Huolimatta indoeurooppalaiseksi vaihtuneesta kielestä, nykyiset eurooppalaiset ovat geneettisesti suurimmalta osin alkuperäistä perimää, kuten Asatru Archaeology -sivuilla oikein todetaan: Brian Sykes, ihmisgenetiikan professori Oxfordissa, kommentoi, että "nyt on jo paljon selvempi käsitys, että geenit joita mekin kannamme, olivat olemassa läpi jääkauden, ja että esivanhempamme metsästivät biisoneita ja poroja ollen geneettiseltä ulkonäöltään oleellisesti samanlaisia kuin me olemme tänään."

Kuittaamme geenikysymyksen tässä yhteydessä viittaamalla valistuneen asatru-sivuston kirjoitukseen, ja kielikysymystä on käsitelty toisaalla näillä sivuilla perusteellisemmin. Kysymys indoeurooppalaisen maahanmuuton luonteesta ansaitseekin erityisen huomion.

Suomessa populaarit historia-kuvakirjat ovat yleensä käännöskopioita, ja usein ruotsalaisen Bonniers-kustantamon töistä editoituja. Bonniersin tuotteissa esiintyy usein po. yhteyksissä "jaloja germaaneja" tms. arjalaisia, jotka alistivat valloitettuja kansoja, kuten sanonta kuuluu. Tälläistä mielikuvaa viljellään jopa vastoin tieteen tuntemia tosiasioita.

Arkeologisia todisteita "valloituksesta" on toki olemassa: Nykyisen Ukrainan alueen lukuisat poltetut muinaiskaupungit, maalatun keramiikan katoaminen aineistosta samoihin aikoihin kuin indoeurooppalaiset tunkeutuivat Kaakkois-Eurooppaan, ja korvautuminen heikkotasoisemmalla tuotannolla, eurooppalaisten kirjoitetusmerkkien ym. sivistyksen saavutusten katoaminen, merkit väestömäärän romahduksesta ja vanhojen asutusten hylkäämisestä, jne.. Tuho sinänsä ei kerro mitään siitä, miten se tapahtui.

Klassinen valloitusteoria olettaa romantisoiden, että "järjestelykykyisemmät" (Bonniersin mielisanonta) arjalaiset valloittivat hajanaisemmat maanviljelysyhteisöt. Kun vanhojen eurooppalaisten kyvystä organisoida laajoja yhteisiä rakennustöitä, mm. megaliittikehiä ja -observatorioita, on riittävästi näyttöä, ei vanha patenttiselitys enää vakuuta.

Sotilaallisista rynnäköistä on eräitä tunnettuja esimerkkejä, kuten Mitannin valtakunnan johtavaksi kerrokseksi nousseen indoarjalaisen heimon uhkarohkea isku pääkaupunkiin, istuvan dynastian karkoitus ja oman valtion perustaminen. Hitaimmat alamaiset ehkä huomasivat jotain tapahtuneen vasta kun kolikoissa oli kummallisen kuuloinen hallitsijan nimi. Kaakkois-Euroopassa on saattanut tapahtua jotain aivan muuta.

Kuten edellä jo hahmotettiin, indoeurooppalaisten maahanmuutto on voinut alkaa ja jatkua pitkään varsin rauhanomaisena. Etnisiin konflikteihin tottumattomat eurooppalaiset eivät ehkä yksinkertaisesti nähneet vierasheimoisten kasvavassa läsnäolossa mitään vaaraa.

Yhteentörmäys on voinut alkaa vasta väestön oltua jo jonkin aikaa etnisesti rikkonaista. Jonkin kriisin yhteydessä kansanryhmien välit ovat ehkä kärjistyneet, ja seuranneissa mellakoissa elinkeinoelämä on lamaantunut, väestöä on kohdannut laaja tuho, ja kulttuuri on romahtanut. Mikäli ex-nomadit ovat yrittäneet ottaa haltuunsa paikallista hallintoa, se on saattanut olla heille liian monimutkaista, ja tuho on seurannut.

