Kirjoitan tämän vastaukseksi Charlotte Allenin kirjoitukseen (tammikuu 2001) Atlantic Monthlyssa. Vaikka Ms. Allen käytti suuren osan artikkeliaan minun ja muidenkin haastattelemiseen, hän näyttää silti hukanneen sekä kyvyn oivaltaa mikä on oleellista että suhteellisuuden tajunsa kommentoidessaan Jumalattareen orientoitunutta henkisyyttä.

Jumalattaren uskonto ei perustu uskomiseen historiaan, arkeologiaan, eikä minkäänlaiseen Suureen Jumalattareen menneisyydessä eikä tulevaisuudessa. Meidän henkisyytemme perusta on kokemus, suora suhde syntymän, kasvun, kuoleman ja uudistumisen sykliin luonnossa ja inhimillisessä elämässä. Me näemme elämän monimutkaisen itseensäkietoutuneen verkon pyhänä, jos niin halutaan sanoa, todellisena ja tärkeänä, vuoroin suojelevana, vuoroin vaativana.

Luonnon pitäminen pyhänä on radikaali teko aikana, jolloin jokainen merkittävä ekosysteemi tällä planeetalla on uhattuna, koska se kyseenalaistaa hallitsevan, liikevoittoa yli kaiken ihannoivan, arvomaailman, joka sallii meidän riistää maan elämää ylläpitävää luonnon järjestelmää. On myös yhtä radikaali teko nähdä jumaluus naispuolisena ja naisen (ja miehen) seksuaalisuus ja keho pyhänä asiana, aikana jolloin naisen osana on yhä päivittäinen väkivallan uhka, epätasa-arvon todellisuus ja hänen itsensä oleminen ruumiineen ja sieluineen väärinkäytön kohteena.

Kaikessa Wiccaa koskevassa keskustelussa joudutaan pohtimaan näitä kysymyksiä, ja halutessaan rehellisesti ymmärtää theaologiaamme (thea = "jumalatar") joutuu astumaan ulos juutalaisesta tai kristillisestä tavasta ymmärtää jumaluuden käsite. Ms. Allen, katolisten sivujen tuottajana ja kristillisenä kirjailijana, näyttää olevan kykenemätön ymmärtämään omasta uskonnollisesta kehyksestään poikkeavia asioita, ja hänen johtopäätöksiään onkin tarkasteltava tämä huomioonottaen.

Meille jumalattaret, jumalat, ja tässä tapauksessa arkeologiset teoriat, eivät ole jotakin mihin uskoa, eivätkä myöskään pelkkiä metaforia. Jumalten kuvat, symbolit ruukuissa, luolamaalaukset ja liturgiat ovat enemmänkin kuin portaaleja erityisiin tajunnantiloihin ja energioihin. Meditoi niiden läheisyydessä, keskity niihin, niin ne johdattavat sinut jonnekin. Ehkä saat jonkin aavistuksen kuoleman ja uudistumisen syklistä.

Minun yhteyteni Jumalattareen on vähemmän sitä mitä tapahtui viisi tuhatta vuotta sitten, tai viisi sataa vuotta sitten, ja liittyy enemmän siihen, mitä näen kun astun ulos ovestani: Kun tammen lehdet putoavat maahan, hajoavat ja hedelmöittävät maaperän. Tämä on osa sitä prosessia, mitä nimitän pyhyydeksi. Suhtaudun tämänkaltaisiin jokapäiväisiin pikku ihmeisiin tuntien kunnioitusta, ihmetellen ja kiitollisuudella. Kompostoidessani nämä karikkeet ja itse tuottamani roskat, elän omaa uskontoani.

Me emme ehkä koskaan saa täyttä varmuutta siitä, ymmärsivätkö neoliittiset ihmiset tai minolaiset spiraalin uudistumisen symboliksi, mutta tiedän omasta kokemuksesta, kuinka hämmästyttävä orgastinen (orgasmic) voima kehittyy kun tanssimme spiraalissa kahden tuhannen ihmisen kanssa Halloween-rituaalissamme joka vuosi.

En myöskään voi tietää, mitä oli sen paleoliittisen pyylevän, suuririntaisen nais-figuurin tekijän mielessä tuhansia vuosia sitten, mutta näen tämän figuurin kuvan joka päivä tietokoneeni ruudussa, ja se inspiroi minun luovuuttani ja siten toimii Jumalattarena minulle itselleni.

Allen tekee suuren numeron siitä, että muinaiset ihmiset olivat polyteistisiä, ja sen pitäisi jollakin tavalla kumota myytti, että he palvoivat Suurta Jumalatarta. Häneltä näyttää jääneen huomaamatta, että mekin olemme polyteistejä, siis tänään. Ei kukaan, erityisestikään ei Gimbutas, ole koskaan sijoittanut menneisyyteen minkäänlaista monoliittista ja monoteistista Jumalattaen uskontoa.

