|
| Kun asianmukaiset hautajaismenot on vietetty ja piispa laskettu hautaan
liiviläisten tiesminkä laatuisten kyynelten ja vaikerrusten saattamana,
käsitellään seuraajakysymystä, ja lähdetään
etsimään sopivaa henkilöä Bremenin äitikirkosta.
Päädytään kunnianarvoisaan Loccumin apotti Bertoldiin
sisteriläisten veljeskunnasta.
Hänestä lähtö tuntuu ensin vastenmieliseltä, mutta vakuututtuaan metropoliitan rukouksista, hän ottaa kannettavakseen uskonjulistamisen kuorman. |
| Tultuaan piispaksi hän lähtee Liivinmaalle kokeilemaan onneaan,
aluksi ilman sotaväkeä, luottaen Jumalan varjelukseen. Ükskülaan
tultuaan hän ottaa valtaansa kirkon omaisuuden ja kokoaa luokseen
liiviläisten parhaimmat, niin pakanat kuin kristitytkin, ja koettaa
juoma- ja ruokatarjoilulla ja lahjojen antamisella saada heidät myötämielisiksi,
kertoen tulleensa heidän kutsustaan ja aikovansa kulkea edeltäjänsä
jalanjälkiä.
He ottavat hänet aluksi ystävällisesti vastaan, mutta suuttuivat Holmin kalmiston siunaamisesta ja alkoivat kinastella keskenään: yhdet vaativat hänen polttamistaan kirkkoineen päivineen, toiset halusivat lyödä hänet kuoliaaksi ja kolmannet tahtoivat hukuttaa hänet. Ja he päättelivät, että köyhyyden pakeneminen oli syy hänen tuloonsa. |
| Kaiken sujuttua heti alkuunsa näin erinomaisesti, piispa lähtee
salaa laivojen luo ja pakenee takaisin Gotlantiin, josta jatkaa eteenpäin
Saksimaalle, ja valittaa siellä paaville, metropoliitalle ja kaikille
kristityille
Liivinmaan kirkon luhistumista. Niinpä isä paavi lupaa syntien anteeksiannon kaikille, jotka ottavat vastaan ristin ja aseistautuvat liiviläisiä valanrikkojia vastaan, ja antaa piispa Bertoldille, niinkuin hänen edelläkävijälleenkin, kirjeen siitä asiasta. |
| Niinpä piispa, koottuaan miehiä, tulee sotaväen kanssa Liivinmaalle (heinäkuun tienoilla 1198) ja saapuu Holmin linnoituksen luokse, joka sijaitsee keskellä jokea. Hän lähettää sanansaattajan veden yli kysymään, aikoatko he vastaanottaa uskon ja pitää sen. He huutavat etteivät aio tehdä kumpaakaan, mutta piispa ei pysty hyökkäämään, koska on jättänyt laivat huolettomasti taakse. Hän kääntyy sotaväkineen takaisin Riian paikalle (arkeologisista löydöistä tiedämme, paikalla oli tuohon aikaan kaksi liiviläistä kylää ja kalmisto) ja neuvottelee joukkoineen mitä tehdä. |
| Sillävälin liiviläiset kokoontuvat häntä vastaan ja tulevat Riian mäen takaa. He lähettävät kuitenkin sansansaattajan piispan luo tiedustelemaan mikä on syynä sotaväen paikalle tuomiseen. Piispa vastaa, että he ovat, aivan kuin koirat, jotka hyppäävät ruoskaa karkuun, toistuvasti hylänneet kristinuskon ja kääntyneet takaisin pakanuuteen. Silloin liiviläiset sanovat: "Tuota emme hyväksy syyksi. Jos sinä vain kääntyisit takaisin virkapaikallesi ja lähettäisit sotaväen pois, ja pakottaisit ne, jotka ovat ottaneet uskon vastaan myös pysymään siinä, ja houkuttelisit toisia ottamaan uskon vastaan puheilla, eikä piiskanlyönneillä." Piispa pyytää heiltä heidän poikiaan panttivangeiksi, mutta he väittelevät henkestä edestä, ettei heidän tarvitsisi luovuttaa heitä. Sillävälin he antavat ja ottavat lyhyen välirauhan, jotta ehtisivät koota joukkonsa, vaihdettuaan tavan mukaan keihäitä rauhan vahvistukseksi. Rauhan aikana he tappoivat joitakin hevosille ruokaa etsiviä saksalaisia. Sen nähtyään julisti piispa rauhan loppuneeksi lähettäen heille keihään takaisin. |