Patriarkaalinen elämäntapa siis "voitti" tässäkin tapauksessa, sillä sekasorron ja tuhon jälkeen kehittyneemmän yhteiskuntamuodon uudelleenrakentaminen oli mahdotonta. Elettiin siis indoeurooppalaiseen tapaan.

Indoeurooppalainen nomadiyhteiskunta perustui uuteen innovaatioon: Sukulaisuuteen perustuviin heimoihin ja klaaneihin. Heikommat ryhmät maksoivat veroa vahvemmille, ja kokonaisuus muodosti alati muuttuvan hierarkian, jossa valta sai oikeutuksensa väkivallasta.

Tällä "hallinto"käytännöllä ja eurooppalaisten vuosituhansia suhteellisen rauhanomaisesti eläneiden maanviljely-yhteisöjen vaihtoon ja yhteistyöhön perustuvilla suhteilla on ero kuin yöllä ja päivällä. Monet nykyisetkään tutkijat eivät pysty käsittämään, että ihmisyhteisöt voivat suorittaa suuriakin yhteisiä töitä ilman "yläluokkaa", joka käskisi. Hallinnoimisen auktoriteetti saatiin ennen uskonnosta, ja pitkästä yhteistyön perinteestä, ei uhkaamalla pakottavasta alistussuhteesta.

Ehkä "indoeurooppalaiset valloittajat" olivat tottuneet tekemään ryöstöretkiä maanviljelijöiden maille, ja jonkin kriisin yhteydessä he huomasivat olevansa vallassa. Paimentolaisille rosvo-parooneille tämä tilanne oli liian vaativa. He ryöstivät mitä löysivät, ja sitten ihmettelivät, kun ei ole enää ryöstettävää, ja ihmiset alkavat kuolla nälkään. "Prätkäjengi-valtion" kautta oli päädytty hautausmaan rauhaan.

"Jalojen arjalaisten" tms. hunnien sijasta piirtyy esiin nälkäisen mustalaisen rujo hahmo?

Hakevatko ihmiset uskonnoista tekosyytä raakuuksiin ja väkivaltaiseen riehumiseen, vai muokkaako uskonnonharjoitus persoonallisuuden aggressioon taipuvaiseksi ja empatiaan kykenemättömäksi? Vai ovatko molemmat vaihtoehdot totta?

Puheenvuoro asiantuntijalle:

"Kaikien isänvaltaisten yhteisöjen uskonto on ytimeltään seksuaalikielteistä. Tätä sääntöä eivät kumoa sukupuolisuudelle myönteiset alku-uskonnot, joissa uskonnollisuus ja sukupuolisuus vielä ovat yhtä. Kun yhteisön rakenne kehittyi luonnonmukaisesta äidinvallasta isänvaltaan, ja samalla patriarkaaliseen luokkayhteiskuntaan, uskonnollinen ja seksuaalinen kultti repesivät irti toisistaan ja jäsentyivät toistensa vastakohdiksi.

Samalla sukupuolisuuskultti ajanmittaan hävisi, ja sen tilalle työntyi bordellien, pornografian ja salaseksualiteetin epäkulttuuri. ...

Seksuaalikielteinen, sukupuolisuudelle vihamielinen uskonnollisuus on isävaltaisen, autoritaarisen yhteisön tuotetta. Isän ja pojan välinen suhde, joka kaikissa patriarkaalisissa uskonnoissa erottuu omaksi säikeekseen, on uskonnollisten elämysten välttämätöntä, yhteisöstä määräytynyttä sisältöä, mutta nuo elämykset sinänsä syntyvät patriarkaatin vaatimasta sukupuolisuuden tukahduttamisesta.