"Polyteistinen" ja "monoteistinen" -käsitteiden vastakkaisuus ei kuulu ajatteluumme. Sellainen olisi kuin kysyisi: "Onko vesi yksi vai monta?" Ainoa mahdollinen vastaus moiseen kysymykseen olisi: "Täh? Ota rauhallisesti, -vesi on ihmeellinen, hämmästyttävä elämää ylläpitävä muuttuva elementti, jota meidän tulee kunnioittaa ja suojella myrkyttymiseltä. sitä se on."

Tämänpäivän Jumalattaren uskonto kaikissa muodoissaan käsittää pakanuuden, naisten spirituaalisuuden, Wiccan, noituuden ja Jumalattaren kunnioittamisen edelleen harjoitettavien alkuperäisuskontojen keskuudessa, ja on siis monimuotoinen, laaja-alainen ja jatkuvasti muuttuva kokonaisuus. Allenin rajoittuneisuus näkyy myös hänen haastateltaviksi tai mainittaviksi kelpuuttamien suppeasta valikomasta.

Allen mainitsee yli kaksikymmentä vuotta sitten kirjoittamani kirjan, mutta sivuuttaa seitsemän muuta teosta, jotka olen kirjoittanut tai toimittanut, kuten ekonominen ja sosiaalinen analyysi noitavainoista, Dreaming the Dark (Beacon 1982), ja pitkä pohdinta kirjallisista todisteista Jumalattaren kunnioittamisesta muinaisessa Sumerissa ja siirtymisestä patriarkaattiin, Truth or Dare (Harper/ SanFrancisco 1988).

Hän siteeraa Cynthia Elleriä, jonka oma ennakkoasenne näkyy hänen kirjansa otsikosta: The Myth of Matriarchal Prehistory. "Matriarkaatti" on käsite, jonka käyttöön useimmat "Jumalatar-tutkijat" suhtautuvat varauksella, sillä se johtaa helposti näkemään muinaisen yhteiskunnan patriarkaatin peilikuvana, mitä käsitystä kukaan meistä ei kannata. Tämän termin käyttö osoittaa, että Allen ei ole selvillä kritisoimansa liikkeen käsityksistä.

Allen näkee paljon vaivaa siteeratakseen tusinoittain muita Jumalattaresta kirjoittaneita tutkijoita, filosofeja ja toimittajia Carol Christistä Margot Adleriin, minkä pitäisi tasapainoittaa se mitä hän tuo esiin historiallisena totuutena. Allen antaakin oman asenteellisuutensa vaikuttaa lukijaan käyttämällä sopivasti vähätteleviä ilmaisuja, mikä ei ole objektiivisen tutkijan tai puolueettoman journalistin tapa.

Tämänpäivän maailmassa hyväntahtoiset ihmiset kaikissa uskonnoissa tekevät työtä suvaitsevaisuuden, keskinäisen ymmärryksen ja toisten perinteiden huomioonottamisen puolesta. Ryhtymällä uskonnolliseen hyökkäykseen tieteellisen kritiikin varjolla, Ms. Allen alentaa itsensä ja teidän lehtenne.

Vilpittömästi,

Starhawk

Tämä artikkeli englanniksi: http://www.txpn.org/Content/issues/stories/20010111starhawk;
Texas Pagan News.

Kommentti

Kun lukija kiinnittää huomionsa lueteltuihin detaljeihin, sananvalintojen ja -sävyjen asenteellisuus pääsee vaikuttamaan. Tunnetut Sheafferin "Patriarkaatti-sivut" ovat hyvä esimerkki asenteellisuuden käytöstä, ja Pakanasivuillakin esitelty Lawrence Osborne taas marssittaa esiin eritasoisten tutkijoiden leegion, ja sitten väittää "kumonneensa" muinaisen matriarkaatin olemassaolon. Arnaud Lambert Iowan yliopistosta pyrkii sensijaan koostamaan sekä Jumalattaren että matriarkaatin olemassaolon myöntäjät että kieltäjät samaan tarkasteluun, ja päättyy itse toteamaan, että "tiede ei ole vielä ratkaissut tätä kysymystä". Silti voimme joidenkin puoli-oppineiden suusta kuulla, että Gimbutasin hypoteesit olisi jo hylätty.

Eräs anti-gimbutaanien pakollinen kuvio ("jekku numero 1") on Starhawkinkin jo edellä käsittelemä väärinkäsitys "monoliittisesta ja monoteistisesta Suuren Jumalattaren uskonnosta". Sellaisen esittäminen todistetuksi olisikin hyvin hankalaa, kun neoliittisen Euroopan maanviljely-kulttuurien alue oli laaja ja jo silloin etnisesti rikkonainen. Jumalattaren uskonnon samaistaminen nykyaikaisen monoteismin raamiin esiintyykin siis vain vastustajilla, ei muilla.

Jumalatar-uskonnosta kiinnostuneiden ja ihmiskunnan varhaiskulttuurit matriarkaaliseksi olettavien sanomaksi väitetyn "jumalatar-monoteismin" kritiikiksi esitetään mm. antiikin uskontojen kirjavuus ja muinaisten jumalattarien laaja maantieteellinen levikki.