|
Piispa Bertoldin taistelusta ja hänen tappamisestaan |
| Liiviläiset karjuvat ja metelöivät pakanalliseen tapaan. Vastapuolella saksien joukot aseistautuvat taisteluun ja syöksyvät kiitäen pakanoiden kimppuun. Liiviläiset pakenevat. Piispan nopea hevonen, jota hän ei saa pidäteltyä, kantaa hänet pakenijoiden keskelle. Kaksi heistä pysäyttää hänet, ja kolmas, nimeltään Ymaut, työntää keihään hänen selästään läpi ja toiset repivät hänet hetkessä kappaleiksi. Liiviläiset pakenevat päätä pahkaa, peläten sotaväen ajavan heitä takaa, sillä he näkevät saksalaisen sotakypärän, jonka saksalaisen tappaja on pistänyt päähänsä. Sillä kadotettuaan johtajansa tulee saksalaisten väki tietenkin levottomaksi ja tuhoaa niin hevosilla kuin laivoilta käsin, niin tulella kuin miekalla liiviläisten viljapeltoja. |
| Holmlaisten ja Ükskülalaisten ristimisestä |
|
| Sen nähtyään liiviläiset uudistavat rauhan estääkseen suuremmat tuhot, ja kutsuvat luokseen kirkon miehiä. Ensimmäisenä päivänä ristittiin Holmissa noin viisikymmentä ja seuraavana päivänä käännytetään noin sata. He ottavat papit linnoituksiinsa ja määräävät kunkin papin ylläpitoon vakan viljaa joka auranalalta. Sen nähtyään sotaväki rauhoittuu ja valmistautuu poistumaan. |
| Niinpä liiviläiset, kadotettuaan paimenensa, lähettävät
hengenmiesten ja veljien neuvosta lähettiläät Saksanmaalle
pyytämään uutta seuraajaa. Ja niin lähtee hyväuskoinen,
epäluotettavan kansan rauhanlupaukseen luottava saksien joukko takaisin.
Hengenmiehet ja yksi kauppamiesten laiva jäävät.
Tuuli oli vasta työntänyt laivat kauemmaksi , ja katso -tultuaan ulos saunoistaan luopiot liiviläiset huuhtovat itseään Väinan vedellä sanoen: "Tässä me nyt pesemme ristimisveden pois yhdessä uskon kanssa, ja huudeltuamme pois vastaanotetun uskon, lähetämme sen saksien perään." Mutta he, jotka olivat lähteneet, olivat veistäneet yhteen puunoksaan aivan kuin ihmisen pään, ja pitäen sitä saksalaisten jumalana he uskoivat sen avulla lähettävänsä sakseille tulvia ja sairautta, ja uskontapojensa mukaisesti he valmistivat simaa, joivat sitä yhdessä ja neuvottelivat. Sitten he ottivat pään alas puusta, sitoivat yhteen puita lautaksi, laittoivat pään kuin saksien jumalan lautalle ja lähettivät sen yhdessä kristinuskon kanssa merta myöten Gotlantiin lähteneiden perään. |
| Rikottuaan rauhan kuukauden sisällä, ryöstivät he veljiä vangiten ja heitä pahoin kohdellen heidän omaisuutensa ja vievät sen varkaan tavalla ja väkivallalla pois. Koska myös hevoset on viety, jäävät pellot kyntämättä. Kirkolle aiheutuu siitä melkein kahdensadan markan vahinko. Sen takia hengenmiesten joukko pakeni Ükskülasta Holmiin, tietämättä minne kohtalon armoihin uskaltautuisivat. |
Seuraavan paaston aikana kokoontunut liiviläisten kokous päättää,
että se hengenmies, joka vielä pääsiäisen jälkeen
jää maahan, menettää päänsä. Silloin
lähtevät hengenmiehet kuolemankauhun ajamina ja myös paimenen
etsimisen takia takaisin Saksimaalle. Liiviläiset uhkasivat tappaa
myös paikalle jääneet kauppiaat. Mutta kauppiaat pelastivat
henkensä antamalla lahjoja vanhimmille.  |
 | EDELLISELLE SIVULLE | TAKAISIN ETUSIVULLE | SEURAAVALLE SIVULLE |  |