Ajan mittaan uskonto asettuu auktoriteetin palvelukseen, ja julistaa kuuliaisuuden ja kieltäymyksen vaatimuksia, jotka itsessään ovat taas uskonnon toiskertaista tuotetta. Tällöin uskonto pääsee lähtemään lujalta pohjalta: Isänvaltaisessa yhteisössä sukupuolisuuttaan tukahduttavan ihmisen muuttuneesta rakenteesta.

Lihan himojen tuomitseminen on uskonnollisen asenteen eloisasti pulppuava lähde, ja kaikkien uskonnollisten oppirakennelmien ja käskyjen tukiranka. Erityisen selvästi se näkyy kahdesta uskonnosta, nimittäin kristinuskosta ja budhalaisuudesta."

Wilhelm Reich: "Fasismin massapsykologia" (s.147,152) Otava 1973, ISBN 951-1-00954-0

"Hävettävyyden" ja "synnin" käsitteet olisivat olleet sukupuolisuuteen liitettyinä täysin käsittämättömiä ihmiselle ennen "jahvistisia" uskontoja. Olimme ilmeisesti yksinkertaisesti liian terveitä moiseen hubble-bubbleen.

Ensimmäinen kollektiivinen onnettomuutemme oli patriarkaalisen formaatin mukainen perhe, jonka isänvalta heijasti taivaallista Jahwen despotiaa, ja jossa lasten isyys oli ikuisen kyttäämisen kohde. Nyky-arabeilla onkin sanonta: "Miehen kunnia on naisen jalkojen välissä." Muinais-eurooppalaiselle tämä lause olisi täysin absurdi: "Siellähän on naisen .....?"

Seksuaalisuuden kontrollointi johti loogisesti sen synnillistämiseen ja tukahduttamiseen, jota on jatkunut vuosituhansia, mutta seksuaalisuuden "likaistamisessa" ollaan ottamassa jo seuraavaa askelta: Perhe-instituution annetaan hajota työelämän vaatimusten, moraalisuutta nakertavan viihteen ja länsimaisen elämänmuotomme hajoamisen aiheuttamiin paineisiin. "Työvoiman uusintaminen" eli uuden sukupolven kasvattaminen perheissä korvataan suurien ihmisjoukkojen maahantuonnilla jopa toisilta mantereilta. Media manipuloi nyt aikuistuviin ikäluokkiin "sinkkuuden" ihannetta, ja normalisoi promiskuiteetin koko aikuisiän kestäväksi tavanomaiseksi tilaksi. Tämä "elämän"tapa johtaa loogisesti siihen, että seksuaalinen tyydytys tapahtuu tulevaisuudessa yleensä prostuution puitteissa, markkinavoimien ehdoilla.

Seksuaalikielteisyyteen aina liittyvä kaksinaismoraali ja sukupuolisuuden halventaminen kehittyvät oman logiikkansa mukaan, ja yhdessä yhteisöllisyyden katoamisen -oikeammin tietoinen hävittämisen- kanssa se tuottaa yhteisvaikutuksenaan tälläisen tuloksen.

Reichin havainto "luonnepanssarin" kahtalaisesta olemuksesta on tärkeä asian ymmärtämiseksi. Yksilö tukahduttaa itseään, ja aiheuttaa samalla purkautumattomien paineiden kertymisen. Tämä tyydyttämättömyys johtaa pitkään patoutuessaan sairaiden ja vahingollisten purkautumismuotojen ilmaantumiseen, mitkä kieroutuneet ilmiöt antavat tukahduttamiselle tietynlaisen oikeutuksen. Kontrolli synnyttää kontrollin rikkomisen, mikä oikeuttaa kontrollin olemassaolon.

Huomautamme, että tukahduttamisen patoamat purkaukset, perversiot ja sadismi, ovat jotain muuta, kuin sen energian ilmauksia, johon tukahduttaminen alunperin kohdistui. Nämä ilmiöt ovat oikeasti sairaita, eikä niitä voi samaistaa "vapaan terveen seksuaalisuuden" ilmauksiin. Emmehän pidä teinipoikien rivoja vitsejäkään eroottisena maailmankirjallisuutena.