"Matriarkaatin" käsittäminen patriarkaatin feminiiniksi vastineeksi ("jekku 2") on myös tapa, jonka löydämme vain niiltä kirjoittajilta, jotka kieltävät sen koskaan olleen olemassa. Jos oletetaan historiasta tunnetun patriarkaatin kaltaista tapakulttuuria -naistenkin vetämänä- sellaisiin yhteiskunnallisiin oloihin, joissa yhteiskunta ei ole jakaantunut eriarvoisiin ryhmiin, ja uskonto ja hallinto eivät ole kehittäneet hierarkiaa, joudutaan pakostakin ristiriitaan monien tosiasioiden kanssa.

Jos ei näillä konsteilla saada Jumalattaresta ja matriarkaatista (muinaisesta) kiinnostuneita vaikuttamaan hölmöiltä, heidät nähdään visioimassa esihistoriaan jonkinlaista tasa-arvon paratiisia tai "feminististä Atlantista" (Osborne; "jekku 3"). Emme puutu nyt siihen, että konventionaalinen ajattelu on vuosikymmeniä projisoinut menneisyyteen kaikenlaisia patriarkaalisia "Atlantiksia", vahvojen ja röyhkeiden miesten (psykopaattien?) kulta-aikoja, joissa nuijaa heiluttavat miehet, hurjat viikingit tms. hunnit toteuttavat miestenlehtien lukijoiden syvimpiä haaveita. Päätämmekin tämän sivuteeman visioon mitä nörteimmän ja kilteimmän arkeologian opiskelijan alter egosta, jonka lukija osannee hahmottaa itse?

Meidän näkemyksemme mukaan muinaiset yhteisöt olivat "luokattomia", koska ihmisten jakamiseen eriarvoisiin ryhmiin ei ollut perustetta, tarvetta, eikä ollut olemassa sellaisia yhteiskunnallisia rakenteita, jotka olisivat ylläpitäneet ei-tasa-arvoisuutta. Elämä ei välttämättä ollut (aina) parempaa kuin esim. nykyisen maailman ihmisten enemmistöllä (siihen ei paljoa vaadita!), mutta ihmis-yhteisöjen itse itselleen luomaa kiusaa oli huomattavasti vähemmän. Siitä, mitä tapahtui 30 000 - 5 000 vuotta sitten, tiedämme luonnollisesti liian vähän, ja jos tarkoituksemme on muodostaa kuvaa ei-hierarkisesta ja ei-sukupuolierottelevasta elämäntavasta, saamme apua toisestakin tutkimuskohteesta: Eräiden antropologisesti tutkittujen alkuperäiskansojen nykyisestä (1900-luvun) elämästä.

Ne ihmiset, jotka elivät neoliittisen ajan Jumalatarta kunnioittaneissa kulttuureissa olivat siis ihmisiä, kuten tämänpäivän ville-virtaset, elivät elämäänsä arkipäiväisesti, eivät olleet siis mitään puoli-eteerisiä henkiolentoja, jotka liihottelivat temppelistä toiseen mantroja hokien. Siis: Ei kukaan väitä olleen mitään paratiisia, paitsi ehkä ne joille tuottaa huvia kiivailla sellaista keksintöä vastaan.

Varsinainen jekku ("numero 4") on Jumalatar-uskonnosta kiinnostuneinen houkuttelu pitkälliseen arkeologiseen väittelyyn ruukunsirpaleiden konteksteista, ym. ym.. Kuten Starhawk edellä jo viittasi, se merkitsisi uppoutumista määrättömäksi ajaksi sellaisiin väittelyihin, jotka eivät valota nykyisin mm. naisliikkeessä, feministien keskuudessa ja pakanallisissa yhteisöissä heränneen "Jumalatar-ajattelun" moraalista, filosofista ja ekologista olemusta. Ne ilmiöt ja ongelmat, jotka ovat herättämässä yhä useampia ihmisiä uuteen ajatteluun, ovat läsnä tässä päivässä. Ihmisten kasvavat henkiset ja sosiaaliset ongelmat, ympäristön tuhoutuminen ja koko biosfääriämme uhkaavat vaarat alkavat näyttäytyä yhteenkietoutuneina, saman kulttuurimme perustassa olevan virheen seurauksina, ja tämä rakennelma on jo kaikkien niiden nähtävissä, jotka ovat avanneet silmänsä.

Se, että länsimaisessa tieteessä jo yli sata vuotta tarkasteltu hypoteesi ihmiskunnan alkuperäisen elämäntavan "matriarkaalisuudesta" on uusien löytöjen ansiosta tullut tapetille juuri meidän aikanamme, on meille onnellinen tapaus. Tieto, että on ollut olemassa toisenlainen maailma ennen ihmiskunnan sortumista päättymättömien sotien aikakauteen, tai kuten eräs psykoanalyytikko sen ilmaisee, ennen "ihmiskunnan kollektiivista mielenhäiriötä", se rohkaisee meitä. Ihminen ei ehkä olekaan evoluution tai luomisen virheellinen aikaansaannos, epäonnistunut itsetuhoinen tekele, jonka kuuluukin hävitä mieluimmin ennen kuin se on tuhonnut koko elinympäristönsä? Tämä tieto antaa toivon.