuhat nymfiä.

"Käärme oli selvästi liian tärkeä, liian pyhä ja liian yleinen Jumalattaren voiman symboli, jotta se oltaisiin voitu sivuuttaa. Kun ajattelutapa piti muuttaa uuden järjestelmän vaatimuksiin sopivaksi, niin käärme ... piti nujertaa, vääristää ja häpäistä." Riane Eisler, "Malja ja Miekka" WSOY 1984, s.126

Uusi agresiivinen ja egoistinen arvomaailma ei ollut turvassa ilman vanhojen symbolien syrjäyttämistä, josta jo mainittiin käärmeiden tai lohikäärmeiden tappaja-sankarien palvonta. Vanhat elämänsymbolit olivat looginen kohde häpäisylle. Niistä tehtiin kuoleman symboleja ja teloitusvälineitä. Euroopassa teilipyörä, väline jossa onneton uhri teloitetaan murskaamalla jäsenet yksi kerrallaan kunnes henki on lähtenyt ja sitten nostetaan jäännökset korkealle aiheuttamaan kauhua ja pelkoa "esivaltaa" kohtaan, oli erittäin käytetty mm. Ruotsin valtakunnassa vielä 1600-luvulla jKr., ja tunnettu koko Euroopassa. Ristin käyttö tuomittujen tappamiseen hitaasti kiduttamalla kuului samaan käytäntöön.

"Esihistoriallisiin pienoispatsaisiin ja muihin uskonnollisiin esineisiin kaiverrettujen ristien alkuperäinen merkitys näyttää liittyneen siihen, että jumalatar yhdistettiin syntymään sekä kasvien, eläinten ja ihmisten kasvuun. Tämä merkitys säilyi Egyptin hieroglyfeissä, joissa risti merkitsi elämää ja elävää, ja on yhtenä osana terveyttä ja onnea merkitsevissä sanoissa.

Uusi järjestys merkitsi patriarkaalisuutta ja naisten esineellistämistä entisen sukupuolieroja korostamattoman yhteisöllisyyden ("gylania" R.Eislerilla) sijasta. Alkuperäisen harmonian restauraatio tuleekin näkyviin ensimmäiseksi naisten pyrkimyksessä emansipaatioon ja yleensäkin naisten huonon kohtelun arvostelussa. Eräs ensimmäisiä nimeltä tunnettuja "tasa-arvon" puolustajia oli J.Nasaretilainen.

Nostamalla Maria Magdalenan, patristisen juutalaisen yhteiskunnan leimaaman ja halveksittuun rooliin työntämän naisen, ryhmänsä tärkeäksi jäseneksi ja Nag Hammadin asiakirjojen mukaan jopa seuraajakseen uskonnollisen liikkeen johdossa, J.Nasaretilainen teki hyvin radikaalin ratkaisun. Hän hylkäsi patristisen järjestyksen perusperiaatteet hyväksymällä ja ylentämällä naisen, jonka yhteiskunta oli hylännyt. Jeesuksen ja Palestiinan roomalais-juutalaisen valtarakenteen välit olivat sen jälkeen sovittamattomat, ja tunnettu loppunäytös päätetty asia?

Toisaalla näillä sivuilla esitelty Nag Hammadin kirjakätköön sisältynyt Thunder Perfect Mind -runoelma sisältää yhtäläisyyksiä antiikin maailman ei-patristisiin salakultteihin ja jopa neoliittisen Euroopan jumalatar-käsitykseen. Emme varmaankaan erehdy, jos tarkastelemme J.Nasaretilaisen esiintymistä Vanhan Uskonnon viitekehystä vasten, ja moni seikka tuntuu täsmäävän.

Ei ole siis poissuljettua nähdä 2000:n vuoden takaisissa tapahtumissa näytös vanhan ihmismyönteisen ja vallitsevan hierarkis-agressiivisen elämäntavan välisessä taistelussa. Vanhat elämän symbolit oli kerran tahrittu ja mitätöity, tehty vaarattomiksi uudelle valtarakenteelle kuten luultiin, mutta oli yksi tapa tehdä tyhjäksi tapahtunut häpäisy. Se tosin vaati tekijältään äärimmäisen henkilökohtaisen uhrauksen.

Jeshua Ha Nostria, mikä hänen nimensä sitten olikaan, pidetään melkoisella todennäköisyydellä historiallisena henkilönä. Voimme uskoa hänen kuolleen niin kuin on kerrottu, mutta hänen kuolemansa ei ollut irrallinen episodi Rooman keisarikunnan kymmenien tuhansien crusifikaatio-teloitusten joukossa, vaan jo aikalaiset yhdistivät tapahtuneen ikimuistoisten vanhojen uskontojen kuolevien ja ylösnousevien jumaluuksien kärsimyshistorioihin. Entinen Kybelen pappi Montanus perusti jopa varhaiskristillisen suunnan, joka piti Nasaretilaista Attiksen inkarnaationa, -siis samana persoonana kuin ikivanhan Jumalatar-uskonnon miehinen hedelmällisyysjumala, jonka ylösnousemus vapauttaa luonnon keväiseen kasvuun.

Alkuseurakuntien yläpuolella ei ollut kirkon hierarkian opillista auktoriteettia, vaan -runollisesti ilmaisten- ihmisen kolme miljoonaa vuotta vaikuttaneen omantunnon auktoriteetti, ja yhä elävä Vanhan uskonnon muisto. Nag Hammadin kirkollisilta sensoreilta 1600 vuotta kätkössä olleet asiakirjat antavat kuvan feminiinistä alkuviisautta kunnioittaneesta ja hätkähdyttävällä tavalla neoliittisen Jumalatar-uskonnon piirteitä toistavasta uskonnollisuudesta, jossa nainen ei ollut miehen omistama esine, eikä ihmisten arvoa määrännyt sukupuoli eikä syntyperä.

Kysymykseen, oliko J.Nasaretilaisen kuolema tunnetulla tavalla puhdistusuhri vanhan elämänsymbolin palauttamiseksi patristisesta alennustilastaan, voimme antaa vastauksen: Suurelle joukolle kahden ensimmäisen vuosisadan AD. alkukristittyjä se oli juuri sitä.