Seksuaalisen puritanismin vastareaktio näyttäytyy ikävän usein uhkarohkeana promiskuiteettina ja sukupuolisuuden toteuttamisena ihmissuhteen tarjoamien turvallisten puitteiden ulkopuolella. Sukupuolisuhteiden suureen määrään pyrkiminen on perustellusti käsitetty yhdeksi nuorison itsetuhoisen käyttäytymisen muodoksi, huumeidenkäytön ja rikollisuuden rinnalla. Näitä kielteisiä ilmiöitä yhdistää, paitsi onneton lopputulos, myös yhtäläinen alkuperä yksilön traumaattisissa varhaiskomuksissa, mutta siitä ei enempää tässä yhteydessä.

Tasapainoiseen ihmisyyteen oleellisesti liittyvän luonnollisena ymmärretyn seksuaalisuuden ilmentyminä ei todellakaan voida pitää sellaisia pakkoliikkeenomaisia käyttäytymismuotoja, kuten esim. 1990-luvun suomalaisten kohublondien väkinäinen kohkaaminen, joka valitettavasti vaikuttaa median kautta nuorten naisten kuvaan siitä, mitä modernilta naiselta odotetaan. Kyse on itseasiassa minä-kuvaltaan rikkonaisten henkilöiden epätoivoisesta yrityksestä saada huomiota ja hyväksyntää, joka taas johtuu... no, jätetään tämäkin asia.

James DeMeon uusia uria avaava teos, "Saharasia", osoittaa tieteellisesti perustellen ja yksityiskohtaisesti vastaavuuden ekologis-ilmastollisten olotilojen ja ihmiskunnan käyttäytymisen välillä. Arkeologisten ja paleoklimaattisten tutkimusten pohjalta, ja myös perustaen eri nykyisten ja menneisyyden kulttuurien elämäntapojen tarkasteluun, DeMeo osoittaa, että ankeimmat ymäristöolosuhteet vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen, ja sitä kautta muuttavat yhteiskuntien yhteistä kulttuuria.

6000 vuotta sitten, kun nykyisessä Saharassa vallitsivat kosteat olosuhteet, asuttivat tätä seutua yhteisöt, joita luonnehti rauhanomaisuus, demokraattisuus ja matriarkaalisuus. 4000 eKr. muuttuivat ilmaston ehdot: Kuivuminen, nälänhädät ja aavikoituminen yleistyivät, ja aiheuttivat myös drastisen kulttuurin muuttumisen.

Muuttuminen on voinut tapahtua ilmastonmuutoksen aiheuttaman nälänhädän tms. onnettomuuden aiheuttaman traumatisoitumisen kautta. Tämä traumatisoituminen, bioenergeettinen sulkeutuminen eli Reichin terminologiassa "luonnepanssari" (Charakterpanzer), aiheuttaa kulttuurin muutoksen, josta seuraa sortoa, väkivaltaisuutta ja sellaisten tuskallisten toimenpiteiden, kuten sukupuolielinten silpomisen yleistyminen institutionalisoituina rituaaleina.

DeMeo esittää runsaasti perusteluja näille maantieteellisille ja antropologisille johtopäätöksille, ja osoittaa sitten, että rakkaudellinen, vapaa, demokraattinen ja iloinen elämäntapa johtaa onnelliseen ja psyykkisesti terveeseen yhteiskuntaan. Kirja on aivan pakollinen luettava näistä asioista kiinnostuneille. Valitettavasti se on saatavilla vain englanniksi.

Kirjoittaja toimii HOLIS -nimisessä organisaatiossa: http://www.holis.org/index.htm

James DeMeo: "Saharasia"
Orgone Biophysical research Laboratory, Greensprings, Oregon, USA, 1998.